Luontoalan yrittäjät esittelevät ensi lauantaina kymmenen vähemmän tunnettua, upeaa ja moninaista retkeilykohdetta Pirkanmaalla.
– Vierailijamäärät ovat nousseet luontokohteissa huimasti pitkän pandemian aikana. Luontoalan yrittäjien ohjauksessa voi kokea erilaisia mieleenpainuvia elämyksiä, toiminnanjohtaja Jenni Kunnaalla Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisista sanoo.
Tapahtumapäivänä yrittäjät opastavat kävijöitä rentoutumaan, taitelemaan, musisoimaan ja ratkomaan luontoaiheisia tehtäviä. Ohjausta saa niin suurkanoottien kuin reppulautojen eli packraftien käyttöön.
– Tapahtumassa on tarjolla monipuolisista luonto- ja hyvinvointielämyksiä ja upeita maisemia, jotka sopivat myös lapsiperheille. Tapahtumiin ilmoittaudutaan suoraan järjestävälle yritykselle, Kunnaala vinkkaa.
Luontoon helposti, turvallisesti ja ohjatusti
Tapahtumapäivän tarkoituksena on tuoda esille erilaisia aktiviteetteja, joita voi toteuttaa omassa lähiluonnossa. Päivän aikana lähialueen luonto tulee tutummaksi uudella tapaa. Pieniä rauhoittumisen hetkiä voi kokea myös kaupungin välittömässä läheisyydessä.
Ylöjärveltä tapahtumassa ovat mukana Ala-Toikon tila, Seitsemisen aarteet sekä lomamökki Kurula. Ala-Toikon tilan maisemissa tehdään metsäretki, jossa ihastellaan maisemia ja kerätään ajankohtaista metsän satoa. Retken päätteeksi on makkara- ja mehutarjoilu Oraskodalla. Saunarannassa on myös mahdollisuus pulahtaa uimaan.
Seitsemisessä tehdään sienisävytteinen patikointiretki Koveron perinnetilalta Multiharjun aarnimetsään. Matkan varrella tutustutaan reitiltä löytyviin sieniin ja kerätään niitä mahdollisuuksien mukaan ajankohdan tarjonnasta riippuen. Retken lopussa keitetään nokipannukahvit ja nautitaan LuontoLeenan valmistamia sienimaistiaisia.
Poikeluksessa sijaitsevassa lomamökki Kurulassa on puolestaan avoimet ovet. Tarjolla on lettukahvit.
Tapahtuman kohteet ovat nähtävillä Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten verkkosivuilla.
Tapahtumaan on luotu myös oma tapahtumakartta.