Nappaa huippukokin vinkit ja kokkaa kesämökillä rennosti

23.06.2022 11:07

Kesämökillä tekee usein mieli viettää aikaa muuallakin kuin keittiössä monimutkaisia reseptejä seuraten. Kokkausolosuhteet voivat myös olla puutteelliset, jolloin kokkaamiseen on kiinnitettävä eri tavalla huomiota kuin kotiolosuhteissa. Kokosimme tähän juttuun vinkkejä kesämökillä kokkailuun.

Suomi on kesämökkien maa. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli 508 000 kesämökkiä vuonna 2020. Koronapandemian myötä mökkeilystä on tullut yhä useamman vapaa-ajanviettotapa.

Kim Slotte tietää, miten mökilläkin tehdään mahtavaa ruokaa.

Moni toivoo kesämökillä vietetyltä ajalta arjesta irtaantumista ja rentoutumista. Aurinkoisena päivänä ei tee mieli viettää aikaa sisällä keittiössä. Joskus kokkausolosuhteet saattavat myös olla haastavat, jos mökkiin ei tule vettä tai sähköä, tai tilat ovat muuten vain pienet.
Kokki Kim Slotte kertoo, miten voi optimoida ostokset, välttyä turhalta tiskiltä ja tehdä helppoa – mutta maukasta – ruokaa.

Jos tilat ovat rajalliset tai haluaa säästää aikaa kokkailulta muille mökkipuuhille, hyvä esivalmistelu on tärkeää. Kasvikset voi pilkkoa valmiiksi ja erilaiset kastikkeet voi valmistaa etukäteen. Kananmuna on yllättävän monipuolinen raaka-aine, sillä sitä voi hyödyntää niin aamupalalla, päivällisellä kuin jälkiruoissa.

Slotte kertoo olevansa kaikki grilliin -tyyppinen kokkaaja kesäisin. Hän suosii tuoreita kotimaisia kasviksia, jotka on helppo valmistaa grillissä. Esimerkiksi uudet perunat voi kypsentää folionyytissä grillissä.

Mökillä maistuu kesäherkut.

– Kesällä toki kotimaisten kasvisten aika on parhaimmillaan. Raparperi on yksi omia suosikkeja, se sopii grilliin ruoan seuraksi raikastamaan sekä jälkiruokiin.

Myös jälkiruokien valmistaminen ja leipominen on mahdollista toteuttaa helposti ja pienellä tiskivuorella. Esimerkiksi valmiiksi tehdyn lettutaikinan voi kuljettaa mukanaan muovipullossa.

Ja joskus voi myös oikaista ja napata torilta rasian tuoreita mansikoita. Siinä on kenties kesän helpoin ja takuuvarmasti maistuva jälkiruoka.

– Lisäksi britakakku tulee aika vaivattomasti yhdellä kulholla ja vispilällä, jonka huuhtelee eri vaiheiden välissä. Tämä on varma kesän herkku, Slotte vinkkaa.

Kun tekee valmisteluja kesän mökkireissua varten, on ensisijaisen tärkeää panostaa hyvään suunnitteluun. Lisäksi on hyvä tietää, mitkä ovat kohteen kylmäsäilytystilat. Kunnollista kylmätilaa on mahdotonta korvata, eikä etenkään lihojen kanssa kannata ottaa riskejä.

Grillaaminen ei ole ydinfysiikkaa.

Slotten mukaan moni raaka-aine sopii sellaisenaan pienen suolan ja voin kera grilliin. Hän kehottaakin suhtautumaan kesän kokkailuihin rennosti, ja kokeilemaan rohkeasti kasvisten grillaamista.

– Yksinkertainen on valttia ja usein myös maukkainta. Monesti liika kikkailu ruoan kanssa tuottaa huonomman lopputuloksen ja turhaa stressiä, Slotte toteaa.

Hänen mukaansa grillin käyttöä kannattaa aidosti opetella, jotta sitä voi hyödyntää monipuolisemmin kuin ehkä on tullut ajatelleeksi. Grillissä voi valmistaa jopa koko menun.

– Kaasugrillejä on helppoa säätää pienemmälle pidempää kypsytystä varten. Ajattele, että se on kuin uuni: perunat palavat nopeasti, kun lyöt uunin täysille, mutta miedommalla lämmöllä saadaan hyvä lopputulos. Sama pätee puilla grillaamiseen, Slotte vinkkaa.