Israelissa ja Palestiinalaisalueella toimii useita Suomen Lähetysseuran hankkeita, joihin sisältyy nuorten johtajuuskoulutusta. Yksi koulutuksen järjestäjistä on pienessä Mi’ilyan kylässä toimiva lukio, joka on tehnyt yhteistyötä myös Ylöjärven lukion ja Ylöjärven seurakunnan kanssa.
Pienessä Mi’ilyan kylässä on noin 3 300 asukasta. Kylä sijaitsee Galileassa, Pohjois-Israelissa. Erikoisen tästä kylästä tekee se, että asukkaista lähes kaikki ovat arabikristittyjä eli vähemmistöä niin omassa maassaan kuin oman etnisen ryhmänsä sisällä.
Israelin arabit ovat Israelin suurin vähemmistöryhmä, joka kattaa noin 20 prosenttia maan väestöstä. Näistä Israelin arabeista suurin osa on muslimeja, mutta heidän joukossaan on myös alle 10 prosentin kristitty vähemmistö. Mi’ilyan kylän väki kuuluu siis tähän pieneen ryhmään.
Israelin arabeilla on heikompi asema verrattuna valtaväestöön
– Haluan, että tämän koulun nuoret eivät tunne alempiarvoisuutta vaan saavat hyvän itsetunnon, Mi’ilyan kylässä toimivan Notre Dame -lukion rehtori Eyad Kassis sanoo.
Hänen huolensa nousee siitä, että Israelin arabeilla on tutkitusti monessa suhteessa heikompi asema verrattuna maan valtaväestöön eli juutalaisiin.
Israelin ja Palestiinalaisalueen välinen pitkittynyt konflikti heijastuu jännitteinä myös Israelin sisällä juutalais- ja arabiväestön välillä.
Israelin arabien keskuudessa ongelmia aiheuttavat esimerkiksi korkea työttömyys, koulutuksen heikko laatu, vaikeudet päästä yliopistoihin ja syrjintä työhönottotilanteissa. Moni arabiperhe elää köyhyysrajan alapuolella.
Arabit ovat myös aliedustettuina kansallisessa ja paikallisessa päätöksenteossa, vaikkakin laki takaa heille kiintiön esimerkiksi parlamentissa.
Notre Dame -lukio haluaa maksimoida nuorten mahdollisuudet päästä hyviin yliopistoihin. Koulussa käytetään Israelin opetussuunnitelmaa ja heprean opetusta on paljon, vaikka muuten opetus onkin arabian kielellä. Muutenkin opetuksen laatuun kiinnitetään paljon huomiota ja se on tuottanut tulosta.
Lukion oppilaat saavuttivat viime vuonna Israelin korkeimmat pisteet Bagrut-kokeiden englannin ja matematiikan osioissa. Bagrut vastaa Suomen ylioppilaskoetta ja siitä saatavalla todistuksella haetaan korkeakouluihin, kuten Suomessakin. Erityisen suuri painoarvo on juuri englannin ja matematiikan arvosanoilla.
Tavoitteena nuorille vahva itsetunto ja hyvät sosiaaliset taidot
Notre Damen hyvä maine on kiirinyt ja kouluun tulee nuoria lukuisista lähialueen kylistä. Rehtori Eyad Kassis huomauttaa, että siellä elävät nuoret tarvitsevat hyvän koulutuksen lisäksi myös vahvan itsetunnon ja hyvät sosiaaliset taidot. Tähän tarpeeseen koulu on kehittänyt nuorten johtajuuskoulutuksen, joka kestää yhden nuoren kohdalla noin 2,5 vuotta.
Suomen Lähetysseuran tukemaan johtajuuskoulutukseen valitaan 25 nuorta kultakin vuosiluokalta. Koulutus alkaa heti ensimmäisenä vuonna eli nuorimmat oppilaat ovat 14- ja 15-vuotiaita. Tavoitteena on lisätä nuorten kommunikaatio- ja ryhmätyötaitoja, itseluottamusta ja kärsivällisyyttä. Koulutus antaa nuorille valmiudet toimia vaikuttajana ja ottaa vastuuta omassa yhteisössään.
– Koulutuksessa nuoret tekevät paljon vapaaehtoistyötä. He antavat esimerkiksi toisille nuorille tukiopetusta, järjestävät tapahtumia tai toimivat vapaaehtoisina mm. vanhusten kanssa tai kirjastossa, Kassis kertoo.
Tutustumista toisiin uskontoihin ja kulttuureihin
Johtajuuskoulutuksen nuorilla on juuri työn alla projekti, jossa tehdään arabian, englannin ja hepreankielisiä opasteita muutamiin Mi’ilyan kylän arkeologisiin kohteisiin. Kylästä on nimittäin tehty arkeologisia löydöksiä jo toiselta vuosituhannelta eKr. Siellä on myös useita historiallisia kohteita ristiretkien ajalta, kuten ristiretkeläislinna Chasteau du Roi.
Nuoret tapaavat koulutuksessa myös erilaisia asiantuntijoita, kuten poliitikkoja tai eri ammateissa toimivia ihmisiä. Lisäksi nuoret käyvät muutaman päivän retkellä Negevin autiomaassa, jossa he tekevät vapaaehtoistyötä beduiiniyhteisöissä.
Rehtori Eyad Kassisin mukaan on tärkeää, että nuoret tutustuvat eri uskontoja ja kulttuureja edustaviin ihmisiin. Toisaalta hän pitää yhtä tärkeänä, että nuorilla on koulutuksessa hauskaa.
– Haluan näiden lasten olevan turvassa, iloisia ja menestyvän elämässään, rehtori summaa.
Haastattelun lopussa hän haluaa vielä lähettää lämpimät terveiset Pirkanmaalle, Ylöjärven lukioon ja seurakuntaan. Ennen kuin maailmanlaajuinen pandemia sotki kaikkien suunnitelmat, Notre Dame -lukion edustajat ehtivät vierailla Ylöjärvellä ja päinvastoin. Kassis toivoo, että yhteistyö jatkuisi nyt uudelleen.
Nuorten johtajuuskoulutusta myös Palestiinalaisalueen kouluissa ja kirkossa
Notre Dame -lukion johtajuuskoulutus ei ole ainoa Suomen Lähetysseuran tukema nuorten johtajuuskoulutus Israelissa ja Palestiinalaisalueella.
Samankaltaista koulutusta järjestetään myös alueen luterilaisissa kouluissa, jotka toimivat Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon yhteydessä. Kyseinen kirkko aloittelee parhaillaan myös toista, seurakuntien nuorille ja nuorille aikuisille suunnattua johtajuuskoulutusta.
Lähetysseura haluaa näiden hankkeiden kautta tukea nuorten osallistumista oman yhteisönsä kehittämiseen. Tavoitteena on myös, että erilaiset väestöryhmät pystyisivät elämään rauhanomaisesti rinnakkain Israelissa ja Palestiinalaisalueella.
– Yhteinen haave yhteistyökumppaneidemme kanssa on se, että nuorten ääni kirkossa ja yhteiskunnassa voi kuulua entistä vahvemmin, Lähetysseuran lapset, nuoret ja kirkko -teeman asiantuntija Elina Siukonen sanoo.
– Nuoret eivät ole vain tulevaisuuden tekijöitä, vaan juuri tässä hetkessä merkittäviä vaikuttajia, joilla voi olla näkemystä ja muutosvoimaa. Nuoria ei pidä jättää toimimaan vaan oman ikäistensä parissa, vaan nostaa heitä sukupolvirajat ylittävään yhteistyöhön, sanoo puolestaan Heli Vuohelainen, joka toimii viestinnän asiantuntijana Lähetysseuran Lähi-idän, Pakistanin ja läntisen Afrikan alueella.
Teksti: Heli Vuohelainen