Äänestäjän ongelma

09.03.2023 12:29

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä epävarmempi olen puolueesta, jota äänestäisin. Mielestäni lähes jokainen puolue ajaa joitakin hyviä asioita, mutta mikään puolue ei yksinään täytä kaikkia juuri minulle tärkeitä vaatimuksia.

Kävin ammattikoulun 1950-luvulla ja teknisen koulun 1960-luvulla, eli kokemusta on käytännön asennustöistä. Teknisen koulun jälkeen kokemusta kertyi myös piirustuslaudan äärellä ja työnjohdosta rakennustyömailla sekä ammattikoulun opettajana. Eläkkeelle jäätyäni perustin yrityksen, jonka lopetin vasta vuosi sitten. Tällä taustalla olen yrittänyt ymmärtää eri puolueiden ohjelmia. Keräsin niistä ydinkohtia ja kerron nyt mitä ajatuksia ne herättivät minussa.

Kansallinen Kokoomus ajaa talouselämän eli yritysten etua. Suuret ja keskisuuret yritykset näyttävät pärjäävän, mutta pienet yritykset ja etenkin yksin yrittäjät näyttävät unohtuneen. Olisiko tässä oman puolueen paikka?

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue eli SDP pitää arvossa tasa-arvoa ja solidaarista yhteiskuntaa. Tällä tarkoitetaan ilmeisesti sitä, että ”työmies” saa palkkansa ja osansa yhteisestä hyvästä. Valitettavasti en tiedä, mihin järjestöön tuhannet tietotyöläiset katsovat kuuluvansa, jos kuuluvat nyt mihinkään.

Perussuomalaiset ovat keränneet jäsenikseen sekalaisen joukon ihmisiä. Puolue korostaa isänmaallisuutta ja vastustaa muun muassa EU:ta, maahanmuuttoa ja epätasa-arvoa.

Sininen tulevaisuus uskoo sääntelyn purkamiseen ja yrittämiseen. Eron syy perussuomalaisista on jäänyt minulle epäselväksi.

Suomen Keskustan ohjelmaan kuuluu vastuullinen vapaus ja yhteisöllisyys. Keskusta on puolueena ongelmissa, koska maatilat vähenevät ja puoli miljoonaa yksityismetsien omistajista asuu kaupungeissa. Toimistotyötä tekevä kaupunkikeskustalainen saattaa tuntea olonsa ristiriitaiseksi.

Vihreän Liiton arvoja ovat kehitysmaiden auttaminen ja kestävä kehitys. Tällä puolueella pitäisi olla tuhannen taalan paikka nykyisessä maailmantilanteessa, kun sademetsiä hävitetään ja meret saastuvat muovista. Siitä huolimatta puolueella ei mene hyvin, koska Ukrainan sota on vienyt huomion maailmanlaajuisista ongelmista.

Vasemmistoliitto väittää ohjelmassaan pyrkivänsä parantamaan yhteiskunnallista hyvinvointia, ympäristöä ja taloudellista kestävyyttä sekä tasa-arvoa. Hyviä tavoitteita, mutta miten ne toteutetaan?

Suomen ruotsalainen kansanpuolue eli RKP edustaa suomenruotsalaisia ja on hajonnut aatteellisesti muihin puolueisiin. Tekee mieli kysyä, onko puolue enää tarpeellinen? Onhan muita kieliä puhuvia varmaan Suomessa yhteensä enemmän.

Suomen Kristillisdemokraatit kannattavat muun muassa ekologista ja sosiaalista markkinataloutta ja haluavat turvata perustarpeet kaikille. Mihin uskonto on unohtunut?

Kansallispuolueen tavoitteena on edistää Suomen eroa Euroopan rahaliitosta. Varmaan toivoton yritys, kun ottaa huomioon Suomen ja Ruotsin liittymisen Natoon.

Liike Nyt on Kokoomuksesta eronneen Hjallis Harkimon yhden miehen puolue. Ei kommenttia.

Mitä tapahtuisi, jos perustettaisiin uusi puolue, joka poimisi jokaisesta puolueesta yhden hyvän asian? Ei se tietenkään toimisi, koska juuri eturistiriidat ja niiden sovittaminen yhteistoimintaan ilman väkivaltaa ovat demokratian ydin.

Raimo Flink, 82

Pirkkala