lähtöinen kehitysyhteistyön
asiantuntija, joka asuu Nepalissa. (Kuva: Mimosa Hedberg)
Urheilu herättää suuria tunteita. Tämän vuoden jalkapallon MM-kisat ovat onnistuneet siinä erityisen hyvin. Olen nimittäin seurannut erityisesti nepalilaisten siirtotyöläisten tilannetta kisoihin liittyen useamman vuoden ajan.
Nepalista lähdetään paljon siirtotyöhön. Tämän voi todeta jokainen, joka on ollut Kathmandun lentokentältä ja nähnyt pitkät nuorten miesten jonot tarkastuspisteillä. Noin 1 600 nepalia lähtee päivittäin paremman tulotason toivossa töihin muun muassa Lähi-itään, Malesiaan ja Intiaan.
Esimerkiksi Qatarissa siirtolaisen palkka on noin 200-300 euroa kuussa. Siis maassa, jossa osaan stadioneista on varaa rakentaa ilmastoituja katsomoita. Valitettavasti jättimäiset investoinnit aavikolle eivät ole taanneet parempaa palkkaa tai reiluja työehtoja siirtotyöläisille.
Tätä räikeää luksuksen ja siirtotyöläisten riiston aiheuttamaa vastakohtaa onkin vaikea käsittää. Muutoksia on haastavaa saada aikaan, sillä usein se vaatii, että jonkun valtaa rajoitetaan tai yltäkylläisyydestä tasataan köyhimmille.
Syksyllä tapasin työni parissa siirtotyöläisten vaimoja. Lähetysseura tekee työtä tukeakseen heidän psykososiaalista jaksamistaan. Naiset kertoivat, että yksi suurimmista stressitekijöistä heille on siirtotyöhön lähtemistä varten otettu laina. Lisäksi heidän kuormaansa lisäsi perheestä yksin huolehtiminen. Usein myös perättömät juorut vaimoista saavat yhteisön hyljeksimään heitä, mikä myös vaikuttaa mielenterveyteen.
Siirtotyöläiset eivät yleensä käy kotona vuosikausiin, sillä ensimmäiset vuodet kuluvat lainaa takaisin maksaessa. Perheet kestävät tämän, sillä kuukausittainen pienikin kotiin lähetetty summa on monelle perheelle elinehto. Usein tämä summa on alle 100 euroa.
Ainakin 2 100 nepalia on kuollut Qatarissa vuodesta 2010 lähtien. Noin puolet kuolemista on merkattu luonnollisiksi kuolemiksi ilman tarkempaa kuolinsyyn tutkimusta. Kuolleilta on jäänyt surevia leskiä, lapsia ja vanhempia.
Nepalilaisissa lehdissä on uutisoitu leskien heikosta tilanteesta, sillä usein miehen tulot ovat pitäneet perheen leivän syrjässä kiinni ja taanneet myös sen, että lapset voivat käydä koulua. Leskien asema ei täällä ole muutenkaan helppo, ja taloudellinen epävarmuus tekee heistä entistä haavoittuvaisempia.
Vähintä, mitä kansainvälinen yhteisö voi tehdä, on painostaa Qataria ja Kansainvälistä Jalkapalloliittoa maksamaan kompensaatiomaksuja loukkaantuneille ja kuolleiden rakennusmiesten perheille. Tällä autettaisiin jo muutenkin heikossa asemassa olevia perheitä ja voitaisiin estää esimerkiksi lasten koulun keskeytyminen. Koulun lopettaminen uhkaa niitä perheitä, joiden on pakko laittaa lapset töihin saadakseen ruokaa pöytään. Kompensaationrahaston aikaansaaminen toimisi myös esimerkkinä muille siirtotyöläisiä vastaanottaville maille. Se kertoisi siitä, että orjuudella on seurauksensa, emmekä enää hiljaa hyväksy köyhimpien ihmisten hyväksikäyttöä.
Lue myös:
