Ryhtiläiset rohmusivat kahdeksan mitalia klassisen penkkipunnerruksen SM-kisoista

27.02.2023 07:00

Tammisaaressa KK Ekenin ja Suomen Voimanostoliiton järjestämiin klassisen penkkipunnerruksen SM-kisoihin matkasi Ylöjärveltä 11 kilpailijan joukkue. Lauantaina ja sunnuntaina järjestetyt kisat olivat ryhtiläisille menestys, sillä kotiin tuomisina kisasta oli kaikkiaan kahdeksan SM-mitalia.
Ryhdin kilpailijat menestyivät Tammisaaren SM-penkeissä ja toivat kisasta kaikkiaan kahdeksan mitalia.

Avoimessa luokan kisassa Ryhtiä edusti alle 83-kiloisten sarjassa Teemu Hällfors, jonka kovin kilpakumppani oli Huittisten Voimailijoita edustava ylöjärveläislähtöinen Topias Huhtamäki. Kaksikko muodosti jo ilmoittautumistulosten pohjalta kisan kärjen. Miehet aloittivat kisan tasaisesti, kun Huhtamäki sai ensimmäisellä nostollaan 175 kilon tuloksen ja Hällfors 177,5 kiloa. Molempien toinen nosto epäonnistui, joten kultamitali ratkaistiin kolmannella nostolla. Huhtamäki nosti miehistä ensimmäisenä onnistuen 182,5 kilon nostossaan. Hällfors lastautti itselleen kisan voittoon tarvittavan 185 kiloa, mutta nosto epäonnistui. Hällforsin Tammisaaren tuliainen oli tällä kertaa hopeinen, ja kultamitali matkasi Huhtamäen matkassa Tampereelle.

Antti Vähäkoski kilpaili sub-junioreiden alle 105-kiloisten painoluokassa. Peruskoulun viimeistä luokkaa käyvä Vähäkoski voitti sarjansa 115 kilon tuloksella. Kaula hopealle tulleeseen nostajaan oli 12,5 kiloa, joten voitto oli varsin ylivoimainen. Vähäkoski oli tällä kertaa SM-kisassa ryhtiläisten ainoa kultamitalisti.

Myös Sisu Nissilä (alle 83-kiloiset) ja Marko Raivisto (yli 120-kiloiset) kilpailivat sub-junioreiden ikäluokassa. Nissilä sijoittui kisassa hopealle 92,5 kilon tuloksella. Raivisto puolestaan otti oman sarjansa hopean 112,5 kilon tuloksella. Junioreissa nostava Toni Mäkinen (alle 93-kiloiset) puolestaan kamppaili hyvällä 132,5 kilon nostolla itsensä pronssille. Kaikki neljä nuorta voimailijaa olivat varsin tyytyväisiä tuloksiinsa.

Masters-ikäluokissa Ryhtiä edustivat nelikymppiset Sanna Hillberg (alle 63-kiloiset), Vappu Kopra (alle 69-kiloiset) ja Tanja Petman (alle 69-kiloiset). Petman nosti itselleen 70 kilon tuloksella hopeaa ja Kopra sijoittui neljänneksi 60 kilon tuloksella. Hillberg puolestaan nosti 62,5 kiloa sijoittuen kovatasoisessa sarjassa kuudenneksi.

Seitsemänkymppisissä muutaman vuoden tauon jälkeen kisalavalle palannut Heikki Niemelä teki komean paluun. Niemelä nosti alle 74-kiloisten sarjassa hopeaa tuloksella 100 kiloa. Kultamitalikaan ei kaukana ollut voittajan otettua kullan 102,5 kilon nostolla.

Kuusikymppisissä Ryhtiä edustivat alle 83-kiloisten sarjassa Olli Välimäki ja Voitto Ahopelto. Välimäki sijoittui sarjassa seitsemänneksi 107,5 kilon tuloksella ja Ahopelto kahdeksanneksi 90 kilon tuloksella.