Kamarimusiikkitapahtuma KuruFest tarjoilee hienoja konsertteja viikonloppuna – katso päivitetty ohjelmisto

Kolmipäiväinen kamarimusiikkifestivaali KuruFest järjestetään tulevana viikonloppuna 10.–12.6. Tapahtuma tuo korkeatasoisia klassisen musiikin konsertteja eri puolille Ylöjärveä.
10.–12. kesäkuuta järjestettävä KuruFest on ainutlaatuinen tilaisuus kuulla Suomen klassisen musiikin soittajien parhaimmistoa Kurun kirkossa, Parkkuun seuratalon kesäisessä maalaismiljöössä ja Ylöjärven kirkossa. (Kuva: Hannele Lehto)

KuruFestin taiteellinen johtaja, Radion sinfoniaorkesterin ensimmäinen soolosellisti Tuomas Lehto kertoo, että KuruFestin ohjelmistoon on tänä vuonna kelpuutettu vain musiikin historian kauneimpia helmiä.

Ensimmäinen KuruFest-kamarimusiikkifestivaali järjestettiin elokuussa 2007, ja tapahtuman perustajat ovat sisarukset Heini ja Tuomas Lehto. Nykyisin tapahtuman tuotannosta vastaa Ylöjärven kaupungin kulttuuripalvelut ja taiteellisena johtajana toimii Tuomas Lehto.

Konserttilippuja KuruFestiin voi ostaa verkossa osoitteesta www.lippu.fi sekä kaikista Lippu.fi-palvelupisteistä, kuten Kauppakeskus Elon K-Citymarketista sekä R-kioskeilta. Ennakkolipunmyynti on käynnissä pe 10.6.2022 klo 12.00 saakka. Tämän jälkeen lippuja saa ostaa ovelta käteisellä ennen konserttia (ei korttimaksua). Huom. Illalliskonsertin liput vain ennakkoon

Ohjelmisto:

Perjantai:

Festivaali alkaa Kurun kirkossa (Kirkkotie 1, Kuru) perjantaina 10.6. klo 19. Avajaiskonsertissa kuullaan Schubertin oktetto F-duuri D. 803. Liput 10 €.

Lauantai:

Lauantaina 11.6. klo 12 Parkkuun Seuratalolla (Parkkuuntie 308, Parkkuu) järjestettävässä päiväkonsertissa kuullaan Beethovenin sonaatti pianolle ja sellolle sekä Dvořákin pianotrio. Liput 10 €.

Lauantain 11.6. konserttipäivä Parkkuun Seuratalolla jatkuu illalla klo 18 alkavalla illalliskonsertilla, jossa kahdesti Michelin-palkittu keittiömestari Markus Aremo rakentaa musiikin ympärille makumatkan. Ruoat tarjoillaan kolmessa osassa konsertin tauoilla.

Musiikkiohjelmassa kuullaan Halvorsen Passacaglia viululle ja sellolle, Gaubertin Trois aquarelles pianolle, huilulle ja sellolle, Weinerin jousitrio, Mendelssohnin pianokvartetto sekä Sukin pianokvartetto. Liput 69,50 €, vain ennakkoon.

Sunnuntai:

Musiikintäyteinen konserttiviikonloppu päättyy sunnuntaina 12.6. klo 16 päätöskonserttiin Ylöjärven kirkossa (Kirkkotanhuantie 1). Festivaalin päätöskonsertissa kuullaan Schumannin Adagio & Allegro sekä Dvořákin jousikvintetto Es-duuri. Liput 10 €.

KuruFestin esiintyjät 2022:

Petri Aarnio, viulu

Ville Koponen, viulu

Elina Lehto, viulu

Jakob Dingstad, alttoviulu

Atso Lehto, alttoviulu

Tuomas Lehto, sello

Saima Malmivaara, sello

Maria Krykov, kontrabasso

Niamh McKenna, huilu

Tuulia Ylönen, klarinetti

Etienne Boudreault, fagotti