Esko Arola oli luottamushenkilö vailla vertaa – ”mihin ryhdytään, se tehdään kunnolla”

12.02.2023 08:00

Tammikuun 19. päivä toi pysäyttävän tiedon Esko Arolan kuolemasta. Edellisenä päivänä olimme yhdessä asioilla ja seuraavakin meno oli sovittuna. Hän oli kuollessaan 77-vuotias. Arola oli syntynyt 13.05.1945 Ylöjärvellä, jossa hän asui koko elämänsä synnyinkodissaan.

esko arola
Esko Arola oli pitkäaikainen valtuutettu. (Arkistokuva)

Esko teki koko työuransa saman työnantajan, Länsi-Linjojen, palveluksessa, ensin asentajana sitten linja-autonkuljettajana. Kuljettajana hän tuli monille ylöjärviläisille tutuksi. Hymyillen ja kohteliaasti hän palveli matkustajia. Esko muisti säännölliset matkustajat ja tarvittaessa odotti hetken pysäkillä, jos jonkun lähtö oli jäänyt viime tippaan.

Esko oli kolmannen polven takamaalainen ja oli sitä koko sydämestään. Kyläyhdistys oli hänelle tärkeä: hän oli sen johtokunnassa alusta lähtien kuolemaansa asti, yli 40 vuotta, puheenjohtajana 25 vuotta. Pari päivää ennen kuolemaansa hän osallistui johtokunnan kokoukseen kertoen viimeisimmät tiedot valmistumassa olevasta kevyen liikenteen väylästä Viljakkalantien varteen. Viimeinen osuus Vastamäentien tienhaarasta koululle oli viivästynyt monta kertaa. Kyläyhdistys oli Eskon johdolla sitkeästi ajanut väyläasiaa vuodesta 1996 lähtien. Tuli kielteisiä päätöksiä, mutta työ jatkui ja lausuntoja lähti kunnan päättäjille ja tiepiirille, kerran käytiin liikenneministerinkin luona.

Eskolle kyläyhdistys antoi mahdollisuuden vaikuttaa haja-asutusalueen asioihin. Takamaan kyläyhdistyksellä oli suora kanava päätöksentekijöihin: Esko oli kaupunginvaltuustossa 28 vuotta ja hallituksessa 17 vuotta. Eskon poliittinen toiminta alkoi 1978 Takamaan vaalilautakunnassa, jossa hän oli 25 vuotta. Vaalilautakunnasta alkanut poliittinen ura kesti lähes 40 vuotta.

Esko ajatteli, että mihin ryhdytään, se tehdään kunnolla. Toiminnallaan hän herätti luottamusta ja monet lautakunnat tulivat hänelle tutuiksi. Hänen ajatuksensa oli jättää kaupunki tuleville sukupolville parempana kuin se oli hänen aloittaessaan. Eskon kutsumus oli edistää ihmisten yhteisiä asioita. Tätä kutsumustaan hän saattoi toteuttaa, koska hänellä oli vierellään Leila-vaimo, joka ymmärsi asian tärkeyden.

Keskustalainen valtuutettu Minna Sarvijärvi kiteyttää Eskon toimintaa: ”Hän oli suureksi avuksi keskustan luottamustehtävissä, koska hän perehtyi asioihin perusteellisesti ja hänellä oli kokemusta. Hän antoi myönteistä palautetta ja evästi tulevaan. Hän arvosti ahkeruutta, suoraselkäisyyttä, kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta.”

Anja Hirvijärvi, Eskon serkku