Jokavuotiseen tapaan Kurun markkinoiden yhteydessä palkittiin arvonimillä Kurun Urhea Matti ja Heloposki Henna henkilöt, jotka toimivat aktiivisesti kurulaisten hyväksi ja tekevät Kurua tunnetuksi. Palkituille Anita Backlundille ja Tero Tiuralle on yhteistä, että he tekevät vapaaehtoistyötä paikallisen yhteisön hyväksi.
Backlundin ja Tiuran kaltaiset henkilöt alkavat käydä nyky-yhteiskunnassa yhä harvinaisemmiksi. Osa yhdistyksistä kamppailee toimeentulostaan ja jopa olemassaolostaan, kun vapaaehtoisia ei tahdo löytyä. Uhkana on, että osa tapahtumista lakkaa tapahtumasta, kun ei ole tekijöitä.
Toisaalta Kansalaisareenan, Kirkkohallituksen ja Opintokeskus Siviksen maaliskuussa 2021 Taloustutkimuksella teettämän Vapaaehtoistyö Suomessa -kyselyn mukaan noin puolet vastaajista on tehnyt vapaaehtoistyötä viimeisen vuoden aikana. Eli aika moni meistä kuitenkin osallistuu tavalla tai toisella vapaaehtoistyöhön.
Tutkimus toteutettiin edellisen kerran vuonna 2018. Silloin 48,7 prosenttia oli tehnyt vapaaehtoistyötä edeltävän vuoden aikana, kun vuonna 2021 vastaava luku oli 47 prosenttia.
Vapaaehtoisena toimittiin keskimäärin 12,9 tuntia neljän edeltävän viikon aikana. Vuonna 2018 vastaava luku oli reilut 15 tuntia. Näiden lukujen valossa vapaaehtoistyön määrä näyttäisi olevan lievässä laskussa.
Suomen sosiaali ja terveys ry:n mukaan vapaaehtoinen saa osallistumisestaan merkityksellisyyden ja osallisuuden kokemuksia, mikä voi parantaa hänen omaa terveyttään. Vapaaehtoistyö vahvistaa myös minäkuvaa, itseilmaisua ja identiteettiä sekä kehittää taitoja ja auttaa oppimaan uutta.
Näiden hyötyjen perusteella voisi sanoa, että vapaaehtoistyötä kannattaa tehdä, jos siihen suinkin kykenee.
Vapaaehtoistyö kannattaa
27.07.2022 08:00
Lue lisää
- Ihmiset ja ilmiöt22.08.2024 17:00
Tilaajille
- Artikkelit19.07.2024 12:00
Tilaajille
- Kylillä18.07.2024 08:00
Tilaajille