Koko elämän kirjo – Puustellista Putkaan, Postista perusturvakeskukseen

Nyt purettava kiinteistö Kuruntie 10:ssä on ollut monella tapaa keskeinen ylöjärveläisille. Vastaa kyselyymme ja kerro millaisia muistoja sinulla siitä on.

Kuruntien puolella sijaitsi maineikas Ravintola Puustelli, joka avattiin marraskuussa 1973. Puustellin vieressä sijaitsivat posti ja postipankki. Myöhemmin Puustellin tilalle tuli musiikkikirjasto. (Kuva: Helena Saarinen / Ylöjärven Muistin arkisto)

Vuonna 1973 valmistuneen rakennuksen yläkerrassa on toiminut muun muassa poliisi, nimismies, posti, Postipankki, musiikkikirjasto ja viimeisimpänä perusturvakeskus. Maineikas Ravintola Puustelli toimi rakennuksessa pitkään.

Rakennuksen sisätilat oli jo tyhjennetty kuvanottohetkellä helmikuun puolivälissä. Minna Vallin entisen Puustellin entisellä tanssilattialla, joka sittemmin oli osa musiikkikirjastoa ja perusturvan tiloja. (Kuva: Sanna Hillberg)

Poliisilaitoksella oli kaksi pientä putkaa, joiden matalat ikkunat antoivat niukasti valoa korkealta katonrajasta. (Kuva: Sanna Hillberg)

Rakennuksen alakerrassa oli käräjäsali, jossa kunnanvaltuusto kokoontui. Vapaa-aikajohtaja Minna Vallin kertoo, että tilaa vuokrattiin eri tilaisuuksia varten ja siellä järjestettiin muun muassa juhlia, diskoja, jumppaa ja kokouksia. Jotkut ylöjärveläisistä on jopa vihitty käräjäsalissa.

– Monella on muistoja, että se oli juhlatila, Vallin sanoo.

Hän kertoo aikoinaan näyttäneensä käräjäsalissa elokuvia kannettavalla 16-millisellä projektorilla.

Myöhemmin valtuuston muutettua uusiin tiloihin, tilan nimeksi tuli Räikän sali. Se oli Ylöjärven ensimmäinen taidenäyttelytila, jota Vallin muistaa erityisellä lämmöllä. Taidenäyttelyitä järjestettiin paljon.

Ylöjärven kunnanvaltuusto kauden ensimmäisessä istunnossaan käräjäsalissa 1974. (Kuva Yrjö Haapoja / Ylöjärven Muistin arkisto)

Kaupungin henkilökunnan ruokala sijaitsi käräjäsalin vieressä. Myös Käsityökeskus Taito Pirkanmaa toimi rakennuksessa ja jonkin aikaa siellä oli myös elinkeinoasiamiehen toimisto.

Ennen nykyisen kaupungintalon valmistumista tiloissa toimi sivistysosasto sekä oppimateriaalikeskus.

Aikaan ennen internetiä musiikkikirjaston ikkunalle keksittiin laittaa kunnan ilmoitustaulu. Se oli aikoinaan varsin edistyksellinen, sillä siitä saattoi virka-ajan ulkopuolella, vaikkapa iltalenkin lomassa, vilkuilla kaupungin viralliset ilmoitukset.

– Tuo talo on nähnyt paljon ja ollut isona näyttämönä. Rauhan patsaan, ETYK-lintujen, julkistamistilaisuudessa katolla oli ihmisiä katsomassa. Kliimaksina oli Eppujen esiintyminen katolla, kun Alamökki-veistos paljastettiin, Vallin muistelee.

Eppu Normaali esiintyi perusturvakeskuksen katolla Alamökki-veistoksen paljastamistilaisuudessa elokuussa 2018. (Kuva: Vilma Kaura)

Kiinteistön viimeinen tapahtuma oli ehkä yhtä värikäs kuin sen historia Valotaidefestivaali Loisteen valaistessa ja värittäessä sen sisätilat erilaisilla tarinoilla.

Kävijät ihailivat ja tallensivat puhelimilleen Valotaidefestivaali Loisteen teoksia entisen perusturvakeskuksen tiloissa. (Kuva: Sanna Hillberg)

Lue myös: Entinen perusturvakeskuksen kiinteistö katoaa Ylöjärven katukuvasta

Kerro omat muistosi

Pian rakennus on purettu. Haluaisimme kuulla millaisia muistoja ja tarinoita sinulla siihen liittyy. Voit kertoa niistä alla olevassa kyselyssä. Kysely on avoinna 17.3. asti.

Oletko päätynyt putkaan Kuruntie 10:een? Käynyt Räikän salissa käärmenäyttelyssä? Mennyt naimisiin käräjäsalissa?

Kysely on anonyymi ja sen vastauksia voidaan käyttää jutussa, joka kootaan vastauksista.

 

Tietosuojaseloste löytyy tästä linkistä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?