Runsaudenpula sana tarkoittaa, että on paljon vaihtoehtoja. Eli ei ole pulaa runsaudesta. Mutta sana itse suoralta merkitykseltään tarkoittaa juuri päinvastaista eli pulaa runsaudesta.
Sana itse on siis jotenkin harhaanjohtava. Yritän käyttää sitä mahdollisimman harvoin. Olen viime aikoina pohtinut runsauden pulaa ja päätösten tekemiseeni liittyvää väsymystä. Elämä on valintoja, mutta entä kun elän maailmassa, jossa lähes kaikki on mahdollista? Huomaan, että itselläni yksi selviytymiskeino runsaudenpulasta näyttäytyy usein tietynlaisena välinpitämättömyytenä – en vain jaksa enää katsella erilaisia vaihtoehtoja tai kuunnella mitä eri vaihtoehdot pitävät sisällään. Jos on pakko valita joku, niin haluan jo valita sen helpoimman vaihtoehdon.
Viimeksi kun ostin kännykkää niin myyjä esitteli useita eri vaihtoehtoja aina toistaan vain parempia. Suurin osa hänen kertomastaan meni aivan yli hilseen. Kännykät olivat niin erinomaisia, että oletin niiden pystyvän tekemään puolestani lumityötkin. Myyjä ehdotti kahta kännykkää yli muiden ja mukana ollut kaverini ehdotti aivan jotain muuta. Valitse siinä sitten. Kun siinä myyjälle kerroin, minkälaista puhelinta tarvitsen, myyjä ajatteli varmasti mielessään, että en voi kuule viedä sinua takaisin 1960-luvulle. Ilmeensä oli ainakin sen näköinen.
Katsoako sitten televisiosta Netflixiä, Viaplayta, MTV:tä, C Morea vai Ylen kanavia? Ostaako sinistä, punaista, vihreää vai keltaista? Ollako parturi, myyjä, opettaja, tutkija, digiyrittäjä vai ollako tekemättä yhtään mitään? Tällaista on elää maailmassa, jossa voit olla mitä vain ja tulla melkein miksi haluat.
Huomaankin usein olevani täysin ähkyssä. Ähkyssä kaikesta, mitä minä voisin olla ja mitä minulla voisi olla. Ja sitten välillä iskee stressi. Stressi iskee itselleni siitä kaikesta tekemättömästä, jota en koskaan tule ehtimään tehdä. On katsomattomia ohjelmia ja videoita, kuntosalikorttikin käyttämättä ja sinne someenkin pursuaa koko ajan uutta sisältöä. Sitäkin tarvitsisi jatkuvasti seurata.
Yhtenä iltana kännykkäni soi ja vastasin. Soittaja kertoi nimensä. Nimi ei sanonut itselleni mitään. Sanoin vain kohteliaasti, että olen juuri lähdössä enkä osta mitään. Soittaja kertoi, että ei ole myymässä mitään: ”etkö todella tiedä kuka oon?” Sitten hän sanoi nimensä uudelleen, mutta se nimi ei vaan auennut itselleni.
Lopulta hän sanoi olevansa vuoden 1999 tangofinalisti Seinäjoelta. Hän kertoi olleensa muutamia vuosia sitten jopa televisiossa laulamassa. Olipa valaiseva tieto, mutta tämäkään ei auttanut muistiani yhtään.
Olenko tulossa vanhaksi? En! Olen armollinen itselleni. Tässä runsauden pulaa hehkuvassa maailmassa ei voi mitenkään muistaa, hallita ja tietää kaikkea. Ei vain voi.
