Pähkinähakki on monelle varmasti outo laji, vaikka se kuuluukin havumetsien lintulajeihin. Pähkinähakki rakentaa pesän yleensä kuuseen. Pesää ei helposti löydä ja se sijaitsee kuusen puolivälin paikkeilla. Myös kuusen siemenet ovat tärkeää ravintoa pähkinähakille. Myös mäntyjen kuten sembramännyn siemenet.
Myös toinen laji on mieltynyt Siperiassa sembramännyn siemeniin, eli pähkinänakkeli. Osa Suomeen tulevista pähkinähakeista ja -nakkeleista saapuvat hyvin kaukaa, osa Kiinasta ja Koreasta asti. Osa linnuista palaa ennen seuraavaa kesää lähtöpaikkaansa, mutta niin nakkeleista kuin hakeista osa jää pesimään Suomeen. Toisinaan vaellus on massiivista ja lintuja saapuu Suomeen tuhansittain ja osa jatkaa meren yli Ruotsiin asti.
Aina vaellukseen ei ole syynä ravintopula. Mikäli linnuilla pesintä on mennyt hyvin ja poikastuotto on ollut runsas, lähtevät nuoret linnut vaellukselle muuten seurauksena olisi ylikansoitus.
Myös osa Suomen lintulajeista tekevät varsin pitkiäkin vaelluksia. Muun muassa hömötiainen, kuusitiainen ja käpytikka, jotka käyttävät talvella havupuiden siemeniä ravinnoksi, tekevät vaelluksia satojen kilometrien päähän. Tiaisten on havaittu matkaavan toisinaan suurissakin parvissa Suomenlahden yli Suomen eteläpuolisiin valtioihin.
Nimensä mukaisesti pähkinähakille kelpaavat myös pähkinät, mutta Suomessa luontaisen pähkinäpensaan esiintyminen rajoittuu varsin pienelle alueelle lounaiseen Suomeen. Pähkinäpensas kasvaa Suomessa levinnäisyyden pohjoisrajalla ja ehtii nippa nappa saada hedelmänsä kypsiksi vaikka pähkinäpensas kukkii ensimmäisen lajien joukossa keväällä huhtikuussa.
Myös monet muut lintulajit ovat kiinnostuneita pähkinöistä. Muun muassa orava ja närhi ovat varsin persoja kypsille ruskeille pähkinöille. Näin pähkinät myös leviävät uusille kasvupaikoille, tosin Suomen ilmasto asettaa rajoitukset pohjoisemmaksi leviämiselle. Hakeilla on tapana piilottaa tammenterhot ja pähkinät hautaamalla ne maahan. Usein nämä kätköt unohtuvat ja pääsevät itämään.
Pähkinähakin nokka on vahva ja se avaa tammenterhot ja pähkinät tikkojen tapaan nokallaan. Lounais-Suomessa pesivän pähkinähakin rotu kuuluu alalajiin, joka asustelee myös Ruotsissa ja Tanskassa, paikoin myös Norjan puolella. Myös tämän paksumpinokkaisen päämuodon on toisinaan lähdettävä vaeltamaan etelämmäksi, mikäli pähkinäsato on huono. Pähkinäpensasta kasvaa vielä Rauman ja Porin korkeudella ja siellä kulkee myös hakin lounaisen päämuodon pohjoisin raja.
Hakeille maittavat myös tammenterhot. Voidaankin sanoa, että lounaisen hakkikannan pysyvä pesinalue on sama kuin tammen ja pähkinäpensaan esiintymisalue. Hakki pystyy varastoimaan kurkkuunsa ja ruokatorveensa useita tammenterhoja ja kaula näyttääkin linnun lentoa katsellessa hyvin paksulle.
Idästä tulleet vaelluslinnut sen sijaan ovat jääneet toisinaan myös pesimään pohjoisemmaksi. Idästä tullutta muotoa on tavattu pesivänä Pohjois- ja Etelä Ruotsissa asti niin kauan kuin hakkien pesimisiä on seurattu. Suurvaelluksen aikana hakkeja näkee lähes koko Suomessa Kuusamoa, Muoniota ja Kilpisjärveä myöten.
Hakin lentotyyli on varsin poukkoilevaa ja epävakaista. Pitkät vaellukset ovatkin hakeille raskaita ja linnut lentävätkin yleensä varsin lyhyitä pätkiä kerrallaan. Näillä kahdella rodulla on tuntomerkkejä, joista ne voidaan erottaa toisistaan. Idästä tulevilla linnuilla on muun muassa ohuempi ja terävämpi nokka. Myös nokan yläpuoli menee useita millimetrejä alaosaa pidemmälle.
Vaikka hakit viihtyvät ruokailun ulkopuolella tiheissä kuusissa piileskellen, voi niitä hyvällä onnella nähdä huhtikuussa pesän rakennuspuuhissa. Hakit kantavat nokassaan pesätarpeekseen lahoa puuta, naavaa, risuja ja korsia. Pesintäaikaan hakit ovat hyvin hiljaisia ja piileskeleviä. Lintuja tai pesää on vaikea havaita.
