Ryhtiläisiltä voimailuvinkkejä tytöille: Kolmen kerran kurssi starttaa tammikuussa

04.01.2023 17:21

Ylöjärven Ryhti järjestää 13–17 -vuotiaille tytöille suunnatun voimanostokurssin, jossa opetellaan perusliikkeiden oikeat nostotekniikat, jotka tukevat myös muita urheilulajeja.
Päivi Ristolainen ohjaa tytöille suunnattua voimanostokurssia Ylöjärven Urheilutalolla. (Kuva: Sanna Hillberg)

– Tarkoitus on tutustuttaa perusliikkeisiin, joita ovat jalkakyykky, penkkipunnerrus ja maastanosto, mutta käymme läpi myös lämmittely- ja apuliikkeitä, kertoo kurssia ohjaava Päivi Ristolainen.

Kurssi on tarkoitettu kaikille punttisaliharjoittelusta kiinnostuneille. Perusliikkeet opetellaan tekemään oikein ja turvallisesti. Aiempaa kokemusta salilla treenaamisesta ei tarvitse olla.

– Ei tarvitse olla erityisesti voimanostosta kiinnostunut, vaan liikkeet käyvät tukena muihinkin urheilulajeihin. Kun liikkeet opetellaan oikein, ne tukevat myös sitä omaa lajia, Ristolainen vinkkaa.

– Liikkeet ovat suhteellisen helppoja oppia. On mukavaa, kun voima alkaa kehittyä ja huomaa, kun vahvistuu. Kilpatasollakin huomaa, että hyvinkin pienikokoiset naiset nostavat isoja rautoja, Ristolainen toteaa ja lisää, että voima ei välttämättä näy lihasten koossa.

Kolmen kerran kurssilla yksilöllistä ohjausta

Ristolaisen kanssa kurssia ohjaa Sini Hakonen. Molemmat ovat suorittaneet Suomen Voimanostoliiton voimanoston ohjaajakoulutuksen ja kilpailevat SM-tasolla voimanostossa.

Ryhmään otetaan maksimissaan kahdeksan 13–17 -vuotiasta osallistujaa, mutta myös muun ikäiset voivat tiedustella vapaita paikkoja ryhmässä. Pienessä ryhmässä jokaisen on mahdollista saada yksilöllistä ohjausta.

Voimanostokurssi järjestetään Urheilutalon voimailusalilla su 22.1. klo 14–15.30, pe 27.1. klo 18–19.30 ja su 5.2. klo 14–15.30. Ohjaajat vastaanottavat osallistujat Urheilutalon palloiluhallin alaovella.

Kurssimaksu on 20 euroa ja se sisältää punttisalimaksun.

Ilmoittautua voi 15.1. mennessä sähköpostitse: paiviristolainen@outlook.com tai puhelimitse: 050 536 5768.

Kurssilla opetellaan mm. jalkakyykyn oikea nostotekniikka. (Kuva: Sanna Hillberg)