Ylöjärven Eläkeläiset kirmasi kesätauolle, mutta onneksi kesällä on paljon tapahtumia – Toimintaa varjostaa kuitenkin jäsenten puute

28.06.2022 19:00

Vaikka kesälle on suunniteltu paljon aktiviteetteja, on koronapandemia harventanut Ylöjärven Eläkeläisten rivejä ahkeraan ja aina kaivataan lisää jäseniä.
Ylöjärven Eläkeläiset järjestävät paljon muun muassa luontomatkoja. Kuvassa ollaan Seitsemisen kansallispuistossa. (Kuva: Anne Tyry)

Ylöjärven Eläkeläiset ry on yksi neljästä Ylöjärven eläkeläisyhdistyksestä. Yhdistys on puolueisiin sitoutumaton järjestö, jonka tarkoituksen on toimia eläkeläisten edunvalvojana ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavana. Vuonna 1968 perustettu yhdistys on vanhin Ylöjärven eläkeläisyhdistyksistä.

Yhdistyksellä on paljon vapaaehtoista kerhotoimintaa, kulttuuririentoja ja matkoja.

Keskiviikkokerhossa tehdään muun muassa erilaisia käsitöitä, kahvitellaan ja keskustellaan. Ryhmä käy säännöllisesti Kumukkeessa uimassa ja kuntosalilla. Pelejäkin pelaillaan, joista erityisesti Mölkky ja Ketjunheitto ovat saavuttaneet suurta suosiota jäsenistössä.

–Ei tarvitsisi kuin laittaa nauhuri pöydälle pyörimään, niin saisi tietää, minkälainen pulina täällä keskiviikkoisin käy, yhdistyksen puheenjohtaja Mirjam Paakeli naurahtaa.

Yhdistys retkeilee yhdessä muun muassa kesäisin kerhotoiminnan ollessa tauolla. Yhdistys muun muassa pitää Pikku-Ahveniston laavulla onkimiskilpailuja, käy sokkomatkoilla ja teatteri- ja kulttuurimatkoilla. Kesän seuraava retki tehdään Seitsemisen kansallispuistoon heinäkuussa.

Sokkomatka on nimensä mukaisesti matka, johon lähdetään sokkona. Linja-autoon astutaan tietämättä määränpäätä, joka selviää vasta perillä. Sokkomatka saatetaan tehdä yhteen kaupunkiin tai käydä pikavisiiteillä monissa paikoissa. Vuoden 2021 sokkomatka tehtiin Jyväskylään yhdessä Hämeenkyrö-Viljakkalan eläkeläisten kanssa.

Kerhotoiminnan ja matkojen lisäksi Ylöjärven Eläkeläiset kutsuvat eri alojen asiantuntijoita luennoimaan ajankohtaisista asioista opintokerhoihin.  Yhdistys pitää aktiivisesti myös myyjäisiä, muun muassa pääsiäisenä ja jouluna.

–Täällä on ahkeraa porukkaa ja myyjäisten järjestäminen käy tuosta vain, yhdistyksen taloudenhoitaja Toivo Rautanen kertoo.

Miksi on tärkeää järjestää aktiivista toimintaa ikäihmisille?

–Vertaistuen takia on tärkeää järjestää ikäihmisille erilaista sosiaalista toimintaa. Harvoin nuorempien sukupolvien, esimerkiksi lastenlasten, kanssa pääsee samalle keskustelun tasolle, koska kokemuspohja on niin erilainen, yhdistyksen toinen tiedottaja Arja Mörsky kertoo. Mörsky hoitaa usein myös opintokerhojen opintokokonaisuuksista.

–Arja aina korostaa, että monta terveyskeskuskäyntiä jää väliin, kun ihmisillä on kontakteja toisiin, Paakeli jatkaa.

Juhlissa, kutsuilla ja muissa tilaisuuksissa on usein pienimuotoisia sketsejä joihin löytyy aina näyttelijöitä (Kuva: Toivo Rautanen)

Yhdistys toivoo lisää jäseniä

Koronapandemiasta huolimatta Ylöjärven Eläkeläiset järjestävät aktiivisesti toimintaa ja kesäretkillekin päästään. Yhdistys toivoo kuitenkin lisää jäseniä, sillä jäsenistö on vähentynyt vuosien saatossa esimerkiksi juuri koronapandemian takia. Lisää jäseniä toivotaan kaikissa eläkeläisyhdistyksissä.

Eläkeläisyhdistyksillä iso logistinen ongelma

Koronapandemia on muutaman vuoden tasaisesti harventanut Ylöjärven Eläkeläisten rivejä. Saman teki kaupungin alueella liikennöivän palveluauton käyttömahdollisuuden poistuminen.

Ylöjärven Eläkeläiset ry ei ole kaupungin neljästä eläkeläisyhdistyksestä ainoa, jolla on logistisia ongelmia. Samoin on kahdessa muussa Ylöjärven eläkeläisyhdistyksessä.

Ylöjärven Eläkeläiset kokoontuvat kaupungin omistamalla Varikolla, joka on julkisilla kulkuneuvoilla lähes saavuttamattomissa. Varikon lisäksi yhdistys kokoontuu Vanhalla Räikällä kerran viikossa. Varikon käyttö on siivousta lukuun ottamatta maksutonta.

Kerhossa kävijöiden keski-ikä on noin 80 vuotta. Paakelin mukaan eläkeiässä moni ei enää halua ajaa autoa tai ajokortti on eri syistä saatettu ottaa pois.

–Kerhosta on heti seitsemän tai kahdeksan pois, kun bussi ei kulje, Paakeli toteaa.

Matkaa kokoontumispaikkaan on useampi kilometri, joka ei taitu helposti kävellen. Monet ovat riippuvaisia autollisista kerholaisista. Myös muut kaupungin eläkeläisyhdistykset käyttävät aktiivisesti Varikkoa kokoontumispaikkanaan.

–Liikkumisongelma on isoin ongelmamme, Mörsky sanoo. Ihmiset tulisivat, mutta eivät pääse paikalle. Pikkuhiljaa jäädään sängyn ja pöydän väliin ja se on ongelma, Mörsky kertoo.

Yhdistykset ovat samaa mieltä siitä, että aktiivisia jäseniä olisi enemmän, jos liikkumisongelmat ratkaistaisiin.

Myyjäisiin löytyy aina talkoolaisia käsityö- ja askartelumerkeissä. Kuva joulumyyjäisistä. (Kuva: Anne Tyry)