Tampereen Komediateatterin juhlavuotta siivittävät suurenmoiset onnistumiset. Kolmekymppinen teatteritalo panee nyt parastaan Kesäteatterissaan. Rikoskirjailija Seppo Jokisen ja dramaturgi-ohjaaja Panu Raipian synnyttämän Komisario Koskinen ja pahanpuhujat -näytelmän kantaesitys on ilmeikkään tekstin ja voimakaspaloisen näyttelijäntyön voittokulkua. Tamperelaislähtöinen esitys herkuttelee paikallisilla makupaloilla. Kokonaisuus on kuin älykkäästi koottu palapeli, jossa osaset loksahtelevat paikoilleen piirtäen kokonaiskuvan mystisistä murhista.
Lukeva kansa on oikeassa. Sen kassamangneeteiksi vuosi toisensa jälkeen nostamat kirjat ovat korkeatasoisia. Kirjailija Seppo Jokinen on armoitettu dekkaristi. Hänen luomisvimmansa tuottaa laatua. Peräti 27 Koskinen-kirjaa kirjoittanut jännityksen ja kertomisen mestari sammuttaa suomalaisten murha- ja poliisitarinoiden janoa. Sanaseppo on painosten kuningas ja lukijoiden kestosuosikki. Sellaisena hän myös pysyy.
Jokisen luomat sinivuokot komisario Sakari Koskinen, rikosylikonstaapelit Ulla Lundelin ja Risto Pekki sekä rikoskonstaapeli Veli-Pekka Simo ovat jo suorastaan ikonisia kansallissankareita poliisi-instituutiossa, vaikka he todellisuudessa ovatkin rikosromaanien, elokuvien ja näytelmien kansanomaisia roolihahmoja.
Tampereen Komediateatteri on uskollinen toimintakulttuurilleen, jonka viitoittamana se satsaa tuotannossaan vahvasti kotimaisuuteen ja täysin uusiin produktioihin. Tällainen politiikka takaa suomalaisuudesta kumpuavien teoksien päätymisen näyttämölle. Teatterivieraat pääsevät nauttimaan esityksistä, joita ei ole esitetty puhki jokaisessa niemessä ja notkelmassa.
Dramaturgi-ohjaaja Panu Raipia näkee lähelle; hän ei lähde merta edemmäksi kalaan. Kokenut teatterin moniottelija luottaa paikallisiin taiteilijoihin. Nyt nähtävä Komisario Koskinen ja pahanpuhujat -näytelmä marssittaa julkisuuden valokiilaan Seppo Jokisen, tamperelaistakin tamperelaisemman kirjailijasuuruuden.
Teräväkynäinen Jokinenkin on uuden edessä. Hän on kirjoittanut Komediateatteria varten täysin oman, itsenäisen Koskinen-käsikirjoituksen, jonka Raipia on dramatisoinut. Torstai-iltaisessa kantaesityksessä saimme maistaa Jokisen ja Rapian yhteistyön hedelmää. Teatterivieraat saivat seurata taitavasti rytmittyvää tekstiä ja jouhevasti etenevää, yllätyksiä sisältävää teatteria.
Tamperelaisuuden syvistä syövereistä kumpuava musiikki tahdittaa Komisario Koskinen ja pahanpuhujat -näytelmää. Liikkeelle lähdetään kotoisasti Juice Leskisen Tampereen aamun sanoin ja sävelin: ”Oi Tampere, oi kaikki aatteet! / Onnellinen, ken on sammunut kukkiin. / Uskon maailman rauhaan ja joulupukkiin.”
Komisario Koskinen ja pahanpuhujat -näytelmä saa voimansa näyttelijäkunnasta, joka puhkuu esittämisen paloa. Ensi-illassa näkee harvoin niin valmiiksi hioutunutta työskentelyä. Esitys on fantastinen. Tommi Raitolehto on paljon vartijana, mutta nimiosan tekijä saa vahvaa selkänojaa koko miehitykseltä.
Tampere on moni-ilmeinen sisämaakaupunki. Tamperelaiset ovat oma rotunsa. Tamperelaisuus koostuu lukemattomista asioista. Koko Tampere-kattaus ruokkii elämän jokaista osa-aluetta.
Jokinen ja Raipia maustavat keitoksensa lupsakkaan tyylikkäästi savolaisuudella. Kuopion ja vääräleukaisten kalakukkokaupunkilaisten mukaan kytkeminen Mansen meininkeihin tuo tervetullutta kansallista syvyyttä näytelmään.
Tarina on nautinnollinen. Murhat herättävät kysymyksiä, ja niiden vastauksien löytämiseksi on purtava pähkinöitä. Tapahtumissa nähdään hersyviä persoonia, mainioita kylähulluja. Eroottisuus kihelmöi – nyt pyörähdellään falloksen tai paremmin sanottuna falloksien maailmassa. Kuvataiteilija Vanessa Seppelkedon maalaukset virittävät maskuliinista eroottisuutta.
Komisario Koskinen ja pahanpuhujat -näytelmän työryhmä ansaitsee oman ylistyslaulunsa. Roolit on miehitetty tarkalla ymmärryksellä kunkin näyttelijän vahvuuksista. Yhteistyökin sujuu kuin tanssi.
Katsojana iloitsen siitä, että näyttelijöillä on haastavaa esitettävää ja että kaikki ovat täysin rinnoin mukana. Esiintyjien myönteinen fiilis välittyy katsomoon asti.
Näytelmän juoni on riipaisevan nero. Haluan säilyttää katsomisen ja keksimisen ilon tuleville katsojille.
Kaikkensa antavaa näyttelijäntyötä
Tommi Raitolehto on nappivalinta komisario Koskiseksi. Kun Raitolehto nähdään roolissaan riittävän kauan, suuri yleisö on vakuuttunut siitä, että mies on munaskuitaan myöten se ainoa ja oikea komisario Raitolehto.
Raitolehto saavuttaa Koskisessaan koskettavan mihailijan. Hän on omanlaisensa tien kulkija kansanmiehenä mutta henkiseltä auktoriteetiltaan ja auraltaan suurena. Synnynnäinen poliisi. Luonnonlapsi.
Kaisa Hela rikosylikonstaapeli Ulla Lundelinina on luonteva Koskisen aisapari. Kaksikon virkaveljeys perustuu syvään kumppanin tuntemiseen ja tämän arvostukseen. Hela synnyttää uskottavan harmonian itsensä ja Koskisen välille. Yhteistyön liitokset ovat lujat. Vuorovaikutus on sielukasta.
Rikosylikonstaapeli Risto Pekin roolissa oleva Jari Ahola on oivaltanut, että hänen roolihahmonsa edustaa toisenlaista maata. Siinä on nokkeluutta ja innokkuutta hyvässä mittasuhteessa.
Tuukka Huttunen marssittaa estradille veitikkaotteisen rikoskonstaapeli Veli-Pekka Simon. Huttusen viljelemä huumori raikastaa niin poliisikamarin ilmapiiriä kuin kenttätyön arkea.
Nelikon Raitolehto, Hela, Ahola ja Huttunen varaan on turvallista rakentaa.
Jyrki Mänttärillä on useita tehtäviä. Teknisenä rikostutkijana Mänttäri on piirun tarkka virkamies omine luonnesommeloineen. Dennis Dullarströmina Mänttäri on puolestaan kuivaakin kuivempi hienostoperheen pää sliipattuine olemuksineen. Taidemaalari Alfred Kulkusena Mänttäri loihtii esille savolaisen vääräleuan.
Wau, Elina Rintala. Kuvataiteilija Vanessa Seppelketona lumoava ja tuhoava Rintala antaa palaa täydellä teholla. Hän virittää näyttelijäntyöllään jännitteen, joka johtaa ukkostavaa sähköä niin kertomukseen kuin esityksen ja yleisön vuorovaikutukseen. Seppelketo hehkuu naisellisuutta ja seksikkyyttä. Hänen kuvataiteilijan lahjansa ikuistaa kiihottavalla tavalla miesvartalon komeutta. Rintala tekee poikkeuksellisen vaativan roolityön tyylikkäästi, samalla hekumaa ja potenssia nostattaen.
Aku Sajakorpi tekee pienistä rooleista ratkaisevan tärkeitä. Tapparan mies Mäkisenä hän on näytelmän alkumetreillä paljon vartijana. Laitapuolen kulkijana hän käynnistää pelin ja saa sen rullaamaan uljaasti. Kalvi-Pääkkösenä Sajakorpi rasvaa esityksen rattaita. Patologi Hokkana Sajakorpi syventää murhien elimellisiä yksityiskohtia.
Ohjaaja pitää esityksen tiukasti kasassa
Panu Raipia taitaa rytmityksen. Tässä näytelmässä kaikki tapahtuu huippuunsa hiotulla rytmityksellä.
Raipia vaalii tamperelaista elämäntahtia. Kohtaukset limittyvät tyylikkäästi toisiinsa. Kuolleita hetkiä ei ole.
Jokisen luomat hahmot ovat väkeviä persoonia. Raipian ohjauksessa roolihahmot kirkastuvat. Tommi Raitolehdon tulkitseman komisario Koskisen tenho on hänen aistikkaassa verkkaisuudessaan ja unenomaisuudessaan. Vastaavasti Elina Rintalan näyttelemän kuvataiteilija Vanessa Seppelkedon voima on hänen voimakkuudessaan, määrätietoisuudessaan ja lahjakkuudessaan. Seppelkedon pakkomielle raamikkaiden urosten rintakehiin ja takamuksiin sekä peniksiin tihkuu eroottisuutta jättäen kuitenkin tilaa katsojan mielikuvitukselle.
Oskari Löytönen loihtii lavasteillaan niin maan perusteellisen tamperelaisen atmosfäärin.
Komisario Sakari Koskista tarvitaan edelleen. Nälkäinen kesäteatteriyleisö odottaa taatusti Jokiselta ja Raipialta nautinnollista jatkoa Komisario Koskinen ja pahanpuhujat -näytelmälle.
MATTI PULKKINEN
