Todelliset rikokset viehättävät niin television katsojia, kirjojen lukijoita kuin podcastien kuuntelijoita. Tampereen yliopiston tutkijatohtori Pauliina Tuomi on tutkinut kymmeniä true crime -tuotantoja ja kertoo nyt, mistä ilmiössä on kysymys – ja mistä kannattaa olla huolissaan.
True crime on viihteen muoto, jonka polttoainetta ovat tosielämän henkirikokset. Auki purettuna tämä tarkoittaa sitä, että true crime on pahimmillaan jopa kuoleman viihteellistämistä.
Ajatus on makaaberi, ja juuri tästä syystä true crimeen liittyy paljon eettisiä kysymyksiä. Mitä viihteen ja kaupallisuuden nimissä voidaan tehdä?
Tampereen yliopiston tutkijatohtori Pauliina Tuomi kuluttaa true crimeä eri silmin kuin useammat meistä. Hän tutkii provokatiivista televisiota: tuotantoja, jotka shokeeraavat ja joiden tarkoituksena on koukuttaa katsojansa ruudun ääreen. Tähän laariin uppoaa sarjoja paritusohjelmista laihdutusformaatteihin sekä true crimeen.
Koska rikokset ovat todella tapahtuneet, niihin liittyy aina tekijän lisäksi myös uhri. Samalla, kun murhaajan karmaisevista teoista kerrotaan yksityiskohtia, on muistettava myös uhrin ja omaisten puoli.
Tuomi huomauttaa, että mitä kovemmalla kiireellä formaatteja tuotetaan ja mitä tärkeämpänä shokeeraamista pidetään, jää taustoittaminen helposti vähäiseksi ja eettisyys ohueksi.
– Eettisyys velloo hyvin vahvasti koko tosi-tv:n ympärillä. Se kaipaisi eettisiä ohjeita ja pelikirjaa. Rajanveto on kuitenkin hankalaa. On helpompaa sanoa, mikä ei ole fiksua tai tehty hyvän maun rajoissa, Tuomi sanoo.
True crime ei ole ilmiönä uusi. Esimerkiksi suohaudasta löytyneen Kyllikki Saaren murha on puhututtanut jo tapahtumien ajoilta, vuodesta 1953 saakka. Tapausta ei ole vieläkään selvitetty. Tietynlainen mystisyys yhdistettynä teon todellisuuteen kiehtovat, ja ovat yksiä syitä true crimen suosioon.
Myös henkilöiden taustalla on suuri merkitys.
Kun murhaajana on mukava supliikkimies – naapurin perheenisä, joka on aina kaikille mukava ja ystävällinen – tapauksesta tehdään todennäköisesti jakso true crime -ohjelmaan. Samoin on, jos uhrina on Kyllikki Saaren tapaan kaunis, viaton ja ennen kaikkea valkoinen nainen.
Tuomi kertoo, että varsinkin uhrin kohdalla tausta vaikuttaa siihen, mitä tapauksia julkisuudessa ja rikosuutisoinnissa käsitellään.
– Jos uhri on värillinen, tai jos hänellä on vääränlainen sosioekonominen tausta, ei hän ole samassa asemassa. Tapauksia ei välttämättä käsitellä mediassa juuri lainkaan. Etenkin Pohjois-Amerikassa on pohdittu, vaikuttaako tämä jopa tapausten tutkintaan.
Tuomi on kirjaimellisesti nähnyt työssään kaikenlaista. Mikä tutkijaa huolestuttaa true crimessa?
– Olen törmännyt keskustelupalstoilla kommentteihin, joissa toivotaan mahdollisimman raakoja tuotantoja. On mielenkiintoinen ja pelottava kysymys, mitä tapahtuu, kun hätkähdyttävyys etenee siihen pisteeseen, että mikään ei enää riitä, Tuomi vastaa.
Genreen liittyviä eettisiä kysymyksiä ja ongelmia miettiessä ei voi kuin kysyä, pitäisikö true crimea kuluttaa lainkaan. Tuomen mukaan kysymys ei ole mustavalkoinen. True crime -tuotantojen avulla on saatu uusia johtolankoja, käynnistetty uudelleen oikeudenkäyntejä ja vapautettu viattomia.
– Jotkut tapaukset ovat jopa selvinneet nojatuolietsivien avulla. Esimerkiksi Jussi Peltola oli yhdeksän vuotta kateissa, mutta ruumis ja auto löydettiin vesistöstä vain, koska kaksi veljestä päättivät alkaa selvittää tapausta Kadonneet Suomi -sarjan perusteella.
Lisäksi true crimessa käsitellään usein yhteiskunnallisia ongelmia.
– Esimerkiksi mielenterveyspalveluiden tasoa ja värillisten ihmisten kohtelua on pystytty nostamaan valokeilaan. Varsinkin suomalaisia true crime -podcasteja kuuntelevat erityisesti nuoret naiset, ja he korostavat usein sitä, että heitä eivät kiinnosta groteskit yksityiskohdat vaan nimenomaan tapausten yhteiskunnalliset vaikutukset, Tuomi kertoo.
Kuten minkä tahansa viihteen muodon kohdalla, Tuomi kehottaa true crimen ystäviä mediakriittisyyteen.
–Esimerkiksi rikollisten kirjoittamien omaelämäkertojen kohdalla kannattaa miettiä, onko murhaaja ansainnut puheenvuoronsa. On aina hyvä kääntää katse siihen, kuka tekee, mitä ja miksi. Etenkin se, miten uhrin näkökulma näkyy, on tärkeää.
