Marjut ja Ron uusivat liittonsa Unelmahäät-ohjelmassa – Rakastuneen parin matkalle on mahtunut paljon onnea, mutta myös pohjatonta surua: ”Kyllä rakkauden eteen on töitä tehtävä”

07.06.2022 14:00

Ylöjärveläiset Marjut ja Ron Hartikainen nähdään tuoreimmalla, nyt käynnissä olevalla Unelmahäät-tuotantokaudella. Pariskunta uusi kymmenvuotisen avioliittonsa Ylöjärven kirkossa tv-kameroiden edessä 26.2.2022.
Ron ja Marjut Hartikainen ovat pitäneet yhtä jo yli kymmenen vuotta. Rakkaus syttyi ensi kerran jo 2000-luvulla yläasteella, kunnes tiet erkanivat Ronin muuton vuoksi. Vuonna 2011 pari tapasi uudelleen ystävien tupareissa ja loppu on historiaa.

Ylöjärvellä perheensä kanssa asustavat Marjut ja Ron Hartikainen tutustuivat toisiinsa jo yläastevuosina Pohjois-Hervannassa ja ehtivät seurustellakin useamman kuukauden. Vuonna 2002 nuoren rakkauden katkaisi kuitenkin Ronin yllätysmuutto Mouhijärvelle.

– Tuntui, että siinä kohtaa kaikki jäi kesken. Siihen aikaan ei ollut kunnon yhteydenpitovälineitäkään, nykypäivänä tuo olisi voinut olla helpompaa ja onnistuakin, Ron Hartikainen pohtii nuoren parin 20 vuotta sitten tapahtunutta eroa.

Vuodet vierivät ja Ron ja Marjut elivät tahoillaan omaa elämäänsä.

– Yhteisten tuttujen kautta kuulimme hieman toistemme kuulumisia, Marjut muistelee.

Liekö kohtaloa vai ei, mutta pari tapasi toisensa uudelleen kymmenen vuotta myöhemmin juuri yhteisten tuttujen kautta. Elettiin loppukesää 2011 ja 24-vuotias Ron oli matkalla ystäviensä tupaantuliaisiin Linnainmaalle. Matkalla auto pysähtyi poimimaan kyytiin lisää väkeä, jonka joukossa oli Marjut.

– Eka kysymykseni taisi olla, että ”mitä toi täällä tekee”. Taisi se olla aika iso yllätys, Ron naurahtaa.

Marjut ja Ron myös työskentelevät yhdessä. Marjut on ollut aina intohimoinen valokuvaaja ja Ron taas viihtyy valokuvauksen lisäksi videokameran takana. Pariskunta on perustanut hiljattain kuvauspalveluja tarjoavan yrityksen, joka järjesti muun muassa Pappilan perhetalossa pidetyn pääsiäiskuvauksen Ukrainan sodasta kärsivien hyväksi.

Selittämätöntä vetovoimaa

Illan edetessä Marjut ja Ron huomasivat, että erovuosista huolimatta juttu tuntui luistavan edelleen kuin itsestään. Vaikka vuosia oli kulunut, tuntui toinen edelleen tutulta.

– Vaikka ehdimme seurustella nuorempana vain muutamia kuukausia, niin kyllä sen jotenkin huomasi, että meidän välillämme oli edelleen sellaista selittämätöntä vetovoimaa, Marjut pohtii.

Tupari-illan jälkeen pari ryhtyi tapailemaan toisiaan ja Ron pääsi tutustumaan myös Marjutin 2,5 vuotiaaseen poikaan. Suhde eteni vauhdikkaasti ja kihlajaisia vietettiin vain kuukausi seurustelun alkamisen jälkeen.

Pariskunnan häitä päästiin puolestaan juhlimaan pienellä porukalla ystävänpäivänä 2012, puolisen vuotta tapaamisen jälkeen.

– Olen aina halunnut mennä naimisiin ystävänpäivänä. Huomasimme, että ystävänpäivään oli kaksi viikkoa aikaa ja niinpä järjestimme pienimuotoiset häät keskellä viikkoa Messukylän kirkossa. Jo tuolloin päätimme, että pidetään sitten joskus isommat juhlat, Marjut selittää.

Marjut ja Ron kertovat nopeista liikkeistään huvittuneina, mutta toteavat olleensa aina varmoja suhteen kestävyydestä. Näin ei ollut kaikkien kohdalla, sillä suhteen alkutaipaleella epäilijöitä riitti.

– Moni oli sitä mieltä, että tämä ei tule kestämään. Osa oli jopa vastaan seurusteluamme. Jo silloin suhteen alussa oli kuitenkin selvää, että meillä oli jotakin sellaista, mitä ei ollut ollut kenenkään kanssa. Pystyimme puhumaan aivan kaikista asioista ja meillä oli molemmilla elämänkokemusta ja olimme henkisesti kypsiä, pariskunta kertoo.

Lue myös: Teija ja Mikko Kautto yrittivät toista lasta, mutta raskaustestit näyttivät negatiivista kerta toisensa jälkeen – Kahdeksan kuukautta lapsettomuushoitojen aloittamisesta perhettä kohtasi tuplaonni

Hartikaiset asuvat Ylöjärvellä 6-, 9- ja 13-vuotiaiden lastensa kanssa.

Perheen kohtasi suuri suru

Messukylän kirkon vihkimistilaisuudesta tuli tänä vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta. Pyöreiden vuosien kunniaksi Hartikaiset halusivat uusia vihkivalansa, tällä kertaa Ylöjärvellä kotikirkossa, jolla on pariskunnalle ja koko perheelle erityinen merkitys.

Kirkossa on aiemmin kastettu pariskunnan 6-vuotias kuopus ja siunattu tytär, vuonna 2014 kuolleena syntynyt Lumi-Lilja.

Hartikaiset kertovat tyttärensä kuolemasta ja sen aiheuttamasta toivottomuudesta hyvin avoimesti.

– Lapseni hautajaiset olivat ensimmäiset hautajaiset, joissa olin koskaan ollut. Olihan se ihan järkyttävää. Se toivottomuus lapsen menetyksen myötä on jotakin ihan käsittämätöntä. Ei sitä voi täysin ymmärtää, ellei sitä ole itse kokenut, Ron selittää.

Marjut sanoo olleensa Lumi-Liljan kuoleman myötä lähes täysin toimintakyvytön. Pariskunnan akuuttia hätää ei auttanut se, että kriisiavun saamisessa kesti kuukausi.

– Elin vain sellaisessa loputtomassa toivon ja epätoivon vuoristoradassa. Ron ja lapset auttoivat jaksamaan surun keskellä, Marjut muistelee.

Lapsen kuoleman kanssa on kuitenkin opittu elämään hiljalleen.  Ensimmäinen suuri toivonpilkahdus tuli puoli vuotta Lumi-Liljan kuoleman jälkeen, kun pariskunta alkoi odottaa lasta uudelleen.

– Uusi raskaus toi lisää uskoa ja toivoa elämään, Marjut sanoo.

Pariskunta kertoo saaneensa apua kriisin käsittelyyn niin KÄPY Lapsikuolemaperheet RY:n vertaistukiryhmistä kuin ammattilaisilta. Marjut on kirjoittanut perheen kokemuksista myös Art LilyKristin | M.HARTIKAINEN –nimiseen blogiinsa.

– Lapsen menetyksestä ei selviä koskaan, mutta sen kanssa oppii elämään. Suru on edelleen läsnä, Ron toteaa ja lisää, että Lumi-Liljasta puhutaan perheessä avoimesti lasten kanssa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Pariskunta uusi häävalansa Ylöjärven kirkossa tv-kameroiden edessä helmikuussa (Kuva: Hartikainen Media Visuals)

Menetys on on vahvistanut suhdetta

Hartikaiset uskovat, että lapsen menetys on ollut yksi niistä kokemuksista, joka on vahvistanut parin rakkautta ja parisuhdetta entisestään.

Marjut huomauttaa, että tilastojen valossa jopa puolet lapsensa menettäneistä pareista eroaa.

– Eikä se ole mikään ihme. Toivottomuus on siinä tilanteessa niin pohjatonta ja moni etsii siitä ulospääsyä. Ehkä ero nähdään sitten ratkaisuna.

Mikä sitten on pitänyt Marjutin ja Ronin yhdessä kaikesta huolimatta?

Pariskunnan mukaan heidän parisuhteensa vahva perusta rakentuu kommunikoinnille ja puhumiselle, jotka olivat avainasioita myös lapsen kuolemaa läpikäydessä.

– Me keskustelemme paljon ja autamme toisiamme ymmärtämään, Marjut sanoo.

– Ja yksi tosi tärkeä asia on se, että me hyväksymme toisen sellaisena kuin tämä on, Ron lisää.

Pariskunta kertoo, että kommunikoinnin tärkeys ja toisen huomioiminen korostuvat erityisesti lapsiperhearjessa, jossa yhteistä aikaa ei saa noin vain järjestettyä.

– Kyllä rakkauden eteen on töitä tehtävä. Sitä ylläpitävät sellaiset arjen pienet asiat. Marjut on semmoinen, että se pussaa ja halaa ohimennen ja antaa kehuja. Kyllä minäkin joskus jotain sanon, vaikka että hieno paita, Ron naurahtaa.

Marjut taas sanoo, että Ron näyttää välittämistään konkreettisemmin.

– Hän tuo kahvia sänkyyn ja putsaa autoni lumesta. Kaikki perustuu siihen, että arvostamme näitä pieniä juttuja, joita teemme toisillemme. Ne merkitsevät niin paljon enemmän kuin vaikka raha.

Ylöjärven kirkko valikoitui pariskunnan vihkikirkoksi, sillä sillä on perheelle erityinen merkitys. Kirkossa on aiemmin kastettu pariskunnan 6-vuotias kuopus ja siunattu tytär, vuonna 2014 kuolleena syntynyt Lumi-Lilja. (Kuva: Hartikainen Media Visuals)

Häävalat uusittiin tv-kameroiden edessä

Palataan kuitenkin vielä Hartikaisten kymmenvuotishääpäivään, joka ei ollut se kaikista perinteisin.

Viime vuonna, kun häävalmistelut olivat ajankohtaisia, oli Marjut huomannut ilmoituksen tv-ohjelmasta, johon haettiin hääpareja. Kyseessä oli kulttimainetta nauttiva Unelmahäät, jossa on nähty vuosien varrella mitä erilaisimpia häitä räiskyvine aviopareineen.

Marjutista ja Ronista voisi ensituntuman perusteella sanoa, että he ovat ohjelman osallistujiin nähden melko tavallisia. Miksi pariskunta halusi raottaa hääpäiväänsä tv-yleisölle?

– Minulle kuvat ja muistot ovat hirveän tärkeitä. Ajattelin, että olisi hienoa, jos hääpäivämme saataisiin taltioitua myös videolle. Sitten on tämä kokemus, jonka ohjelmaan osallistuminen antoi. Tässä pääsi ylittämään itsensä muutamaankin kertaan. Elämä voi päättyä milloin vain, joten miksei eläisi ja tekisi nyt, Marjut perustelee.

Ohjelmaa alettiin kuvata Marjutin ja Ronin osalta jo viime syksynä, jolloin kuvaaja vieraili ensimmäisiä kertoja heidän mukanaan. Ronin mukaan kameran edessä oleminen oli aluksi jännittävää.

– Ilmassa oli alkujännitystä, mutta sitten kameroihin tottuikin. Kuvaaja oli mukanamme milloin missäkin, esimerkiksi kotona ja kaupassa.

Ohjelmassa avataan myös parin historiaa menetyksineen. Tätä Hartikaiset pitävät tärkeänä.

– Jos voimme antaa jollekin uskoa ja toivoa elämään tarinamme kautta, niin se on hienoa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Marjutin ja Ronin hääjuhlaa vietettiin Tampereella Työväenmuseo Werstaan Galleria Bertel -salissa 30 vieraan voimin. Tv-tiimi oli mukana koko päivän alkuvalmisteluista iltaan saakka. (Kuva: Hartikainen Media Visuals)

 ”Toivon, että jakso pohjautuisi siihen millaisia me oikeasti olemme”

Pariskunnan hääpäivä koitti 26. helmikuuta. Ylöjärven kirkon vihkimistilaisuudesta hääseurue siirtyi Finlaysonin tehdasalueelle, jossa hääjuhlaa vietettiin Työväenmuseo Werstaan Galleria Bertel -salissa.

Hartikaiset olivat tilanneet hääpaikalle siirtymistä varten hienon hääauton, mutta sitten suunnitelmiin tuli muutos.

– Meille soitettiin, että hääauton tuulilasiin oli tippunut katolta lumet, minkä vuoksi lasi oli hajonnut. Menimme hääpaikalle sitten omalla autollamme, pariskunta kertoo.

Hartikaisten hääjuhlaa juhlittiin 30 vieraan voimin. Tv-kamerat kuvasivat päivän alusta loppuun ja Hartikaiset hoitivat itse koko hääpäivän järjestelyt ja lisäksi valokuvien ja videoiden ottamisen. Pariskunta sai editoitua muistoikseen myös vieraiden ottamia kuvia.

Pariskunnan hääpäivä nähdään tuoreen Unelmahäät-kauden kevään viimeisessä jaksossa. Haastatteluhetkellä Hartikaiset eivät olleet vielä nähneet omaa jaksoaan.

– Muuten tämä kokemus oli tosi hieno, mutta se jännittää, miten jaksomme on leikattu. Jokaisella on ehkä oma mielipiteensä meistä ja saa ollakin, mutta toivon, että jakso pohjautuisi siihen millaisia me oikeasti olemme, Marjut summaa.