Urheilun konkarivaikuttaja Erkki Jänkä muistaa, miten tiukalla kansa oli sotien jälkeen.
Vuorentaustalainen Erkki Jänkä uskaltaa sanoa muutamaa kuukautta vailla 89-vuotiaan miehen elämänkokemuksella, että kaikista vaikeuksista ja uhkakuvista huolimatta Suomi on kaukana todellisesta lamasta. Ennustetut sähkökatkot ovat sittenkin pientä.
– Emme ole lähelläkään pula-aikaa, jos perheillä on varaa maksaa tonni NHL-pelien lipuista!
– Enemmän huolestuttaa se, ettei Suomessa voida puhua enää terveydenhoidosta, vaan pitkälti itse aiheutettujen sairauksien hoidosta, jonka kulut kasvavat koko ajan. Edessä on katastrofi, ellei tosissaan puututa huumeongelmaan ja panna koululiikuntaa ruotuun, Erkki varoittaa.
Hän muistaa ensimmäisen sotajoulun vuonna 1939. Silloin ruokapöydän päästä puuttui isä, joka onneksi selvisi sodista.
– Perheemme elämä oli pitkään siirtymistä paikasta toiseen, koska isä kiersi Keski-Pohjanmaan Osuuskaupan myymälänhoitajana eri paikkakunnilla. Ensimmäistä joulua omassa kodissamme vietimme 1947, kun isä oli aloittanut kyläkauppiaana Perhossa. Kävin silloin oppikoulun ensimmäistä luokkaa sadan kilometrin päässä Kokkolassa.
Kodin rakentaminen ei ollut ihan yksinkertaista, koska varsinkin teräksestä ja sementistä vallitsi kova pula vuosikausia sodan jälkeen.
– Kiertelimme palaneiden sekä lahojen talojen raunioilla nauloja etsimässä, ja niitä sitten oiottiin. Betoniteräksestä ei ollut puhettakaan, vaan valuissa käytettiin kiviä. Sementtiä sotkettiin sekaan sen verran, että saatiin pinta näyttämään sileältä, Erkki hymähtää.
Elintarvikkeet olivat kortilla 50-luvun puolelle, ja ostokuponkien laskeminen teetti kauppiasperheellä kovasti työtä.
– Vasta Helsingin olympiakisat merkitsivät yhteiskunnallemme selvää taitekohtaa. Työpaikkoja sotien jälkeen kyllä riitti, kuten työntekijöitäkin.
– Työttömyys iski 1960-luvulla, ja meidänkin kylältä suuri osa nuorista lähti työn perässä Ruotsiin, Erkki muistelee.
Metsätalousinsinöörinä työuran tehnyt Erkki on innokas urheilumies. Erityisen lähellä häntä ovat kestävyyslajit, joita hän on valmentanut etenkin nuorille.
– Viimeksi valmensin toistakymmentä vuotta sitten Marika Jänkää, joka otti Kalevan kisoissa estejuoksun pronssia. Parhaiten on kuitenkin menestynyt moninkertainen SM- ja SE-ottelijatyttö Satu Jääskeläinen Ylöjärveltä.
– Minulla on edelleen ideoita, mutta uskallankohan pistäytyä urheilukentälle? Jos siellä sattuu olemaan yksinäinen tyttö tai poika, ja kysyttyäni, voinko vähän neuvoa, huomenna hän tuo kaverinsa, ja seuraavana on koossa jo viestijoukkue. Siitä alkaisi uusi ”kierre”, Erkki virnuilee.
Erkki tunnetaan väsymättömänä energiapakkauksena, jolta eivät ideat heti lopu. Niitä hän on päässyt esittelemään muun muassa Suomen Urheiluliiton hallituksessa ja Tampereen Pyrinnön projektien vetäjänä.
SUL:ssa Erkki sai maajoukkueiden johtotehtäviä, ja Helsingin MM-kilpailuissa 1983 hän toimi pikajuoksujen johtajana.
– Ylöjärvellä on yhä lupaavia yleisurheilijoita, mutta heistä suurin osa edustaa tamperelaisia seuroja. Olisi hienoa, jos Ylöjärven nimi saataisiin näkyvämmin esille!
– Urheilijoilla oli jokin aika sitten nuorten hiihtobuumi, mutta nyt Ryhti on edellä. Kaikessa toiminnassa tarvitaan vain yksi todella aktiivinen ihminen, joka pistää hommat käyntiin, Erkki miettii.
– Pyrinnössä onnistuimme sitouttamaan myös urheilijoiden vanhemmat mittaajiksi, ajanottajiksi ja muiksi toimitsijoiksi.
Erkki harmittelee lajien välistä mustasukkaisuutta nuorista ja peräänkuuluttaa tarkkasilmäistä rehellisyyttä heidän valmennukseensa:
– Esimerkiksi jääkiekkovalmentaja voisi kannustaa kookasta junnua kokeilemaan, miten heittolajit sujuisivat. Valmentajien pitäisi myös käydä enemmän seuraamassa muiden lajien harjoituksia, sillä niistä voisi tehdä todellisia löytöjä.
Erkki rohkaisee yksilölajienkin nuoria kilpailemaan nykyistä matalammalla kynnyksellä.
– Kilpailu on samalla hyvä harjoitus fyysisesti, ja siinä oppii kokeilemaan erilaisia taktiikoita. Nuoret taitavat ajatella, että heidän pitäisi heti menestyä.
Konkari kaipaisi myös suhteellisuudentajua urheilumedian työskentelytapoihin:
– Ymmärrän vielä kotimaisen jääkiekkoilun saaman näkyvyyden, mutten jokapäiväistä NHL-toitotusta, kun muukin kotimainen urheilu kuin jääkiekkoilu kaipaisi julkisuutta!
– Kun ennen aukaisi Aamulehden, sai lukea paikallisia urheilujuttujakin. Nyt herää kysymys, urheillaanko Hämeen piirissä muissa lajeissa kuin jääkiekkoilussa enää ollenkaan?
Ei tosin niin huonoa, ettei jotain hyvääkin:
– Yleisradio saa täydet pisteet hiihdon Suomen cupin lähetyksistään, joissa ruohonjuuritason hiihtäjätkin pääsevät esille. Kun heitä haastatellaan, se kannustaa, ja tukijat tykkäävät.
Yleisradio myös bongasi Erkki Jängän viime elokuussa yleisurheilun EM-kilpailujen katsomosta Münchenin olympiastadionilta. Erkkiä haastateltiin, koska hänen kauttaan piirtyi aikajana 50 vuotta taaksepäin,
– Kuuluin vuonna 1972 yhdeksän hengen porukkaan, joka lähti katsomaan olympiakisoja. Onneksi varasin yleisurheilun pääsyliput etukäteen, joten näin kaikki kohokohdat.
Silloin suomalaissankareita olivat kultajuoksijat Lasse Viren ja Pekka Vasala sekä pronssia ottanut Tapio Kantanen. Noissa kisoissa tapahtui urheiluhistorian ainoa terroriteko, kun palestiinalaiset surmasivat 11 israelilaista urheilijaa.
– Operaatiossa kuoli lisäksi neljä terroristia ja yksi poliisi. Stadionilla oli muistotilaisuus, ja vallitsi suuri pelko, että kisat keskeytetään, jolloin Virenin ja Vasalan upeat juoksut olisivat jääneet kokematta.
Nyt Erkki todisti vaimonsa Katrin kanssa jälleen neljää suomalaismitalia – tosin Katri seurasi Topi Raitasen estevoittoa hotellin televisiosta.
Sekä Raitanen että seiväshypyn voittanut Wilma Murto tekivät Erkkiin suuren vaikutuksen.
– Kumpikin hallitsi kilpailuaan täysin alusta loppuun. Topi meni johtamaan juoksua mieleistään vauhtia, ja Wilma pääsi todelliseen flow-tilaan. Wilma saattaa ylittää viisi metriä jo ensi kesänä.
– Minkähänlainen kansakunta olisimme ilman 1970-luvun urheilijoidemme kansainvälisiä saavutuksia, kun ”ideologisia nakertajia” riitti? Se rohkaisi meitä nostamaan päämme pystyyn, Erkki pohdiskelee.
Jängät kuuluivat Münchenissä parikymmenen fanin porukkaan, josta osa on kiertänyt yleisurheilun arvokilpailuja vuosittain ympäri maailman. Reissun kruunasi paluulento, kun samalle penkkiriville istui Lasse Viren.
– Erkkihän tunsi Lassen entuudestaan, mutta minä en. Sain Lassesta erittäin myönteisen vaikutelman, sillä juttua riitti, ja nimmarinkin sain! Katri Jänkä kehuu.
– Minuun tekivät suomalaissankareiden lisäksi vaikutuksen kolmiloikkamiehet, joiden vauhdista ja voimasta sai hyvän käsityksen lähietäisyydeltä, hän jatkaa.
Erkki ihmettelee Baijerin pääkaupungin muuttumista 50 vuodessa.
– Mäen päältä stadionilta näkyi 1972 kauas, kun ympärille istutetut puut olivat ranteen vahvuisia. Nyt kasvoi niin sankka metsä, ettei oikein muita maamerkkejä pilkottanut kuin olympiatorni.
– Katsomon askelmat, ryökäleet, olivat korkeammat kuin silloin, tai ainakin siltä tuntui…
Erkki on aina kuntoillut ahkerasti. Juokseminen ei enää onnistu, mutta pyörällä taittui viime kesänäkin sadan kilometrin keikka Vierumäelle.
– Olemme porukalla tehneet pyöräreissuja 35 vuoden ajan ja ajamme ensi kesänäkin. Sulkavan soudun kirkkovenesarjaan olen osallistunut vuodesta 1977 saakka.
Menoa ei haittaa edes vuonna 2014 asennettu lonkan tekonivel eikä pari vuotta sitten koettu aivoinfarkti, joka vei näön vasemmasta silmästä. Lonkka murtui hiihtolenkillä juuri ennen kuin Iivo Niskanen ja Sami Jauhojärvi voittivat Sotshissa parisprintin olympiakultaa.
– Harmitti vietävästi maata sairaalan ensiavussa, kun minulle kerrottiin, että naiset olivat hiihtäneet hopeaa ja miehet kultaa, mutta ajattelin, että kyllä ne televisiosta illalla näen.
Erkki on myös ahkera kirjoittaja. Häneltä on ilmestynyt nyrkkeilijä Olli Mäen elämänkerta, pari sukutarinaa sekä yksi historiikki.
– Tietokoneella tulee istuttua paljon. Kun sukututkimukselle antaa pikkusormen, se vie koko käden.
– Jokakesäistä työleiriä meillä ei enää ole, kun myimme kesämökkimme Länsi-Teiskossa, Erkki naurahtaa.
