Terrence McNallyn, Stephen Flahertyn ja Lynn Ahrensin Anastasia-musikaali sai arvoisensa Suomen ensi-illan Tampereen Teatterissa perjantaina. Kaikki mittasuhteet ylittävä spektaakkeli on ainutkertainen teos, jossa varsin vähäinen teksti kasvaa suureksi sanomaksi mestarillisella näyttelijäntyöllä sekä ilmeikkäällä musiikilla, nerolla valo- ja äänimaailmalla ja loisteliaalla epookin mukaisella puvustuksella. Koko esillepano on runsas, suorastaan ylipursuava.
Katson kotitsasounassani joka aamu pyhää keisariperheen ikonia. Se muistuttaa Venäjän viimeisten Romanov-hallitsijoiden koskettavasta tarinasta. Tsaari Nikolai II perheineen teloitettiin vuoden 1918 heinäkuussa. Venäjän ortodoksisen kirkon synodin päätöksellä heidät kanonisoitiin pyhiksi vuoden 2000 elokuussa. Kaikki seitsemän perheen jäsentä lepäävät pyhien joukossa loppumattomassa elämässä.
Näinä rauhattomuuden ja turvattomuuden aikoina voimme ehkä ymmärtää, mitä suuri joukko venäläisiä ajatteli, kun verisen vallankumouksen hekumassa kansakunta menetti monisatavuotisen hallitsijatraditionsa. Konkreettisesti yhden aikakauden päättyminen merkitsi tsaarin ja hänen perheensä kylmäveristä teloittamista, ruumiiden rumaa häpäisemistä ja pelolla johtamisen vuosikymmenien alkamista.
Anastasia-musikaalin kantava voima onkin toivossa. Leskikeisarinna antaa kasvot toivolle, suoranaiselle mahdolliselle ihmeelle. Hänen ainutlaatuinen suhde poikansa suuriruhtinatartyttäreen Anastasia Nikolajevna Romanovaan muodostuu oljenkorreksi, jonka turvin ikääntyvä keisarinna pysyy ihmisenä koossa ja jaksaa jatkaa elämäänsä.
Meidän on tarpeellista muistaa, että Maria Fjodorovna oli tsaari Aleksanteri III:n puoliso, Suomen suuriruhtinatar, sittemmin leskikeisarinna ja Venäjän viimeisen keisarin Nikolai II:n äiti. Lisäksi Maria Fjodorovna oli tunnettu Suomen ystävä. Esimerkiksi ensimmäisellä venäläistämiskaudella hän yritti saada poikaansa Nikolaita lopettamaan venäläistämistoimet Suomessa ja kutsumaan epäsuositun kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin takaisin Pietariin. Maria Fjodorovna oli syntyjään Tanskan prinsessa Dagmar, ja hän kuoli vuonna 1928.
Tampereen Teatterin Anastasia-musikaalissa nimenomaan leskikeisarinnan roolin tekevä näyttelijä ja laulaja Sinikka Sokka on paljon vartijana. Sokka on löytö tähän osaan. Sokan pitkä elämänkokemus, 74 vuotta, antaa hänelle perspektiivin esittää kovia kokenutta leskikeisarinnaa. Sokalla on lisäksi tässä roolissa tarvittava karisma. Hänen auransa on jakamatonta kunnioitusta herättävä. Sokan laulutulkinnat nostavat koskettavuudessaan ihokarvat pystyyn.
Leskikeisarinna Maria Fjodorovna jos kuka tiesi, mitä bolsevikkien raakuudet ihmiskuntaa vastaan merkitsivät. Hän näki sosialistisen Neuvostoliiton synnyn ja siihen liittyneen harhan. Me taas tiedämme, miten Neuvostoliitto lakkasi olemasta 25. joulukuuta 1991. Tässä yhteydessä ajatuksen väärti on, että Sinikka Sokka muistetaan 1970-luvulla erityisesti vasemmistoradikaaleista KOM-teatterista ja Agit Prop -lauluyhtyeestä.
Nimiroolissa Anastasiana ja Anjana nähdään itseoikeutetusti Tampereen Teatterin oma kiintotähti Pia Piltz. Mietin kuitenkin ennen musikaalin alkua, onko Piltz jo ryöstöviljelty TT:ssä, sillä talon kaikki viimeaikaiset suuret teokset ovat nojanneet Piltzin ammattitaitoon ja hänen valovoimaansa.
Anastasian rooli on monia taitoja vaativa. Piltzissä on sadunhohtoista säteilyä. Hänen viehättävyytensä herättää mielenkiintoa. Suuriruhtinatar Anastasiaan liittyy kiehtova mysteeri, jota Piltz osaa ruokkia. Tässäkin nimiroolissa suurenmoinen avu on Piltzin hopeisesti soivalla mezzosopraanolla.
Petrus Kähkönen Dimitrinä, Ville Majamaa Vladina, Joel Mäkinen Glebina sekä Kaisa Hela Lilyna tekevät vahvat roolit.
Päätehtävissä olevat konkarinäyttelijät takaavat roolitöillään, että Anastasian tarina puhuttelee vielä 2020-luvullakin, vaikka me tiedämme, että suuriruhtinatar Anastasia on perheensä kanssa haudan levossa.
Anastasia on ymmärrettävästi arvoituksellisuutensa johdosta säilynyt eri aikakausien ihmisten kiinnostuksen kohteena. Anastasian kohtalo on inspiroinut kirjailijoita, käsikirjoittajia ja elokuvantekijöitä.
Lavasteet, valot, äänet ja videot synnyttävät tunnelmat
Tampereen Teatterin Anastasia-musikaalin ruhtinaallinen voima kumpuaa lavasteista, valoista, videoista ja puvuista. Kaikki, minkä katsoja pystyy aistimaan, on näiden alojen ammattilaisten korkeatasoista toteutusta.
Vaikka kaikkea on yltäkylläisyyteen asti, esitys pysyy napakasti koossa.
Anastasia-musikaalissa olemme historiallisten tosiasioiden äärellä ja suurten tunteiden vallassa. Niiden kuvaaminen antaa taitavien ammattilaisten luovuudelle sijaa.
Marjatta Kuivaston suunnittelemat lavasteet johdattavat meidät keisarilliseen Pietariin ja ensiaskeleitaan Leningradina ottavaan neuvostokaupunkiin. Metropoli Pariisin historia ja elämä tempaavat mukaansa. Pietarista Euroopan sydämeen puksuttavassa junassa eletään pelonsekaisessa jännityksessä.
Pirjo Liiri-Majavan puvut kertovat kansakunnan erityispiirteet. Keisarilliset ovat keisarillisia. Rahvas on rahvasta. Bolsevikki on bolsevikki. Suuriruhtinatar on suuriruhtinatar. Leskikeisarinna on leskikeisarinna.
Tampereen Teatterin päänäyttämö on kodikkaan intiimi. Ivan-Nicolas Bavardin ja Jan-Mikael Träskelinin loihtima äänimaailma virittää toivoa. Se jakaa niin kohtalon kuin menetyksen hetket.
Videot ovat häkellyttäviä. Toni Haaranen on tehnyt käsittämättömän urakan video-osuuksissa. Ne ovat sanoin kuvaamattoman tehokkaita ja vaikuttavia. Nostan esimerkiksi tanssikohtaukset.
Sanon, että Anastasia on jatkuvaa tykitystä, mutta tulitus on perusteltua.
Samuel Harjanne on ollut mittavan työsaran äärellä, kun hän on ohjannut Anastasia-spektaakkelin. Harjanne on pitänyt mallikkaasti ohjakset käsissään. Hän loihtii näyttelijöistään vaikuttavia kykyjä esiin.
Kapellimestari Marko Hilpon johtama orkesteri takaa kuulijalle värikkään musiikkimatkan.
Ensi-ilta osoitti, että musikaali on valmis. Se ei ontunut missään kohdassa.
Kaikki ne 25 000 teatterin ystävää, jotka ovat jo hankkineet lipun Anastasiaan, ovat olleet kaukonäköisiä. Musikaali lunastaa paikkansa historiallisena saavutuksena maamme teatteritaiteen historiassa.
MATTI PULKKINEN
