Ikiliikkujat: Ikäihmiset riemuitsivat hienosta päivästä ja uusista mahdollisuuksista

05.09.2022 07:30

Ylöjärven urheilutalolla näkyi liikkumisen ja harrastamisen riemu, kun ikäihmisile suunnattu Ikiliikkujat-tapahtuma keräsi suuren määrän kävijöitä.
Tapahtumaan osallistui 17 näytteilleasettajaa, jotka mainostivat omaa toimintaansa ja tarjontaansa. Vahannan martat myi sosekeittoa, leipää, kahvia ja pullaa. Ohjelmassa oli lisäksi maistiaisia tulevasta IKI-diskosta, näytetunti senioritanssista sekä Taekwon-do-esitys. (Kuva: Jonna Kakkori)

Viime lauantaina neljän tuntia kestänyt Ikiliikkujat-tapahtuma kokosi yhteen ylöjärveläiset ikäihmiset, yhdistykset, järjestöt ja muita eri toimijoita. Kaikkiaan urheilutalolla vieraili parisataa innokasta ja järjestelyt keräsivät kiitosta.

Ihmiset pääsivät tutustumaan eri tahojen toimintaan ja tarjontaan sekä kohtaamaan ystäviä ja tuttavia. Tarjolla oli myös maksutonta toimintakyvyn testausta, arvontaa, esityksiä ja taukojumppaa. Myynnissä oli pientä purtavaa ja juotavaa. Kahvikupin äärellä oli mukava vaihtaa tuttujen kanssa kuulumisia.

Ohjatussa taukojumpassa kaikki pääsivät osallistumaan. Liikunnanohjaaja Jonna Kakkori kertoi tulevasta IKI-diskosta, laitettiin musat soimaan ja jalalla koreasti yhdessä. (Kuva: Jonna Kakkori)

Syksyn liikuntaryhmät saivat täydennystä ja yhdistykset uusia jäseniä. Ihmiset olivat hyväntuulisia ja toivoivat jatkoa vastaaville tapahtumille.

– Tästä olisi hyvä tulla jokavuotinen perinne, oli monen suusta päässyt toteamus.

Liikuntapalveluiden pisteellä oli maksutonta toimintakyvyn testausta, missä pääsi testaamaan puristusvoimaa, tasapainoa sekä jalkojen lihasvoimaa. Liikunnanohjaajat Leena Äikäs ja Terhi Lappalainen työn touhussa. (Kuva: Jonna Kakkori)

Tapahtuman järjestelyistä vastannut liikunnanohjaaja Jonna Kakkori Ylöjärven kaupungilta oli samaa mieltä tapahtuman jatkuvuudesta.

– Tämä oli ensimmäiseksi tällaiseksi tapahtumaksi oikein onnistunut. Kehitysideoita on jo tullut ja keskustelua on käyty jatkosta. Tällaisten tapahtumien avulla lisäämme ihmisten tietoisuutta ja osallisuutta sekä saamme mahdollisuuden luoda uusia yhteistyöverkostoja eri toimijoiden kesken. Kohtaaminen ja osallisuus on tärkeää kaiken ikäisille ihmisille, etenkin ikäihmisille, Kakkori sanoo.