Ylöjärven kirkolle tehdään kesän aikana mittava julkisivuremontti: Tältä kirkolla näyttää nyt

11.07.2022 19:00

Ylöjärven kirkko remontoidaan lähes kauttaaltaan ulkoa kesän aikana isossa julkisivuremontissa. Heinäkuun alussa töitä tehdään täyttä päätä.
Suuri osa kirkon julkisivusta oli muovitettuna heinäkuun alussa. Kuva otettu Asemantien suunnasta tultaessa. (Kuvat: Elviira Luoma)

Ylöjärven kirkon julkisivu saa uuden ilmeen kesän aikana mittavassa remontissa, jossa sekä kirkon maalipinta että ikkunat uusitaan. Remonttiurakka on nyt jatkunut muutaman kuukauden.

Ylöjärven Uutiset kirjoitti toukokuussa vasta aloitetusta remontista. Maalipinnan ja ikkunoiden uusimisen lisäksi tarvittaessa uusitaan muun muassa aluslaudoituksia, puisia kannattimia, vesilistoja ja kellotapulin kaidepuuta. Aikaisemmin uutisoitiin myös lahovikojen korjaamisesta.

–Ulkona oleville puukoristeille tehdään puukorjausta. Ne olivat myös alkuperäisessä suunnitelmassa, kertoo seurakunnan kiinteistöpäällikkö Teemu Takala puhelimitse.

Remontti aloitettiin huhtikuun alussa ja valmista oli tarkoitus saada elokuun loppuun mennessä. Kirkon julkisivu kuvaushetkellä heinäkuun alussa muovitettu kokonaan ja maalaustyöt oli aloitettu. Puutavaraa oli tuotu kirkon pihamaalle runsaasti. Missä vaiheessa remonttia ollaan tällä hetkellä?

–Syyskuun puoleenväliin menee ennen kuin on valmista. Huhtikuu oli hidas, kun oli aika huonoa säätä. Töiden aloitus myöhästyi, kun emme pystyneet aloittamaan julkisivun maalaamista kevään myöhästymisen takia, Takala kertoo.

Takalan mukaan remonttia on tehty hyvin joustavasti seurakuntalaisten kanssa, jotka ovat olleet sinut remontin kanssa.

Pienestä myöhästymisestä huolimatta ongelmia ei ole ollut.

Kirkko on koko kesän ajan käytössä julkisivuremontista huolimatta, sillä kirkon sisätiloihin ei tehdä rakennus- tai huoltotöitä. Työt keskeytetään kirkollisten toimitusten ajaksi.

Maalausurakan lisäksi kirkon ikkunat uusitaan ja puukoristeita huolletaan.
Kirkon pääsisäänkäynnin vieressä on jo aloitettu maalaamaan. Kokonaan muovitettua sivua ei ole vielä maalattu.
Kuvasta näkyy hyvin, missä tehdään töitä tällä hetkellä.
Korjattavat ikkunat on päällystetty vanerilevyllä ja muovilla.