Isänpäivämatka naapurikaupunkiin – Perheloma Tammer Turnauksen talkoojoukoissa

13.11.2022 07:00

Ylöjärveläisperhe Lehtimäki – Ilvesaho siirsi kimpsunsa ja kampsunsa keskiviikkona Scandic Rosendahliin. Pitkä lomaviikonloppu vietetään naapurikaupungissa ja lomalla tehdään hommia yötä myöten.
Turnausviikonloppu on aikaa irti arjesta. Päivi Ilvesaho (vas.), Laura, Rami ja Elli Lehtimäki muuttivat Tammer Turnauksen  ajaksi hotelli Rosendahliin, missä majoittuvat myös turnaukseen osallistuvat nyrkkeilijät. (Kuvat: Sanna Hillberg)

Kolme neljästä perheenjäsenestä lomailee nyrkkeilytapahtuman merkeissä ja yksi heistä tekee koulutehtäviä vapaaehtoistöiden ohessa, kun Tampereen Voimailuseura järjestää Tammer Turnauksen 42. kerran. Turnaus käydään viikonloppuna Pyynikin Palloiluhallissa.

Perheen isä, siviilissä Länsilinjoilla liikennetarkastajana toimiva Rami Lehtimäki vastaa joukkueiden kuljetuksista ja turnauksen eri kuljetustarpeista. Perheen äiti, Scandic Eden Nokian vastaanottopäällikkö, Päivi Ilvesaho on vastannut nyrkkeilijöiden majoituksesta ja ruokahuollosta Rosendahlissa viimeiset kolme neljä vuotta.

Tyttäristä Laura Lehtimäki, 19, auttaa isäänsä kuljetushommissa ja toimii ”juoksupoikana”. Elli Lehtimäki, 20, avustaa äitiään majoitusasioiden hoidossa.
Turnausjärjestelyissä löytyy monenmoista tehtävää:
– Olen ollut hallilla kehälähettinä muutaman vuoden ja turnausta edeltävän viikon olen ollut toimistolla pakkaamassa tavaraa ja tekemässä kylttejä ja kaikkea muuta, kertoo Laura. Elli on osallistunut samoihin tehtäviin ja lisäksi täyttänyt ja päivittänyt majoittujalistoja.

Vakavat seuraukset

Rami Lehtimäki aloitti turnauksen kuljetusosastolla kuljettajana jo vuonna 1995. Vuodesta 2014 lähtien hän on vastannut kuljetuksista.
– Olen aina tykännyt ajamisesta. Sanoin kaverilleni, joka oli kuljetusvastaavana, että voin joskus kanssa tulla talkoilemaan. Siitä se sitten lähti eikä loppua näy, Rami nauraa.

Ramin lupautumisella kuljettajaksi olikin hänen – ja koko perheen kannalta varsin vakavat seuraukset. Hän nimittäin tapasi Päivin näissä ympyröissä. Ilvesaho majoitti nyrkkeilijöitä silloiseen Hämeenpuiston Cumulukseen vuoden 1995 MM-kisoissa ja Rami ”notkui” hotellilla kuljetusten välillä. Siitä alkoi yhteinen matka, joka johti myös siihen, että talkoilijoiden määrä heidän perheessään tuplaantui.
– Vihkipappi sanoi, että tyrmäys päättyi avioliittoon, Päivi nauraa.

Perheen tytöt ovat kulkeneet mukana turnausjärjestelyissä jo kantokopassa.

Nyrkkeilyn ja vapaaehtoistyön yhteentuoma pariskunta Päivi Ilvesaho ja Rami Lehtimäki työpisteessään Rosendahlin aulassa.

Pintaa syvemmältä

Rami Lehtimäki kertoo, että kiinnostus nyrkkeilyä kohtaan on noussut sitä mukaa, kun sitä on päässyt näkemään pintaa syvemmältä.

– Kun ensimmäistä kertaa meni tuonne hallille, niin ajatteli, että se on raaka, kova laji, mutta sitten totesi, ettei se olekaan. Se on tekniikkalaji. Mitä enemmän oppii ymmärtämään mistä tulee pisteitä, niin siitä kiinnostus herää, Ilvesaho tuumaa.

Laura toteaa, että urheilutapahtuma onkin parasta livenä paikan päällä.

Kansainvälisessä tapahtumassa Rami kertoo pärjäävänsä hienosti suomen kielellä. Kädet otetaan väillä avuksi asioiden selvittämisessä.
– Eilenkin hain brasilialaisen lentokentältä, eikä meillä ollut muuta yhteistä kieltä kuin kädet.

Päiviltä taittuvat ruotsi, englanti ja italia, ja lähistöltä löytyy yleensä joku kielitaitoinen, jos muita kieliä tarvitaan.

Virtaa vapaaehtoistyöstä

Rami Lehtimäki kertoo, että talkooväki on pienentynyt vuosien saatossa. Hän arvelee, että hektinen työelämä vie virtaa vapaaehtoistyöltä.
– Mielestäni tämä edistää sitä oikeassa työssä jaksamista, kun pääsee irti siitä normaalista oravanpyörästä.

Hän iloitsee siitä, että saa tutun kuljettajaporukan helposti kokoon. Jos vapaaehtoistyö jotain ottaa, niin paljon se kuitenkin antaa.
– Pienestä pitäen olemme tytöille opettaneet, että jotain voi tehdä. Aina se raha ei näyttele, Lehtimäki sanoo.

– Kyllä tämä antaa itselle tosi paljon. Tässä paljon joutuu ratkomaan asioita, mitä ei välttämättä tiedä, mutta sitten selvitetään, Päivi sanoo ja lisää, että vaikka he tekevät turnauksessa pitkää päivää, sen kyllä jaksaa. Ilvesaho iloitsee myös siitä, että tietää järjestävän organisaation arvostavan heidän panostaan.

Ensimmäiset päivät vapaaehtoistyössä, keskiviikko ja torstai, tietävät perheelle hulinaa. Urheilijoita saapuu aamusta seuraavaan aamuyöhön. Talkooperheelle tämä on tuttu juttu. Ottelupäivät ovat hieman kevyempiä työmäärän suhteen, mutta lähtöpäivänä maanantaina on jälleen vipinää.

Laura sanoo, että itselle tulee hyvä fiilis, kun pystyy auttamaan ja yhteisvoimin saadaan järjestettyä hyvä turnaus. Se että perhe tekee talkoita ja viettää yhdessä perheen ja tutun porukan kanssa on tärkeää Ellille.

Penkkiurheilua harrastava perhe toimii vapaaehtoisena myös moottoriurheilutapahtumissa.
– Kun telkkari on auki, niin ei ole oikeastaan sellaista lajia, mikä jäisi seuraamatta, Päivi toteaa.

Erityisiä kohokohtia talkoohommissa ovat olleet olympia- ja MM-mitalisti Mira Potkosen kotiinpaluut, kun koko perhe on mennyt voimailuseuralaisten kanssa häntä vastaan Helsinki-Vantaan lentoasemalle.
– Sain toimia kuljettajana niillä reissuilla, Rami kertoo.

Isänpäivänä yhdessä

Perhe viettää isänpäivää sunnuntaina Rosendahlin ja Pyynikin Palloiluhallin maisemissa.
– He tarjoavat minulle täällä aamiaisen, Lehtimäki nauraa viitaten hotellin runsaaseen aamiaispöytään.

Joka toinen vuosi Tammer Turnaus osuu isänpäiväviikonloppuun.
– Turnaus on hyvä syy viettää perheen kanssa aikaa. Saa olla tiiviisti iskän kanssa sen päivän. Vaikka on muuta tekemistä, niin ollaan kuitenkin suurin piirtein samassa paikassa, Laura sanoo.