Täysmittaisen pesäpallokentän valmistumista Siltatielle odotetaan: ”Kunnon kenttä tuo uusia poikajunioreita lajin pariin, kun he tietävät, että täällä voi pelata aikuisiässäkin”

03.08.2022 12:00

Siltatien koulun monitoimikenttä etenee, vaikka valtion tukea ei herunut.
– Kyllä tähän saadaan kunnon kenttä niin pesäpalloilijoiden kuin muidenkin liikkujien iloksi, työmaapäällikkö Jyrki Tanhuanpää lupaa Siltatiellä. (Kuva: Antti-Pekka Lehtonen)

Siltatielle rakennetaan uutta koulua asianmukaisine liikuntasaleineen ja sen viereen kaikki viralliset mitat täyttävää pesäpallokenttää, vaikka opetus- ja kulttuuriministeriöltä ei hankkeelle ole herunut tukirahoitusta.

– Elokuussa mietitään, miten tästä jatketaan, mutta kyllä kenttäkin rakennetaan, se on varmaa, Ylöjärven kaupungin työmaapäällikkö Jyrki Tanhuanpää vakuuttaa.

– Valtionavulle oli niin paljon hakijoita, ettei sitä tällä kertaa Pirkanmaalle riittänyt. No, onhan Ylöjärvi saanut viime vuosina rahaa moneen kohteeseen, hän kommentoi.

Koulun rakennustyöt aloitettiin maaliskuussa, ja sen runko on noussut hyvää tahtia. Pesäpallokentän, tai tarkemmin ottaen noin 1,8 miljoonaa euroa maksavan monikäyttöisen lähiliikuntapaikan maankaivutyöt ovat edenneet myös suunnitellusti, vaikka maapohja on melkoista louhikkoa.

– Tämä on erittäin isotöinen kohde, jossa maata kaivetaan kaupungin ja urakoitsijoiden yhteistyönä. Kyllä tämä tästä tasoittuu, Tanhuanpää tuumaa kiviröykkiötä katsellessaan.

Vihdoinkin kenttä miesten rajoilla

Jos kaikki menee aikataulussaan, koulun ensimmäinen vaihe valmistuu niin, että alimmat luokat aloittavat siellä vuoden päästä elokuussa, jolloin hallinto-, terveydenhuolto- ja ruokalatilatkin ovat valmiit. Liikuntahallin on määrä tulla käyttöön vuonna 2024.

Ykkös- ja kakkosvaiheen budjetti on 18,3 miljoonaa euroa. Siitä jatketaan kolmannella vaiheella, jonka pitäisi valmistua 5–9-luokkaisten opinahjoksi vuonna 2027.

– Tähän viereen Haaviston alueelle rakennetaan kovaa vauhtia asuintaloja, tämä on erittäin tärkeä hanke. Tämä on oikein hyvä paikka kentällekin, Tanhuanpää sanoo.

– Niin on, koska Uudelta Kuruntieltä on sinne lyhyt matka, ja sinne tulee kunnon parkkipaikat, pitkän linjan ypalainen pesäpallovaikuttaja Marjo Nieminen vahvistaa.

Ylöjärven Yhtenäiskoulun kenttä ei täytä virallisia miesten kentän mittoja. YPA:n miesten pitkäaikainen ”kotikenttä” onkin ollut Hämeenkyrössä.

– C-pojat tarvitsevat jo miesten rajat. Kunnon kenttä tuo uusia poikajunioreita lajin pariin, kun he tietävät, että täällä voi pelata aikuisiässäkin, Nieminen uskoo.

– Uusi kenttä mahdollistaa myös pesisleirien järjestämisen. Tänä kesänä meiltä osallistui joukkueita pitkästä aikaa leireille, hän jatkaa.
YPA sai täksi kesäksi kokoon peräti kahdeksan joukkuetta. Nieminen iloitsee siitä, mutta harmittelee, että pelien runsauden vuoksi harjoitusvuorot Yhtenäiskoulun kentällä ovat olleet vähissä.

Talvella kaksi tekojäärataa

Koska lopullisessa koossaan Siltatien kouluun on kaavailtu 700–800 oppilasta, jo koululiikuntakäyttöä monitoimikentälle riittää ympäri lukuvuoden. Pesäpallokentän viereen tulee monenlaiseen höntsäämiseen soveltuva, pinnoitettu kaukalo.

Huippunykyaikaisen hiekkatekonurmen alle tehdään jäädytysputkisto joten talvella käytössä on tekojääkaukalo ja iso jääkenttä.

– Tästä tulee talvisinkin varmasti suosittu perheliikuntapaikka, sillä sen vierestä lähtee kaupungin ylläpitämä latu. Näin voidaan yhdistää esimerkiksi lasten luistelu- ja vanhempien hiihtoreissu, Jyrki Tanhuanpää suunnittelee.

Kyseessä on hyvin samantapainen konsepti kuin Tampereen Sorsapuistossa, jonne kaksi vuotta sitten valmistunut tekojäärata saavutti nopeasti suursuosion. Näillä tietoa Siltatien tekojäälle päästään talvella 2023–24.

– Pintarakentamisessa ja aikatauluttamisessa on paljon työtä edessä, mutta kyllä tämä etenee, työmaapäällikkö vahvistaa.