Facebook on siitä hieno alusta, että siellä on ryhmiä ihan kaikille, ja kaikelle. Omia suosikkejani ovat olleet esimerkiksi ”Paskat luontokuvat” ja ”Talliyrittäjien vertaistuki”.
Huumoriryhmissä, kuten luontokuvissa, kaikki on kivaa niin kauan, kunnes joku tosikko tulee sinne kommentoimaan. Vertaistukiryhmissä kaikki on kivaa niin kauan, kunnes joku omasta mielestään erehtymätön tulee sinne pätemään.
Sitä mukaa, kun kyllästyn pätemiseen tai kinasteluun tai tosikoihin jossain ryhmässä, poistun niistä vähin äänin. Koska somehan on sellainen asia, mistä ei kannata ollenkaan ahdistua tai ottaa stressiä. Sinne kun ei ole kenenkään pakko mennä, ja sen sisältöä saa varsin helposti muokattua itselleen sopivaksi valitsemalla ketä seuraa ja kenen kanssa kaveeraa.
Kaksi ryhmää on omalla kohdallani ylitse muiden: vuohiryhmä ja ”Pönttöuunikokit”. Lemmikkivuohien pitäminen ja ruuan kypsentäminen pönttöuunissa. Tässäpä kaksi asiaa, joissa kukaan ei voi kokea pelkkiä onnistumisia.
Vuohi nöyryyttää ihmisen. Tai jos ei täysin nöyryytä, niin ainakin osoittaa sen, että kaikkea elämässä ei voi ennakoida. Vuohi on eläimenä niin päättäväinen, utelias ja kekseliäs, että sitä ei voi ymmärtää, ellei sellainen ole ollut omassa pihassa mellastamassa. Samalla se on huumorintajussaan ja röyhkeydessään jollain tapaa niin viehättävä, ettei sitä raaski laittaa pataan vielä kahdeksannenkaan tuhotun amppelikukan jälkeen.
Sen sijaan voi laittaa vuohiryhmään videon, jossa karannut vuohi syö amppelikukkaa. Vastaukseksi saa pitkän listan asioita, joita muiden vuohet ovat karkureissuillaan syöneet. Kukaan ei sano, että ”voi ei, tuohan on myrkyllinen kukka”, niin kuin hevosryhmässä tapahtuisi heti. Kaikki vuohiryhmässä tietävät, ettei vuohesta lähde henki millään.
Pönttöuunissa kokkaamisen kanssa on sama homma. Kukaan ei voi tulla väittämään, että on saanut jokaisen puuron ja padan onnistumaan kerralla. Suurimmassa osassa julkaisuja käytetään sanaa ”kokeilin”, harva ”tekee” tai ”paistaa”. Koska sitä tuo touhu enimmäkseen alkuun on, kokeilemista. Ryhmässä jaetaan avoimesti niin onnistuneet reseptit kuin kuvat uuniin räjähtäneistä astioistakin.
Yksikään ryhmäläinen ei voi alkaa päteä muille osaamisellaan, koska jokainen uuni ja takka on uniikki, eikä kukaan voi tietää kauanko pataleipä kenenkin uunissa paistuu. Ryhmä vain rohkaisee kokeilemaan. Oma saldoni on yksi raaka puuro, yksi onnistunut puuro ja yksi onnistunut palapaisti. Palapaisti ei käsittääkseni voi mennä pieleen, koska ryhmässä kukaan ei ole onnistunut tyrimään sitä.
Etsikää somesta hyvän tuulen ryhmiä. Ehkä juuri näitä, joissa käsitellään asioita, joita kukaan ei voi täysin hallita. Mokailuissa myötäeläminen on joskus paljon tärkeämpää kuin viisaat neuvot. Ainakin se on hauskempaa.
