Mitä yhteistä on Iron Maiden -bändillä ja Honda Monkey -mopoilla?
– Pienipyöräiset mopot ovat kiinnostava ilmiö, koska – vähän kuin Iron Maiden bändien puolella – ne eivät varsinaisesti koskaan menneet muodista, vertaa kehittämispäällikkö Anni Antila auto- ja tieliikenteen valtakunnallisesta vastuumuseosta Mobiliasta.
Selityksiä Monkeyn kestosuosiolle on lukuisia, ja niiden ymmärtämiseksi on tunnettava myös hiukan historiaa.
Antila kertoo Monkeyn tulleen tuotantoon primitiivisenä varikkomopona jo 1960-luvulla, mutta kehitys toi peräperää uusia malleja.
Vielä 70-luvulla Monkey piti Suomessa rekisteröidä kevytmoottoripyöräksi.
– Se ei ymmärrettävästi saavuttanut tuolloin suurta suosiota. Painonpudotuksen eli varusteiden karsimisen jälkeen Monkey saatiin mahtumaan mopojen teknisiin rajoihin 70-luvun lopulla. Varsinainen menestys alkoi 80-luvun lopulla Z50J-malin myötä, Antila kertoo.
Nuorison juttu
Tuo suosio on säilynyt läpi vuosikymmenten, myös silloin, kun vuosituhannen vaihteessa mopokauppa saavutti Antilan mukaan aallonpohjansa.
– Vuosituhannen vaihteessa alkoi skootterikausi, eikä skoottereiden myynti ole heilahtanut siitä mihinkään. Jotenkin Monkey ja Suzuki PV jäivät kantamaan, kun kaikki perinteiset Tunturit ja Helkamat unohdettiin. Veikkaan, että vanhemmat, joilla oli ollut tällainen pikkupyöräinen mopo, nostalgisoivat niitä.
Yhtenä selityksenä Monkey-mopojen alkuperäiselle suosiolle 1980-luvulla on Antilan mukaan annettu se, että niitä oli helppo virittää ja osia oli tarjolla postimyynnissä.
Laajemmiksi ja kantavammiksi tekijöiksi suosiolle Antila listaa esimerkiksi nuorisomuotiin ja identiteettiin liittyvät tekijät.
– Pienipyöräiset mopot olivat nimenomaan nuorison juttu. Ne olivat omaleimaisia ja nuorille tarjottuja ajoneuvoja. Tuota ennen mopot olivat olleet joko kaiken kansan käyttömopoja ja autonkorvikkeita tai moottoripyöriä matkivia sportteja.
Merkki kaikui kauas
Monkeyn suosioon ovat Antilan mukaan vaikuttaneet myös mielikuvat ja tekniset ominaisuudet. Hän sanookin, että Monkey asemoituu hyvin omalaatuisuuden lokeroon ja myös pikkuisen suomalaisen mopomaailman yläpuolelle.
– Suomalaiset mopot olivat olleet tuohon asti niitä Tuntureita ja Solifereita, joita ei juuri tunnettu muualla, ja ne olivat leimallisesti vain mopoja. Honda oli 70-luvulla ehkä se kaikkein arvostetuin, ainakin maailman suurin, moottoripyörävalmistaja. Hondan merkillä oli hirveän hyvä kaiku.
Monkey-mopoa uskaltanee luonnehtia kokoaan suuremmaksi.
– Monkeyt ovat laadukkaita, ja niissä on vielä sekin, että se oli pitkään ainoa tarjolla ollut nelitahtinen mopo. Se oli vähän kuin isommat pyörät. Honda oli kalliimpi, teknisesti kehittyneempi ja arvostettu merkki. Monkeylla on ollut toinen jalka moottoripyörien puolella.
Myös mainonnan Antila kuvailee olleen moottoripyörähenkistä, myihän Hondaa Otto Brandt, joka tunnettiin suurena moottoripyöräkauppiaana ja maahantuojana.
– Ei väitetty, että Monkey olisi moottoripyörä, mutta se kuului siihen perheeseen. Monkeyt ostettiin moottoripyöräliikkeestä toisin kuin Soliferit ja Tunturit, joita myytiin polkupyöräkaupoissa.
– Kaiken kaikkiaan se on tosi jännä juttu, miten Monkey löi niin läpi. Ensimmäiset tarjolle tulleet olivat varikkomopomaisia, eikä niissä ollut jousitustakaan takana. Niitä pidettiin moottoroituina, ei nyt leikkikaluina, mutta viihdytysvälineinä.
Virittäminen yleistä
Pian vauhti ja mopon tuoma vapaus kuitenkin alkoivat hurmata, ja moposta tuli osittain myös kapinan väline.
– Virittämistä ei merkitykseltään pidä liioitella, mutta kyllä se on nuorisokulttuurien piirissä niin yleistä ja keskeistä ollut kaikkina aikoina, ettei asiaa voi Monkeyn kohdalla sivuuttaa, Antila huomauttaa.
Hän toteaa, että ennen Monkeyja mopojen virittäminen oli ollut välitysten vaihtamista ja sylinterien aukkojen viilailua, mikä yleensä lähinnä huononsi mopon käyttöominaisuuksia.
– Japanilaiset mopot tehdastekoisine osineen muuttivat tämän täysin. Monkeyt olivat viritettyinä nopeita, ketteriä ja teknisesti hurjia vehkeitä. Niistä uutisoitiin tappajamopoina.
Antilan on vaikea uskoa, että Suomesta löytyy montaakaan alkuperäiskuntoista Monkey-mopoa.
– Virittäminen oli niin tavallista, joten olisi herkullista väittää, että jos löytyy alkuperäiskuntoinen, virittämätön Monkey, se on entisöity sellaiseksi.
Arvokkaita keräilykohteita
Monkeyn tuonti Suomeen päättyi Antilan mukaan vuonna 1999. Mallin valmistus lopetettiin vuonna 2017.
Antila ei uskalla lähteä arvioimaan, kuinka paljon aitoja Monkeyja Suomessa on.
– 25 vuodessa Monkey-mallia myytiin Suomeen 50 000 kappaletta. Se on mille tahansa mopomallille aika kunnioitettava määrä Suomessa. Toki siinä on monta vuottakin, mutta on siinä vielä sekin, että vaikka Monkey on pieni, se ei ole koskaan ollut halpa.
Antila vahvistaakin, että vanhimmat Monkey-mallit ovat jo kauan olleet maailmanlaajuisesti varsin arvokkaita keräilykohteita.
– Suomalaisen mopohistorian kannalta tärkeät 80-luvun mallit ovat nekin haluttuja meillä Suomessa, ja hinnat ovat yleensä mopoharrastuksen ylintä kärkeä.
Rekisteröidyn japanilaisen Monkeyn hinta on vuosien saatossa noussut.
– Hinta on euroissa nyt se, mitä se oli aikoinaan markoissa. Puhutaan äkkiä tuhansista euroista.
Suurin osa nyt koulujen pihoilla näkyvistä Monkey-mopoista on Antilan mukaan aidonnäköisiä ja -kaltaisia kiinalaisia lisenssimopoja. Antila kuitenkin korostaa, että näilläkin on oma suuri merkityksensä tämän päivän nuorille.
– Kopio-Monkeyt ovat jännä juttu sikäli, että ne ovat tämän päivän nuorille mieluisia, meluisia ja usein viritettyjä. Ei niitä varmaankaan Hondaksi juuri kukaan väitä, mutta ne ovatkin identiteetiltään klooneja, ja sellaisina niillä on oma paikkansa nuorten maailmassa.
