Yhdysvaltalainen Joseph Schumpeter on tiettävästi ensimmäinen niin sanotun luovan tuhon talousteorian määrittelijä. Kyse on yritysdynamiikasta, jossa vanhat tuotteet, ammatit ja yritykset jäävät uusien tuottavampien ja parempien jalkoihin ja ne häviävät markkinoilta. Näin työntekijät, raaka-aineet ja pääomat vapautuvat tuottavampaan käyttöön.
Työllisten määrän alati vähetessä suhteessa huollettavien määrään tarvitsemme Suomessa luovan tuhon kehityspolkuja eri toimialoille. Välittömiä hyötyjiä ovat yritykset ja palkansaajat.
Luovan tuhon sietäminen on poliitikolle vaikeaa, koska haitat näkyvät heti ja hyödyt pidemmällä aikavälillä. Jotkut poliitikot äärioikealta laitavasemmalle vastustavat luovaa tuhoa välittämättä, että jopa 20–30 prosenttia kansantalouden tuottavuuden kasvusta tulee sen seurauksena.
Suomessa katoaa noin 10 prosenttia työpaikoista vuodessa yksityiseltä sektorilta, mutta tilalle syntyy samaan aikaan uusia. Poliitikot menevät siinä harhaan, että erilaisilla tukimuodoilla tuetaan työpaikkoja ja näin viivyttävät kehittymistä ja luovaa tuhoa. Pönkitetään heikkoja yrityksiä, jonka seurauksena uusien tuotteiden kehittely ja innovaatiot eivät enää sytytä.
Harhaan meno on jokseenkin inhimillistä, mutta lyhytnäköistä, jossa oman etupiirin antama paine käy liian kovaksi ja tuottavuuden kasvun edellytykset menetetään. Kestävä tapa on tukea työntekijöitä löytämään uusia työpaikkoja kannattavammissa ja tuottavammissa yrityksissä.
Tuhossa ei ole mitään hyvää. Tässäkin viitekehyksessä tuho on usein tragedia ja surullinen lopputulema. Siksi yrittäjien ja työntekijöiden tuen ja turvaverkkojen laatuun on panostettava riittävän toimeentulon varmistamiseksi muutoksessa.
Nopeasti etenevässä markkinoiden murroksessa, jossa monet toimialat maataloudesta teollisuuteen parhaillaan ovat, luova tuho on vääjäämätön. Vaihtoehto on taantumus ja köyhtyminen. Sivistysvaltio takaa kehittymisen ja riskinoton turvaverkoillaan.
Timo Halttula
eduskuntavaaliehdokas, Vihreät
