Moni on tavannut luonnossa kauniin keltaisen kulleron. Vaikka kasviin voi törmätä lähes koko Suomessa, on se silti runsain Lapissa. Kulleroa esiintyy silti aivan eteläisintä Suomea myöten. Kasvi kuitenkin karttaa aivan rannikkoseutua.
Myös Suomen eteläpuolella olevissa valtioissa voi tavata kulleroa, mutta kasvi viihtyy kuitenkin parhaiten viileässä ilmanalassa.
Kullero on yksi Suomen kauneimmista ja kookkaimmista niittykasveista. Niittyjen lisäksi sen voi tavata kosteista ja rehevistä lehtometsistä, korvista ja vesistöjen, kuten purojen rannoilta. Myös lähteiköt ovat kulleron mieleen.
Kulleron häviämiseen on varmasti useita syitä. Suurinpina syinä voi pitää sopivien kosteiden niittyjen häviämistä. Kulleron harvinaistuminen alkoi joitakin vuosikymmeniä sitten ja jatkuu hiljalleen. On todennäköistä, että myöskään ilmaston lämpeneminen ei ole hyväksi kullerolle vaan kasvi harvinaistuu edelleen Etelä-Suomessa. Laji saattaa taantua entisestään myös Etelä-Lapissa.
Kullero viihtyy avoimilla niityillä muiden leinikkikasvien tavoin. Kun laidunnus on vähentynyt rantaniityillä, ovat myös niityt ja hakamaat hiljalleen pusikoituneet ja metsittyneet. Kullerolta ovat hävinneet luontaiset kasvupaikat.
Etelä-Suomessa on ollut muutamia alueita, joilla kulleroa on esiintynyt paikoin runsaanakin. Muun muassa Salpausselkien alueella ja eteläisessä Hämeessä. Pohjanmaalla kullero on ollut enimmäkseen aina varsin harvalukuinen. Sen sijaan Lapista löytyy vielä runsaasti avoimia kasvupaikkoja. Viileän ilmaston lajina kulleron voi löytää myös korkeiden tuntureiden purojen varsilta ja tunturiniityiltä. Kulleroa voi tavata jopa 2 500 metrin korkeudessa Keski-Euroopan vuoristossa.
Kullero on niitä kasveja joita on pidetty talojen kukkapenkeissä jo kauan ennen kaupallisia puutarhoja ja niiden jalostettuja kulleroita. Nykyään suurin osa myytävistä kulleroista tuodaan Suomeen ulkomailta. Nämä tuodut kullerot ovat eri lajeja kuin kotoinen kullero. Ulkomailla myös risteytetään kulleroita.
Kuten myös toinen perinteinen pihamaiden kasvi kielo, myös kullero on myrkyllinen muiden leinikkikasvien tavoin. Kulleron kukka on varsin erikoinen ja outo Suomen luonnonvaraisten kasvien joukossa. Sitä on hyvin vaikea sekoittaa juuri muihin kasveihin. Kauniin keltaisesta pallomaisesta, hieman litteästä kukasta tulee mieleen kaali. Kuten kaalin kuvussa, ovat kulleron lehdet kietoutuneet keräksi.
Kulleron kukinto on melko umpinainen ja hyönteisten onkin vaikea mennä imemään mettä ja siitepölyä kukasta. Kullerolla onkin omat kullerokärpäset, jotka hoitavat meden ja siitepölyn keräämisen. Vain muutamien millimetrien mittaiset kullerokärpäset pystyvät ujuttautumaan kerällä olevien lehtien lomitse kukan sisälle. Suomessa esiintyy neljä kullerokärpäslajia, jotka käyvät kukalla eriaikoihin. Nämä kärpäset elävät suurimman osan elämästään kullerolla tai sen läheisyydessä.
Kärpäset munivat kukan sisään ja munista kuoriutuu aikanaan toukkia. Toukat käyttävät ravintonaan muun muassa kehittyviä kukan siemeniä. Osa siemenistä silti säästyy ja ne voivat osaltaan jatkaa kulleroiden elämää. Kullerokärpäset siirtyvät kukista toiseen ja samalla levittävät ruumissaan siitepölyä auttaen kulleroiden pölytyksessä.
Kulleron kukinta kestää kahdesta kolmeen viikkoa ja sen jälkeen kukinnot lakastuvat. Tässä vaiheessa kukasta karisee lehtiä ja myös suuremmat hyönteiset, kuten perhoset ja mehiläiset käyvät etsimässä kukasta mettä ja siitepölyä. Tässä vaiheessa kullerosta ei kuitenkaan juuri enää löydy muille hyönteisille ravintoa. Kulleron myrkyllisyyden vuoksi eläimet eivät käytä sitä juurikaan ravintonaan.
