YIlves löi tamperelaisvieraansa paikalliskamppailussa suurinumeroisesti

19.02.2023 17:33

YIlves jatkoi paikallisvastustajien kaatamista Naisten Futsal-Liigassa ottamalla selkeän 6–0 (3–0) -voiton Tampereen Ilves FS:stä. Perinteikkään mestarijoukkueen jättäminen nollille oli harvinainen suoritus ylöjärveläisiltä. Edellinen kerta osuu vuodelle 2012.

Voitto kertoo myös sarjan kakkosjoukkueen YIlveksen kovasta nykykunnosta lähestyttäessä runkosarjan viimeisiä pelejä. Haave piikkipaikasta elää vahvana ja toteutuminen on edelleen omissa tassuissa.

YIlveksen Jenni Häkli (vas.) ja Ilves FS:n Matilda Herranen kamppailevat pallosta. (Kuva: Esa Norvia)

Niukalla karkumatkalla oleva kärkijoukkue MuSaFutsal on vielä kohtaamatta ja myös HIFK kolmospaikalta on iskuetäisyydellä. Sarjan kaikki kolme kärkijoukkuetta ovat nyt pelanneet pitkässä voittoputkessa, joten YIlveksen härkäviikonloppu maaliskuun alussa ratkonee jo vääjäämättä sijoituksia runkosarjan kärjessä. Silloin pelataan kärjen keskinäisiä otteluita ja ratkaiseva irtiotto kovimmalle joukkueelle on todennäköinen juuri näissä otteluissa.

YIlves alkaa jo löytää parhaiten toimivat kentälliset, eikä viikonlopun ottelussa suuria muutoksia edellisiin peleihin ollut. Esra Erden oli kuitenkin otettu jälleen mukaan toiseen kentälliseen muutaman vähemmälle peliajalle jääneen ottelun jälkeen. Vierasjoukkueen kokoonpano oli myös pysynyt kutakuinkin entisellään.

Kotijoukkueen Ella Lehtonen ja vieraiden Liisa Kuulola pelin tuoksinassa. (Kuva: Esa Norvia)

Ensimmäinen jakso alkoi kotijoukkueelta vahvasti ja maalitilanteita syntyi lähinnä vierasjoukkueen maalille. Pallo liikkui kotijoukkueen pelaajalta toiselle vauhdilla, eikä vieraiden jalka tahtonut pysyä vauhdissa mukana. YIlves oli kaksinkamppailuissa taitavampi ja vierasjoukkueen oli otettava puolustava taktiikka alusta alkaen. Heidi Tahvanainen vartioi Ilves FS:n maalia ja oli joukkueensa turva YIlveksen suunnatessa aiempaa tarkemmin laukauksia kohti vierasmaalia.

Maalijyvä löytyi erikoistilanteista

Vieraiden virhetili alkoi karttua jakson puolivälissä ja myös ottelun avausmaali oli seurausta rikkeestä maalialueen kaarella. Onnistuneen vapaapotkukuvion jälkeen pallo kaivettiin Tahvanaisen takaa maalista ajassa 12.24. Viimeistelijänä takatolpalta toimi Rosa-Maria Siren Senni Virenin millimetrin tarkasta syötöstä.

Maalivahti Emiilia Syvänen teki jälleen maalin ja saa onnitteluja. (Kuva: Esa Norvia)

Vieraiden rike keskisektorissa noin kahdeksan metriä maalista johti ajassa 13.57 toiseen erikoistilannemaaliin. Sini Sutinen laukoi vapaapotkusta onnistuneesti pallon pitseihin. Vielä kolmaskin erikoistilannemaali nähtiin ensijaksolla, kun Heidi Linjamaa kaadettiin varoituksen arvoisesti parhaassa maalintekosektorissa. Seurannut vapaapotku upposi ajassa 14.35 verkon perukoille Senni Virenin laukauksesta noin kahdeksasta metristä sekin.

Vieraiden virhetili täyttyi ja YIlves pääsi kokeilemaan kympin pisteeltä lisämaalia. Tahvanainen oli kuitenkin kovassa tikissä ja torjui pallon ylähirren kautta takaisin kentälle. Myös YIlves oli puolustaessaan johtoaan jakson loppuvaiheissa kerryttänyt virhetilinsä täyteen, mutta kympille asti ei vierasjoukkuetta kuitenkaan päästetty. YIlveksen hallitessa loppuminuutit takaiskuitta päästiin tauolle mukavissa kolmen maalin johtolukemissa.

YIlves jälleen terävä erikoistilanteissa

Toinen jakso alkoi kotijoukkueen hieman maltillisemman hyökkäyspelaamisen ryydittämänä. Peli kääntyi kuitenkin taas vierasjoukkueen puolustusmuodosta aukkoja hakevaan YIlveksen painostukseen. Vierasjoukkueen valmentaja Jussi Jusell otti jo ajassa 30.22 aikalisän ja tamperelaiset käynnistivät ylivoimapelin tavanomaista aikaisemmassa vaiheessa.

Kauan ei kavennuksen haku ylivoimalla ehtinyt pyöriä, kun YIlves iski jälleen. Kotijoukkueen maalivahti Emiilia Syvänen laukoi kauden viidennen maalinsa kaukolaukauksella tyhjään Ilves FS:n maaliin. Maali kirjattiin aikaan 31.32 lisäten kotijoukkueen johtoa entisestään. Lentävän maalivahdin ottaminen vierasjoukkueen peliin ei toiminut todellakaan toivotulla tavalla, sillä ajassa 37.07 Jenni Häkli voitti prässitilanteen ja laukoi pallon kaukaa vartijatta jääneeseen tamperelaisten maaliin.

Hienon ottelun pelannut maalivahti Emiilia Syvänen palkittiin pelin parhaana. (Kuva: Esa Norvia)

Ottelun fyysistä puolta kuvastaa rikkomusten kertyminen. Vierasjoukkue oli jälleen joutunut keräämään kumulatiiviset rikkeensä täyteen YIlveksen pelatessa nyt ilman rikkeitä. Tahvanaisen jo palattua maalitolppien väliin kaunisteli Esra Erden Virenin syötöstä jälleen kahdeksasta metristä vastapallon laukoen loppunumeroiksi 6–0 ajassa 38.17.

Päävalmentaja Vesa Parviainen oli ottelun jälkeen tyytyväinen joukkueensa tasavahvaan otteeseen.

– Heikkoa lenkkiä ei ketjusta löytynyt ja se piti naapurin tupsukorvat askeleen pari meidän perässä. Ottelu kerrallaan tietenkin mennään, mutta tämän joukkueen otteissa on nyt hyvä suunta kohti kovimpia päänahkoja, Parviainen kommentoi.

YIlves pelaa seuraavan ottelunsa Vaasassa ensi lauantaina FC Sportin vieraana. FC Sport hakee vielä paikkaa pudotuspeleihin, mutta on tällä kaudella onnistunut ryöstämään pisteen jopa MuSaFutsalilta Panosta siis riittää, eikä pistemenetyksiin kummallakaan olisi varaa.

ANTTI REPONEN

Katso maalikooste ottelusta