Lukeminen on kuusivuotiaasta lähtien ollut minulle tärkeää, ajoittain lähes intohimo. Eräänä jouluna lapsuudenkodissani ei ollut yhtään kynttilää jouluna, koska minä olin polttanut talon kaikki kynttilät vuoden mittaan lukiessani öisin kirjoja sähköttömässä vinttikamarissa.
Kynttilättömyyttä vähän ihmeteltiin, mutta ajateltiin sitten, että kas kun nyt ovatkin kaikki loppuneet. Kukaan ei ollut huomannut tarkistaa kynttilätilannetta, koska yleensä niitä oli aina ollut. En sentään saanut aikaan tulipaloa.
Jouluna pukinkontista löytyi usein kirja. Ja se kirja tuli luetuksi viimeistään tapaninpäivän aikana, yleensä jo joulupäivänä. Lukuintoni valvotti minua toisinaan koko yön, vaikka seuraava päivä olisi ollut koulupäivä. Yöllä vain katsoin välillä kelloa ja ajattelin, että vielä vähän luen. Kun kirja loppui, olikin jo aamu ja melkein ylösnousun aika. Levosta se kävi kai lukeminenkin, koska en muista noina koulupäivinä mitään erikoista tapahtuneen.
Nykylapsista aina vain isompi osa oppii itsekseen lukemaan. Älypuhelin on nyt suuri opettaja. Aikaisemmin tuota itseoppimisen avustajan paikkaa piti varmaan tunnettu sarjakuvalehti. Siskonlapset treenasivat alle kouluikäisinä lukutaitoaan lukemalla Aku Ankasta puhekuplia toisilleen ääneen sängyssä iltaisin ennen nukkumista.
Toisen siskon viisivuotias poika kysyi automatkalla äidiltään, että mitä ”Nummi-Pusula” tarkoittaa. Äiti vähän ihmetteli, että kuinka niin? ”Tienviitassa luki niin”, vastasi poika. Siskoni ei ollut huomannut pojan opetelleen itsekseen lukemaan Aku Ankan avulla.
Televisio on osaltaan auttanut monia lukutaidon parantamisessa vielä aikuisiällä. Meillä ulkomaalaisia elokuvia ei jälkiäänitetä, dubata, vaan tekstitetään. Jotta pysyisi juonessa mukana, on moni joutunut harjoittelemaan lukemista melkein huomaamattaan.
Kun itse on oppinut lukemaan helposti, on aika vaikea ymmärtää, minkälaisena teksti näyttäytyy sellaisen silmissä, jolla on jonkinasteinen lukihäiriö. Onko jokainen sana kuin makkarapötkö, joka on käsiteltävä kirjainsiivu kerrallaan, ennen kuin sisältö selviää? Tämä kuuluu asioihin, joihin ei voi tietää vastausta, koska toisen silmillä ei voi katsella eikä aivoilla ajatella.
Aivojen eri osissa käsitellään eri asioita. Ihminen voi olla nerokas jossain asiassa ja vähemmän lahjakas jossain muussa. Tiedän henkilön, joka ei ainakaan kansakoulussa oppinut kunnolla lukemaan, mutta pärjäsi liike-elämässä. Ehkä sihteeri hoiti lukemisen ja kirjoittamisen.
Vastaavasti joku taas ”on hyvä käsistään”, osaa korjata ja rakentaa mitä vain ja toinen tulee toimeen eläinten kanssa. Joku oppii soittamaan korvakuulolta ja jollakulla on hyvä värisilmä.
Suomen koulusysteemi on muuttunut aika paljon omista kouluajoistani. On koulunkäyntiavustajia ja tukiopetusta. Haluan uskoa, että jokaiselle koulun aloittavalle pystytään opettamaan kohtuullinen sisälukutaito, vaikka lahjakkuus suuntautuisikin enemmän käytännön töihin tai vaikkapa taiteiden pariin.
Sen verran joudun tunnustamaan, että vaikka tulin kuluttaneeksi useamman koulun penkkejä, varsinainen lukuintoni ei ole yleensä kohdistunut koulukirjoihin, romaaneihin ja monenmoisiin tietokirjoihin sen sijaan kyllä.
ARMI SAARELA
Kolumnin kirjoittaja on Kyöstilässä asuva eläkeläinen, joka katselee maailman menoa kriittisesti ja suuresti ihmetellen.
