Tiia Hautalalle MM-kultaa aitajuoksussa, Teppo Syrjälälle estepronssia

Viikonloppu toi odotettua menestystä ylöjärveläisille yleisurheilijoille, kun Tiia Hautala ja Teppo Syrjälä ottivat mitalit Tampereella käydyissä aikuisurheilijoiden yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa.
Tiia Hautala aitoi N50-sarjan maailman mestariksi. (Kuva: Olli Leino / SAUL Media)

Tiia Hautala voitti lauantaina N50-sarjan 80 metrin aitafinaalin. Hautala kertoo Suomen Aikuisurheiluliiton tiedotteessa, että arvioi loppuaikansa asettuvan 12.50 – 12.70 haarukkaan. Hautala tunsi hyvin kuntonsa. Hänen aikansa oli 12,60, joka on sekä Suomen että Pohjoismaiden ennätys.

Tiedotteen mukaan osumatarkkuus on peräisin Hautalan tekemistä matemaattisen tarkoista aitavälianalyyseistä.

– Aitajuoksu on matematiikkaa, Hautala kertoo tiedotteessa.

Syrjälä pronssille

Teppo Syrjälä oli tyytyväinen kauden parhaaseensa 10.05,63, joka toi MM-pronssia M45-sarjan 3 000 metrin estejuoksussa.

Hän toteaa Suomen Aikuisurheiluliiton tiedotteessa, että aineksia olisi ollut parempaankin sijoitukseen, mutta hänen edellään kierroksella ohitettavat kompuroivat sen verran vesiesteellä, että rytmi katosi juoksusta ja kärkikaksikko pääsi karkaamaan. Lisäksi ensimmäinen kilometri juostiin ehkä turhankin kovaa.

Teppo Syrjälän juoksurytmi sekosi, kun hän joutui väistämään muita juoksijoita vesiesteellä. (Kuva: SAUL Media)

Kilpailun voitti Ranskan Jerome Chiquet ajalla 9.54,19 ja toiseksi sijoittui Iso-Britannian Sullivan Smith 9.58,57.

Viime viikon torstain 1 500 metrin juoksun finaali uumoili jo hyvää esteisiin. Syrjälä kertoi, että tonnivitosen kisaan lähdettiin arvokilpailutyyliin kyttäilemällä liikkeelle. Ruotsin edustaja nykäisi puolen kilometrin kohdalla  30 metrin kaulan muuhun porukkaan, mutta hyytyi lopulta omaan vauhtiinsa ja keskeytti. Voitto meni Viron Indrek Tobrelutsille ajalla 4.05,14. Syrjälä sijoittui mainion loppukirinsä ansiosta kahdeksanneksi ajalla 4.14,29.

Hannu Puttonen puolestaan juoksi Suomen joukkueessa 4 x 100 metrin viestin, joka sijoittui hienosti kolmanneksi.

Sunnuntaina kisattiin puolitoistaviikkoisen kisarupeaman viimeiset lajit. Ylöjärveläinen Jaakko Rouhiainen sijoittui M70-sarjan puolimaratonilla seitsemänneksi ajalla 1.46,36. Hän oli myös Suomen joukkueessa, joka voitti M70-sarjan joukkuekullan.