Suomen metsien ikärakenne muuttuu vuosi vuodelta vain nuoremmaksi. Ikimetsät ovat häviämässä lopullisesti eteläisestä Suomesta. Lisäksi talousmetsiä hakataan entistä nuorempina. Puolet Suomen talousmetsistä on karkeasti arvioiden vain 50-vuotiaita.
Suurin osa vanhoista metsistä on Etelä-Suomessa jo suojeltu. On tavallista, että suuri osa suojelualueidenkin metsistä on hakattu jossain vaiheessa ja metsät ovat usein alle satavuotiaita. Monissa kansallispuistoissakin on paljon vanhoja talousmetsiä.
Suomessa herättiin varsin hitaasti metsien suojeluun toisin kuin Ruotsissa, jossa laki turvasi erämaiset metsät jo huomattavasti aikaisemmin. Lahopuun määrä on tärkeää vanhalle metsälle. Lahopuulla elää tuhansia lajeja, joista suurin osa on hyönteisiä. Sienirihmat lahottavat puiden juuristoa ja nousevat useita metrejä kuusen runkoa ylöspäin. Monilla puilla on omat sienet ja käävät, jotka lahottavat niitä. On myös kääpälajeja, jotka eivät aiheuta tuhoa puulle.
Juuriston sienirihmoja tehokkaampi puun lahottaja on puun erilaiset pintavauriot, joista laho pääsee puuhun. Vaurioita aiheuttavat erilaiset hyönteiset, mutta myös talousmetsissä käytettävät koneet. Mitä vanhempi ja lahonneempi puu on, sitä vaateliaammiksi käy lahottajalajisto. Lahottajien lajimäärä vähenee mitä vanhemmaksi puu käy. Runsaimmin kääpiä onkin nuorissa puissa.
Eräs vanhojen metsien kääpä on riekonkääpä, joka viihtyy männyssä. Riekonkääpä puuttuu talousmetsistä. Joissakin aarnimetsissä riekonkääpää voi nähdä varsin runsaanakin, mutta se on taantunut voimakkaasti eteläisestä Suomesta viimeisten vuosikymmenien aikana.
Jos talousmetsien annettaisiin kasvaa niin sanotunu hakkuukierron loppuun, olisi metsän lajisto jo osittain sama kuin aarnimetsässä. Nykyisin talousmetsistä korjataan lahopuu pois ja samalla häviävät myös käävät ja monet hyönteislajit, kuten liekohärkä. Liekohärkä ei juuri esiinny alle satavuotiaissa metsissä.
vanhoilla kaski-, ja laidunmailla, jotka ovat jo metsittyneet.
Pelkästään vanhoissa metsissä esiintyvä lajisto on runsas. Vanhalle metsälle on tärkeää lahopuujatkumo, eli metsässä on eri ikäistä lahopuuta ja uutta muodostuu tilalle. Aarnimetsän ei tarvitse aina olla synkeän tumma korpikuusikko, vaan aarnimetsä voi olla kallioinen, vuoren lakimännikkö vaikka puusto on harvaa kitukasvuista mäntyä. Tässäkin on tärkeää lahopuun määrä, jolla voidaan määrittää metsän luonnontilaisuus.
Koivuvaltaisissa vanhoissa sekametsissä näkee runsaasti muun muassa taulakääpää, joka lahottaa koivua tehokkaasti. Koralliorakasta löytyy taas jo pidemmälle ehtineissä metsissä, jossa lahopuu on jo pehmeää ja pidemmälle lahonnutta. Usein koralliorakas kasvaa kaatuneessa tai pystyyn kuolleessa koivussa, joskus myös haavassa.
Koralliorakas löytää kasvupaikan usein irronneen kuoren alta.Monien hyönteisten toukat syövät puun nilakerrosta, jonka seurauksena kuori
putoaa pois. Havupuilla tehokas puun kuorien irroittaja on kaarnakuoriaisen toukka. Usein puu on ensin pakurikäävän lahottama ennen kuin korallioraks kasvaa puuhun. Ennen tätä pakurikääpä on jo hävinnyt puusta. Koralliorakas on käynyt myös eteläisessä Suomessa varsin harvinaiseksi.
On tärkeää suojella vanhoja metsiä ja saada suojeluun myös vanhoja talousmetsiä. Kun erämainen metsä avohakataan, häviää erämaa kymmenen sukupolven ajaksi.
