”Päivänsäde päätti retken, siskoistaan jäi jälkeen hetken, päivänsäde viimeinen…”
Reino ”Repe” Helismaa kirjoitti tuon tekstin, jonka hän myös itse sävelsi joskus 1940-luvulla. Laulu kuvaa saavuttamatonta, lähinnä mahdotonta rakkautta. Laulusta on tullut todellinen klassikko, jonka lähes kaikki tuntevat ja tietävät – myös nuorempi sukupolvi.
Helismaan syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna jo 110-vuotta. Vielä tänäkin päivänä törmää tiuhaan tahtiin Helismaan tuotantoon, sillä niin uskomattoman määrän sanoituksia ja kirjoituksia hän teki ja vielä lyhyessä ajassa, noin 17 vuodessa. Helismaan nuorempi kollega Juha Vainio sanoi ”Repeä” alansa neroksi.
Helismaa oli suomalaisissa oloissa harvinainen taiteilija. Hän oli tuottelias, laaja-alainen, osaaja, taitava, hyvin nopea ja nöyrä. Hän oli viihdyttäjä. Helismaa oli myös monisärmäinen ja näkyvä taiteilija, joka kylvi teksteillään ruohoja suomalaiseen kulttuuriin päivittäin. ”Repe” kirjoitti aivan liian nopeasti ja niin paljon, jotta hänen tekstejään olisi voinut arvioida taiteellisella mittapuulla.
Helismaa kirjoitti sodan jälkeen viihteen nälkäisille suomalaisille kosiskelevia tekstejä. Hänen huumorinsa ei kuitenkaan vedonnyt syvällisyyttä kaipaaviin ”Korkeamman kulttuurin ihmisiin”. Hänen töitään ei voinut arvostella, eikä niitä kannattanut arvostella. Hänen työnsä oli jonkinlainen rikos taidetta kohtaan.
Jatkuvasti hyökkäilevä arvostelu kolhi tietysti hänen omanarvon tuntoaan. Helismaa ei silti lakannut kirjoittamasta kuutamossa kulkevista rakastavaisista, rakkauden iloista ja suruista, tyhjentyvästä maaseudusta ja katoavista ammateista ja tukkijätkistä. Hän kirjoitti tekstejä elämäntavoista, jotka törmäsivät yhteen hänen oikeustajunsa kanssa. ”Repe” yritti löytää kaipaaville sydämille maanpäällistä lohdutusta.
Ilman Helismaata koko 1950-luku olisi ollut varsin harmaa ja mielenkiinnoton. Helismaa vaati ottamaan viihteen teon mallia kansalle ulkomailta. Hän oli luomassa suomalaista rillumarei-kulttuuria ja oli oikeastaan sen päätekijä. Koko 1950-luku leimautui Helismaan ja rillumarein mukaan. Voidaan sanoa, että hänen vaikutuksensa jatkuu edelleen. Toivo Kärki sanoi aikanaan, että tulee vielä joskus aika, jolloin Helismaata ja hänen tuotoksiaan katsotaan aivan toisesta valosta.
Runoilija Pentti Saarikoski ehdotti 1964-vuoden lopussa, että seuraava Eino Leino-palkinto annettaisiin Reino Helismaalle. Suhtautuminen ehdotukseen oli kuitenkin nihkeää, eikä palkintoa myönnetty. Helismaa kuoli vuoden 1965 tammikuussa vain 51-vuotiaana. Viimeisinä hetkinään ”Repe” sanoi, että tekee niin mieli hernesoppaa ja ruisleipää. Helismaan sisko sanoi, että hän voi tuoda. ”Repe” vastasi: ”Et kerkiä enää tuoda, laiva lähtee satamasta yhdeltä yöllä”.
