Aina joskus tulee tietokoneen kanssa tenkkapoo. Viimeksi se tapahtui niin, että yritin tallentaa aikaansaannostani muitten vastaavien seuraan koneelleni myöhempää käyttöä varten. Kone ilmoitti ystävällisesti mutta tiukasti, että ei onnistu. Jäi vähän epäselväksi, miksei. No, onneksi pystyin sentään tulostamaan aikaansaannokseni, niin että se olisi helppo myöhemmin kirjoittaa uudestaan, jos ja kun kone suostuisi taas pelittämään.
Olen sitä ikäpolvea, jonka kouluaikoina ATK:sta oli vasta hienoinen aavistus. Laskemiseenkin käytettiin laskutikkua. Jos nykykoululaiset näkevät laskutikun, he tuskin tietävät, miten sitä käytetään tai mikä se edes on. Nelilaskimet ja funktiolaskimet olivat vähän myöhemmin sieltä monimutkaisemmasta päästä, käyttökelpoisia vieläkin, mutta aika harvalla varmaan käytössä. Työelämässä jouduinkin sitten jo tietokonetta käyttämään, mistä muistan olla hyvin, hyvin iloinen.
Työpaikoilta löytyi aina tukihenkilö tai joku ”avulias-Aatu” neuvomaan, jos ja kun meni sormi suuhun. Nyt pitää vain yrittää pärjätä. Onneksi on sentään joitakin tuttuja, joilta voi ja kehtaa kysyä, kun ei itse osaa. Nytkin tämän viimeisen tallennusongelman iskiessä tilanteen pelasti paremman puoliskoni entinen työkaveri, joka hallitsee tietokoneet huomattavan hyvin. Hänen suosiollisella puhelinavustuksellaan homma alkoi taas toimia. Ilman sitä olisi jäänyt tämäkin kolumni kirjoittamatta.
Kuinka ihmeessä ikäiseni ja minua iäkkäämpi väki, jota ei ole laillani pikku pakolla tutustutettu tietokoneisiin ja jolla ei ole nuorempia nettimaailmaan suoraan kasvaneita auttamassa, pärjää ollenkaan? Esimerkiksi pankkiasioiden hoito on onnistuttu tekemään tietokonetta käyttämättömille melkein mahdottomaksi ja myös kalliiksi. Onhan ikäihmisissäkin tietokoneguruja, tiedän. Jotkut pystyvät hämmästyttävästi pysyttelemään mukana tietotekniikan kehittyessä.
Tekee mieli kritisoida ohjelmistosuunnittelijoiden aikaansaannoksia. Olen takunnut tietokoneen kanssa erinäisiä tunteja ainakin veroasioiden parissa, Tampereen liikennelaitoksen sivuilla ja Trafin syövereissä. Asiat voisi neuvoa kansantajuisemminkin. Vaikka uskon ymmärtäväni tätä armasta äidinkieltämme kohtuullisesti, törmään asioiden hoitoyrityksissäni ohjeisiin, jotka näyttävät suomenkieleltä, mutta joiden sanoma avautuu minulle yhtä hyvin kuin sama serbokroatiaksi.
Joskus olen hiki päässä esimerkiksi yrittänyt saada jotain lomaketta avautumaan omaverossa. Vaikka teen juuri niin kuin ohje sanoo, aina ei onnistu mitenkään. Jään kiertämään johonkin päättymättömään ympyrään. Viimein pitää sitten ottaa yhteys vanhanaikaisesti puhelimella, että saa asiansa ajetuksi. Onneksi se vielä onnistuu. Suhtautuminen on ollut ilokseni kaltaisiini kyselijöihin erittäin ystävällistä, täytyy sanoa. Toistaiseksi olen aina saanut asiani ajettua, lopulta.
Katselen joskus hiukan kadehtien noita nykylapsia. He uskaltavat tehdä noilla kaikilla tietohärpäkkeillä mitä vaan, kun itse aina aprikoin, että jos nyt klikkaan, tapahtuuko jotain peruuttamatonta? Hukkuuko jokin lopullisesti tai lähetänkö bittiavaruuteen jotain mitä ei todellakaan pitäisi tai päästänkö tietämättömyyttäni koneelle jokin kamalan viruksen tai haittaohjelman? No, lapsissa on tulevaisuus ja lasten on tulevaisuus. Kukin sukupolvi väistyy ja seuraava hoitaa asioita omalla tavallaan.
ARMI SAARELA
