Osa jättää auton puhdistamatta kunnolla – pelkkä kurkistusluukku tuulilasissa ei riitä

03.01.2023 09:34

Auto tulee puhdistaa lumesta ja jäästä kattoa myöden ennen liikenteeseen lähtöä, muistuttaa Liikenneturva, jonka kyselyn perusteella osa suomalaisista jättää auton puhdistamatta kunnolla.

Joka kuudes suomalainen myöntää, että kiireessä puhdistaa auton tuulilasiin vain kurkistusluukun ennen liikkeelle lähtöä. Vaikka ei olisi kiirekään, silti joka kahdeksas suomalaisista kertoo jättävänsä auton katon putsaamatta lumesta. Tämä saattaa aiheuttaa vaaratilanteen, kun lumi pöllähtää auton katolta takaa ajavan tuulilasiin. Pahimmassa tapauksessa katolta saattaa lentää isompi jäälevy, joka vaurioittaa takana tulevaa.

Vältä kiire ennakoimalla

– Niin kiire ei saa olla, ettei autoa ehdi puhdistaa kunnolla. Mieluummin vaikka myöhästyy kohteesta kuin lähtee liikenteeseen ilman, että näkee kunnolla, Liikenneturvan tiimipäällikkö Tomi Niemi huomauttaa.

Kiire ja liikenne ovat huono yhdistelmä. Ajajan stressitaso lisääntyy entisestään, kun yhtälöön lisätään vielä puhdistamattomat ikkunat. Jos auton katolle on vaikea ylettää, kannattaa hankkia teleskooppivartinen lumiharja, jonka avulla auton katon saa putsatuksi.

Esilämmitys apuun

Auton esilämmitys auttaa sen putsaamiseen lumesta ja jäästä. Sisäilmapuhaltimet auttavat pitämään ikkunalasit kirkkaina. Niiden asetukset kannattaa opetella hyvin etukäteen ja säätää oikeiksi ennen liikkeelle lähtöä. Jos puhaltimia pitää alkaa säätämään kesken ajon, saattaa huomio herpaantua liikenteestä.