Ilmaston lämpeneminen on helpottanut karojen talvehtimista ja lintuja jää yhä enemmän myös pohjoisimpaan Suomeen talveksi.
Toki ilmaston muutoksessa on myös omat haasteensa koskikaralle, jonka talviseen ravintoon ilmaston lämpeneminen voi vaikuttaa. Tulevaisuus näyttää, miten ilmaston lämpeneminen vaikuttaa esimeriksi vesisiirojen ja korentojen toukkien elämään. Ilmastonmuutos vaikuttaa myös vesistöjen lämpötilaan.
Suomessa talvehtivien karojen muuttosuunta on tavallisesti luode-kaakko, eli linnut tulevat Norjan vuoriston pesimäpaikolta Suomeen loppusyksyisin. Lintuja on havaittu saapuvan myös Pohjois-Ruotsista ja Venäjältä.
Tänne tullessaan karojen poikaset ovat jo mestareita sukeltamaan ravintoa itselleen. Koskikaran poikanen oppii sukeltamaan ravintoa virtojen pohjasta jo ennen kuin ne osaavat lentää.
Koskikara on hyvin kevyt lintu. Karat pystyvät kävelemään virtojen pohjalla ravintoa etsien. Lintu osaa asettua etukenoon, jotta kävely vastavirtaan onnistuu. Veden paine painaa lintua pohjaa kohden. Muuten kara nousisi pintaan kuin korkki.
Karat viihtyvät ja pesivät mielellään pienissä kuohuvissa tunturipuroissa. Sateiden runsastuminen lisää purojen ja pienien jokien virtausta ja tämä voi tuoda karoille haasteita myös ravinnon hakemisessa. Puron pohjassa vastavirtaan kävely voi käydä hankalaksi, vaikka linnulla onkin pitkät ja varsin vahvat koivet. Koskikara lentää tavallisesti varsin matalalla huristavin siiveniskuin.
Koska koskikara on kuulunut Suomen alkuperäiseen lajistoon jo pitkään, on se saanut matkan varrella eri nimityksiä riippuen hieman missä päin Suomea ollaan. Nimiä ovat olleet muun muassa koskirastas, koskiharakka ja koskiparooni.
Menneinä kovina talvina koskikaroja saattoi olla suurimmilla koskilla kerralla kymmenittäin, kun pienemmät virtapaikat olivat jäätyneet umpeen.
Kesäisin karan elinpiiriä ovat pienet kosket ja pesä on kuohuvan kosken partaalla. Pesä voi olla aivan vesirajassa turppaan kätkössä tai kivenkolossa. Karalle ei ole niinkään tärkeää millaisissa maisemissa pesä on, vaan tärkeämpää on veden kirkkaus ja riittävän virtaava joki tai puro.
Ilmastonmuutos on lisännyt sateita ja tulvia ja moni koskikaran perinteinen pesäpaikka on jäänyt veden alle. Karat ovat joutuneet jättämään pesäpaikkoja vedenpinnan jatkuvien muutosten vuoksi.
Koskikara istuu usein rantakivellä sukien suklaanruskeaa höyhenasuaan. Linnun palleromainen muoto johtuu linnun erittäin tuuheasta höyhenpeitteestä. Muuten tummanpuhuvan ulkonäön omaava lintu omistaa valkean rintalaikun. Keväällä koiraslintu esittelee valkoista kaulaansa nokka pystyssä naaraalle. Myös lentonäytökset kuuluvat soidinvisertelyn ja niiailun lisäksi keväisiin soidinleikkeihin.
Karojen touhuja pystyy etelässäkin katselemaan aina huhtikuulle saakka. Sen jälkeen lähes kaikki linnut muuttavat pohjoisemmaksi, lähinnä erämaisille seuduille. Viimeisten vuosikymmenien aikana koskikarojen pesivä kanta on pysynyt varsin pienenä mutta vakaana.
