Mieleeni palaa takavuosina telkkarissa ollut pieni ohjelmanpätkä, jossa lapsilta kysyttiin, mikä sinusta tulee isona. Vastauksena tuli lääkärinhoitaja, lakasukoneenkuljettaja ja muistaakseni urheilijakin mainittiin. Olisipa kiva tietää, mihin ammatteihin nuo kyseiset lapset ovat päätyneet. Kuten näillä lapsilla niin meillä jokaisella on ollut lapsena ja nuorena joku toiveammatti, ehkä useampikin – ja näin aikuisena monella on varmaan vieläkin.
Usein ammatinvalinta on pelkkää sattumusten sarjaa. Moni pitkän uran tehnyt ammattilainen saattaa todeta jälkeenpäin vain ajautuneensa alalle, opiskelujen etenemisen, kesätyöpaikan tai asumispaikkakunnan tarjonnan myötä. Niin tai näin, omat kyvyt ja kiinnostuksen kohteet vaikuttavat vahvasti siihen, millaiseksi työura sitten muodostuu.
Usein sanotaan, että tänä päivänä nuorten tulisi kouluttautua useampaan ammattiin, jotta he varmistaisivat paikkansa työmarkkinoilla. Nuorten täytyisi siis hyvin varhaisessa vaiheessa päättää opiskelusuuntauksistaan, eivätkä kaikki ole siihen peruskoulun viimeisenä vuonna tietenkään valmiita.
Joskus uravalinta osoittautuu vääräksi tai juuri sillä alalla työtä ei ole. Erilaiset testit auttavat kartoittamaan kiinnostavia aloja ja ammatteja. Ne antavat vinkkejä myös siitä, millaisia koulutuksia kiinnostavilla aloilla olisi tarjolla. Itsekin näitä testejä aikanaan tein.
Olen aina pitänyt itseäni yrittäjähenkisenä, vapaana taitelilijana, mutta kun tällä variksen äänelläni ei voi trubaduurin hommia tehdä, niin siirryin kirjoituspöydän taakse kirjoittamaan. Toki kirjoittamaan tekstejä, joita itse en olisi esittänyt. Olisinko mennyt soittajaksi keikkabändiin? Ei, pidin sitä liian raastavana hommana ja nostin kädet pystyyn.
Mutta jotain muutakin hommaa minun piti tehdä kuin kirjoittaa. Valitsin psykiatrian, ja tämä osui aika nappiin kohdallani. En voinut tietää, kuinka huikeiden ihmisten kanssa saisin tehdä työtä. En osannut kuvitella, millaista on saada kulkea toisen ihmisen rinnalla, kuunnella ja auttaa – auttaa ennen kaikkea ihmistä auttamaan itseään. Tämä on ollut jotakin hyvin erityistä itselleni.
Olen myös työni kautta oppinut ymmärtämään itseäni hiukan paremmin. Olen työssäni sukeltanut suomalaisen yhteiskunnan läpi laidasta laitaan, oppinut tuntemaan meidän puhumattomamuuden kulttuurin. En etsi työssäni syyllisiä vaan selityksiä, miksi on käynyt niin kuin on käynyt.
”Ammatinvalinta nuorena”, sanoi komisario Palmukin etsivä Kokille elokuvassa Tähdet kertovat, komisario Palmu. Laittoi etsivä Kokin hommiin, kävelemään kylmän tuuliseen säähän kohti ruumishuonetta ja istahti itse pehmeälle sohvalle piippunsa kanssa.
