Useilla Nyssen bussilinjoilla saatetaan joutua perumaan vuoroja – Mukana myös Ylöjärven linjat 84 ja 85

10.08.2022 14:23

Peruutuksia saattaa olla 19:llä eri linjalla. Peruutuksien syynä on liikennöitsijän henkilöstövaje. Aamulla tiedotettiin myös reittioppaan teknisestä häiriöstä.
Mahdollisia peruutuksia on 19:llä eri linjalla keskiviikkona. (Kuvituskuva)

Nysse tiedotti keskiviikkoaamuna, että useilla linjoilla saattaa olla peruutuksia. Peruutusten syyksi Nysse ilmoittaa liikennöitsijän henkilöstövajeen. Ensimmäisenä asiasta uutisoi Aamulehti.

Linjoilla 9, 12, 13, 14, 19, 26, 39, 40, 41, 42, 44, 46, 50, 52, 55, 79, 84 ja 85 voi olla vuorojen peruutuksia. Mahdollisia peruutuksia on 19:llä eri linjalla.

Mukana ovat Nyssen bussilinjat 84, jonka reitti ajaa Ylöjärveltä Takamaalle sekä linja 85, Ylöjärveltä Kuruun.

Tampereen seudun joukkoliikenteen viestintäsuunnittelija Pekka Ohtokangas kertoo, ettei ongelmia ole kyseisillä linjoilla tässä laajuudessa ollut. Hänen mukaansa korona-aikana oli häiriöitä samassa laajuudessa sairauspoissaolojen vuoksi.

– Talvikausi pääsi yllättämään viikonloppuna, Ohtokangas sanoo.

Hänen mukaansa tilanne tulee kestämään luultavasti elokuun ajan liikennöitsijän ”sumpliessa” työvuorojaan.

Nysse suosittelee tarkistamaan linjan tilanteen hyvissä ajoin ennen matkaa aikataulupalvelusta tai reittioppaasta. Peruutettu matka näkyy reaaliaikaisessa aikataulussa yliviivattuna.

Aamulla ilmoitettiin myös Nyssen reittioppaan teknisestä häiriöstä, jonka vuoksi reittioppaan matka- ja aikatauluhaku eivät toimi. Nysse ilmoitti tiedotteessa selvittävänsä ongelmaa ja ongelma pyritään korjaamaan mahdollisimman pian. Ilmoitus häiriöstä tuli puoli yhdentoista aikaan aamulla ja reittiopas oli poissa käytöstä häiriön vuoksi. Reittiopas saatiin Ohtokankaan mukaan  korjattua yhdentoista maissa aamulla.

Ohtokangas suosittelee seuraamaan tilannetta ja varautumaan mahdollisiin peruutuksiin elokuun aikana.

Aikataulut voi tarkistaa linja- tai pysäkkikohtaisesti myös Nyssen aikataulupalvelusta. Nysse pahoittelee tilanteesta koituvaa haittaa.