Haavisto esitti hyvää vauhtia Hollannin mestaruussarjan avausosakilpailussa – ”Luottavaisin mielin eteenpäin”

20.03.2023 10:01

Ylöjärveläinen motocrosskuljettaja Jere Haavisto ajoi sunnuntaina Hollannin mestaruussarjan avausosakilpailussa Harfsenissa seitsemänneksi.
Jere Haavisto pystyi haastamaan kärkikuljettajat Hollannissa. (Kuva: Niklas Hampinen)

Haavisto ajoi erissä sijat 13. ja 5. Aamun aika-ajossa ylöjärveläinen oli seitsemäs jääden pohja-ajan ajaneesta Jeffrey Herlingsistä 3,4 sekuntia. Ensimmäisessä erässä Haavisto kaatui toisella kierroksella ja tippui letkan hännille hetkellisesti mutta onnistui tekemään nousun sijalle 13. Toisessa erässä Haavisto oli lähdön jälkeen viidentenä mutta nousi ensimmäisen kierroksen aikana kolmanneksi. Tällä sijalla hän ajoi muutaman kierroksen ajan, kunnes Calvin Vlaanderen ja myöhemmin Max Nagl ohittivat suomalaisen. Toisen erän ruutulipulla ylöjärveläinen Silve Racing -tiimin kuljettaja oli viidentenä.

– Päivässä oli paljon positiivisia asioita ja olen tyytyväinen tämän päivän suoritukseen. Tiesin etukäteen, että ei tule olemaan helppoa, sillä tämä oli minun kauden ensimmäinen kovatasoinen kilpailu. Aika-ajossa onnistuin tekemään ihan hyvän ajan tuloksellisesti, vaikka se ei suorituksena ollut mikään nappi onnistuminen, Haavisto kommentoi.

Hän sanoi tehneensä ensimmäisessä erässä virheen, jonka johdosta kaatui.

– Sen jälkeen erästä tuli ehkä hieman enemmän treenierä ja yritin nousta, minkä pystyin. Toisessa erässä nousin lähdön jälkeen kolmanneksi ja sitten yritin ajaa vähän innokkaana liiankin lujaa Herlingsin ja Febvren perässä, minkä jälkeen menin kyllä todella tukkoon. Onneksi sitten vielä loppuerästä alkoi vähän kroppa aueta, Haavisto sanoi ja jatkoi:

– Aikaisemmista vuosista tiedän kuitenkin kokemuksesta, että tarvitsen muutamia näitä kovempia kisoja, että kroppa alkaa toimimaan paremmin kilpailutilanteissa, joten luottavaisin mielin jatketaan tästä eteenpäin.