Yrityshistoriikki ja elämäkerta eteläpohjalaisella nokkeluudella samoissa kansissa

10.06.2022 10:01

Jo kannen värikuva tekee lähtemättömän vaikutuksen. Siinä punamustapipoinen ja ruskeahaisaappainen Risto Käkelä ja karvahattureuhkainen Jaakko Kivinen testaavat mobileprotoa Kurikan Myllykylässä vuonna 1986. Kyseinen karkea proto on 2020-luvun sulavalinjaisten ja vihreiden pien- ja monitoimikuormaimien lähtölaukaus. Ajan patinoima potretti sulostuttaa ylöjärveläisen Avant Tecno Oy:n 30-vuotishistoriikkia Kohtalaasta yritetähän, mutta priimaakin vain pakkaa tulemahan! Teos juhlistaa perheyrityksen 30-vuotista taivalta. Kirja paketoi myös innovatiivisen yrittäjän, teollisuusneuvos Risto Käkelän elämäntyön.

Vihreistä pien- ja monitoimikuormaimistaan kansainvälisesti tunnettu Avant Tecno Oy on suomalaisen perheyrittämisen ja määrätietoisen kasvuhakuisuuden esikuva. Ylöjärveläisyritys on toiminut menestyksellisesti kolme vuosikymmentä.

Teollisuusneuvos Risto Käkelä kunnostautuu nyt kirjoittajana. Hänen kirjansa on mielenkiintoista luettavaa suomalaisesta yrittäjyydestä ja Avant Tecno Oy:n kasvu- ja kehitystarinasta.

Risto Käkelä omistautui viime vuonna kirjoitusurakalle, jonka työn hedelmänä syntyi runsaat 200-sivuinen historiikki ja elämäkerta. Elämäkerta avaa Käkelän ja hänen perheensä suhteen Avant Tecno Oy:öön. Historiikki kuvaa yrityksen värikkäät vaiheet kolmelta vuosikymmeneltä.

Avant Tecno Oy:ssä työskentelevät arvostavat Käkelää. Mies toimii kuten eteläpohjalaiset yleensä: suorasanaisesti ja selkärankaisesti. Uutukaisen kirjan sisältö kuvaa luontevasti ainutlaatuista sitoutumista, me-henkeä, jota yrityksessä on vaalittu ja ruokittu lähtöviivalta lähtien. Kirjoittaja kuvaa ja peilaa asioita, tapahtumia, syitä ja seurauksia koko henkilöstön kautta. Teos onkin itsensä likoon laittaneet patruunan vilpitön kiitos kaikille niille ammattilaisille, jotka ovat osallistuneet tavalla tai toisella pien- ja monitoimikuormaimien tekemiseen.

Kirja konkretisoi Käkelän ajatusmaailmaa ja hänen toimintakulttuuriaan. Mies on kova haastamaan itseään, mutta hän haastaa myös tiiminsä, koko henkilöstön. Tämä historiikki palvelee siten myös hyvän johtamisen käsikirjana.

Suomalaiset tietävät, että yrittäjät ovat yhteiskuntamme kivijalka. Tiedossa on lisäksi sekin, että yrittäminen on elämäntapa. Yrittäjyyteen heittäydytään. Käkelän kirja palvelee myös oppaana yrittäjyyttä pohtiville ahkeroitsijoille. Hän avaa kiitettävän tarkasti niin vaaranpaikkoja kuin onnistumisia.

Käkelä piirtää kasvot ja antaa merkityksen erilaisille ihmissuhteille sekä ylipäänsä verkostoitumiselle. Hän arvostaa Noora-puolisoansa sekä lapsiansa. Mies katsoo kunnolla myös takapeiliin ja näkee sieltä vanhempiensa, lapsuuden perheensä ja koko suvun merkityksen. Yrittäjällä on hyvä sana kaikista työntekijöistä, asiakkaista, yhteistyökumppaneista, jälleenmyyjistä, agenteista, maahantuojista ja niin edelleen.

Suuren elämäntyön uurastanut teollisuusmies osaa katsoa eteenpäin ja tulevaisuuteen. Hänen kompassinsa on kunnossa. Käkelä luottaa sataprosenttisesti siihen, että hänen Jani-poikansa luotsaa pien- ja monitoimikuormaintehtaan uudelle tasolle niin liiketaloudellisesti kuin tuotannollisestikin. Avantit ovat olleet jo pitkän aikaa alansa esikuvia. Sellaisia ne ovat tulevinakin vuosikymmeninä.

Käkelän kirjassa puhuu onnellinen mies. Kurikkalaisen maanviljelijäperheen poika oivalsi, että hänen on haettava leipä muualta kuin kotitilalta. Hän kävi lukion kunnostautuen kemiassa ja fysiikassa. Silloinen Tampereen teknillinen korkeakoulu muodostui käänteentekeväksi. Käkelä opiskeli konetekniikan linjalla. Huomionarvoinen yksityiskohta on, että Käkelä teki diplomityönsä Valmet Oy:lle, joka oli juuri noihin aikoihin voittanut Helsingin metron tarjouskilpailun.

Teollisuusneuvos kannustaa kirjassaan nuoria opiskelemaan, hankkimaan tietoja ja taitoja. Käkelä on yrittäjänä ollut tiiviissä yhteistyössä oppilaitosten ja koulutuksen järjestäjien kanssa.

Käkelän lempiaiheita yrittämisen värikkäässä maailmassa ovat kautta aikojen olleet markkinointi ja myynti. Hän sanoo, että usein keskustellaan ja väitellään siitä, että mikä kolmesta päätoiminnosta on tärkein: tuotekehitys, tuotanto vai myynti ja markkinointi.

”Meidän mielestämme mikään näistä ei voi olla huono. Eikä edes keskinkertainen. Mitä kiinteämmän tiimin ne keskenään muodostavat, sitä kilpailukykyisempi yrityksestä tulee. Meidän myynti ja markkinointi täyttää hyvin nämä kriteerit, vaikka osaston resurssit eivät aluksi kovin kasevat olleetkaan”, Käkelä kirjoittaa.

Kirjoittaja paloittelee tekstinsä nasevasti

Päivänselvää on, että Risto Käkelällä olisi ollut aineksia vaikka 700-sivuisen eepoksen tekemiseen. Käkelä näyttää kyntensä myös kirjoittajana. Hän on valinnut lukijaystävällisen tavan, jossa hän paloittelee sanottavansa inhimillisen kokoisiin kokonaisuuksiin. Näin lukija ei kohtaa ähkyä, vaan hän pystyy nauttimaan palasen kerrallaan.

Ihminen, joka tuntee menneisyyden, omaa tulevaisuuden. Käkelä kunnioittaa tätä ikivanhaa viisautta. Hän antaa tilaa juuri sen verran Ylö-Tehtaalle, kun se Avant Tecno Oy:n syntymisen kannalta on perusteltua.

Oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Käkelä on valinnut perustellusti juuri ne käännekohdat, jotka ovat merkinneet Avant Tecno Oy:lle uutta jalansijaa, uusia markkinoita. Kiinnostavia ovat luvut, joissa Käkelä hyvin herkullisesti kuvailee yrityksensä kansainvälistymisen eli viennin askeleita. Hän esittelee rivakasti vientimaat.

Aku Ankka tuo hyvän lisämausteen. Käkelä kertoo eloisasti myös kansainvälisesti hyvin ainutkertaisen sattumuksen, jossa maailmankuulu Aku Ankka seikkailee vihreän kuormaimen kanssa. Tämä kertoo juuri siitä, miten vihreät ja uniikkimuotoiset kuormaimet iskostuvat ihmisten muistiin.

Teoksen valokuvat ovat oman messunsa aihe. Valokuvat kertovat jälleen kerran enemmän kuin tuhat sanaa. Kirjan kuvakavalkadi on runsas ja monipuolinen.

Käkelä paketoi oman yrittäjyytensä hyvin koskettavasti otsikolla ”Ensimmäinen 30 vuotta oli siinä”. Kirjoittaja päättää tekstinsä isänsä sanomaan: ”Sellaasta Jumalaki auttaa, joka vähä ittekki yrittää.”

Kaiken kaikkiaan Kohtalaasta yritetähän, mutta priimaakin vain pakkaa tulemahan! – Avant Tecno Oy 1991 – 2021 -kirja on tervetullut lisä suomalaisten yrityksien menestyskertomusten joukkoon. Sen arvo on syvällisessä kerronnassa. Risto Käkelän vahva ääni kuuluu ja hänen elämänkokemuksensa huokuu.