Nuorten yrittäjien kesäkahvila Muru on taas avannut ovensa – ”Omia virheitä ei kannata ottaa tosissaan”

Räikän rannassa pyöritetään taas jäätelöpalloja ja paistetaan vohveleita sekä ranskalaisia. Yrittäjänelikko kertoo, miten kesä on lähtenyt käyntiin.

Vuosia toiminut Ylöjärven lukion yrittäjyyslinjalaisten Muru-kahvila on taas avannut ovensa kesäksi Räikän rantaan. Tänä kesänä tuttua kahvilaa pitävät Aino Jäättelä, Nora Viljamaa, Saana Isokangas ja Leena Heinilä. Jäättelä ja Isokangas käyvät Ylöjärven lukion yrittäjyyslinjaa. Heinilä käy tavallista lukiota ja Viljamaa kaksoistutkintoa ja opiskelee lukion ohella liiketoimintaa.

Nelikolla on jonkin verran työkokemusta, mutta kaikki toimivat ensimmäistä kertaa yrittäjinä.

Jäättelä on ollut aikaisemmassa kesätyössään ravintola-alalla, joka tunnetaan hektisyydestään. Ravintolassa työskennellessä saa olla tyytyväinen, jos ehtii pitämään taukoja ja päivät saattavat venyä yli kymmentuntisiksi.

–Ravintola-alalla on ihan kauhea kiire koko ajan. Kahvilan pito on ihanan rauhallista. Viime kesä ravintolassa on auttanut kahvilatyössä paljon, Jäättelä toteaa.

–Tätä osaa arvostaa, kun ei ole juoksentelua, Jäättelä jatkaa.

Nora Viljamaa (vas.) ja Aino Jäättelä pitävät kesäkahvila Murua ensimmäistä kertaa. He pitävät kahvilatyön rentoudesta. (Kuvat: Elviira Luoma)
Saana Isokankaan (vas.) ja Aino Jäättelän mukaan kahvilan pito on kuin kisa, jossa katsotaan minkä vuoden yrittäjäporukalla on paras markkinointi ja tietysti tuotot. Kaksikko odotti sateen loppumista alkuviikosta.

Mitä on jo opittu kahvilan pitämisestä?

-Omia virheitä ei kannata ottaa tosissaan, Isokangas sanoo.

–Asiakaspalvelu muuttuu helposti robottimaiseksi. Ei kannata kiirehtiä asiakkaan kanssa. Vaikka tulisikin kiire, niin kannattaa rauhassa katsoa tilaukset ja tehdä yksi kerrallaan, Jäättelä pohtii.

–Tässä työssä oppii, mitä on tehdä töitä paineen alla. Jos on ollut kiireisiä päiviä, niin osaa kuitenkin pysyä rauhallisena, Viljamaa toteaa.

Nelikolla ei ole tullut juuri yllätyksiä. Rasvakeittimenkin käyttö sujuu. Hieman yrittäjiä yllätti se, kuinka paljon pitää käydä kaupassa. Jäättelän mukaan kaikki ainekset loppuvat todella nopeasti.

–Kaupassa pitää käydä melkein päivittäin, Viljamaa.

Viljamaa tarjoilee asiakkaalle kahvia pienestä myyntiluukusta.
Kuvassa aloitetaan makkaraperuna-annoksen teko. Makkarat ja ranskalaiset paistetaan rasvakeittimellä itse.

Murulaiset ovat yrittäjähenkisiä ja kalenteri täyttyi jo hyvissä ajoin kokouksista ja suunnittelupalavereista. Apua he ovat kuitenkin saaneet paljon. Ylöjärven lukion yrityskoordinaattori Sami Hasila vastaa kahvilan toimintaa organisoivasta Valon Tekijät Osuuskunnasta, ja on ollut mukana kesäkahvilan toiminnassa sen aiempina vuosina. Osuuskunnan kautta nuoret hoitavat esimerkiksi verojen maksamisen.

Hasila on auttanut paljon muun muassa alkuvalmistelujen kanssa. Jäättelä ja Isokangas ovatkin tyytyväisiä, että aloittivat tarpeeksi ajoissa alkuvalmistelut.

–Muuten me olisimme ihan pulassa.

Rasvakeittimen käyttäminen ei jännittänyt nelikkoa eikä ole tuottanut ongelmia.
Kahvila Murussa on pieneen kokoonsa nähden yllättävän laaja tuotevalikoima. Asiakkaiden suosikeiksi on valikoitunut kahvi ja jäätelö. Listalta saa lisäksi kotitekoisia vohveleita, tacolautasta ja toastia. Viljamaa oli tehnyt uuden vohvelitaikinan keskiviikkona aamupäivällä.

Ylöjärven avantouimareiden tiloissa toimivassa pienessä kahvilassa on yllättävän laaja tuotevalikoima. Kahvilassa myydään jäätelön lisäksi muun muassa kahvia, pullaa ja limsaa. Makkaraperunatkin paistetaan myös itse. Tacolautanen oli myös viime kesän listalla, mutta toast on uusi. Kahvilan ylpeys on alusta asti itsetehdyt vohvelit. Jäätelöä ja kahvia menee pitäjien mukaan eniten.

Asiakkaiden paljous riippuu paljolti säästä. Aurinkoisena päivänä ihmisiä saattaa olla jonoksi asti, ja aurinkoiset päivät paikkaavat onneksi hieman sadepäiviä. Muru avasi ovensa kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

–Yllättävän paljon on ollut jo asiakkaita, Isokangas sanoo.

–Viikonloppuna tuli paljon asiakkaita, kun oli hyvä sää. Jos sataa, niin ihmisiä ei juuri ole. Pilvisenäkin päivänä on jonkin verran asiakkaita, Jäättelä lisää.

Tarjoilujen ohella Kahvila Muru tekee yhteistyötä SUP-lautavuokraajan kanssa, joten kesän tienestit eivät ole vain kahvilan tuoton varassa. SUP-laudan saa kohtuullisella hinnalla vuokrattua puoleksi tunniksi, tunniksi tai kahdeksi.

Räikän rannan kesäkahvila Muru on avoinna säävarauksella viikon jokaisena päivänä kello 11-19 elokuun alkuun saakka.

Kahvilan Murun sijainti on keskeinen, sillä se sijaitsee Räikän uimarannalla avantouimareiden tiloissa.
Kahvilan tuotteiden lisäksi Murusta voi vuokrata SUP-lautoja edullisesti. Kuudella eurolla saa suppailla puolin tuntia, 12 eurolla tunnin. Kaksi tuntia lautailua maksaa 20 euroa.