Tampereella nähtiin viikonlopun aikana satoja tanssiesityksiä, kun Pyörre-tanssitapahtuma keräsi yhteen satoja show-, disco- ja katutanssilajien harrastajia.
Show-, disco ja katutanssilajeihin keskittyvä vuotuinen Pyörre-tanssitapahtuma järjestettiin Tesoman palloiluhallissa Tampereella 28.–29. toukokuuta.
Pyörteessä nähtiin edellisvuosien tapaan vahva Ylöjärvi-edustus. Tanssikoulu Dance Actionsilla on Ylöjärvellä tanssikoulu. Pyörteen lisäksi ylöjärveläistanssijat ovat tuttu näky myös muissa tanssikisoissa.
Vuosittain toukokuussa järjestettävä tanssitapahtuma on kerännyt yhteen eri ikäisiä tanssin harrastajia aikuisista lapsiin jo 25 vuotta. Ahjolan Setlementti on järjestänyt tanssitapahtumaa vuodesta 1997 lähtien.
Viime vuonna tanssitapahtuma jouduttiin järjestämään videostriiminä koronapandemian vuoksi, mutta tänä vuonna tanssijat pääsivät taas tanssimaan yleisölle.
Ylöjärveläiset esiintyivät yli 21-vuotiaiden show ja street -sarjassa esityksellä Onnea etsimässä. Ryhmän nimi oli Dance Actions Showmovers. Lisäksi tanssikoululla oli ryhmä DA Spovers nuorten pienryhmien show ja disco -sarjassa esityksellä Aarnimetsän syleilyssä. Ryhmien lisäksi ylöjärveläinen Anni Miettinen tanssi nuorten sooloissa esityksen nimeltä Life in mine, I live it my way. Ryhmäkoreografiat oli tehnyt tanssinopettaja ja koreografi Mira Aho. Soolon olivat tehneet Aho ja tanssinopettaja, koreografi Kerttu Peiponen.
–Tanssin ilo näkyi aivan kaikissa esityksissä, iloitsee Aho.
Showmoverseissa tanssivat ylöjärveläiset Fanni Tonder, 18, ja Pinja Johansson, 18, ovat ryhmän nuorimpia. Ryhmässä on iso ikäero, ryhmän vanhimmat ovat 40-vuotiata.
–Veto meni yllättävän hyvin, Johansson sanoo.
–Me treenataan kuitenkin vain kerran viikossa. Lähdettiin esiintymään vielä lisää ja hakemaan iloa. Koronan takia pääsimme harjoittelemaan vasta helmikuussa, Tonder kertoo.
Ryhmä on treenannut yhdessä vasta vuoden. Harjoitukset ovat olleet kovatempoisia, koska esitys piti saada valmiiksi kevätnäytökseen ja Pyörteeseen.
–Nostot menivät hyvin ja kokonaisuudessa veto meni paremmin kuin kevätnäytöksessä. Vähän paikoissa oli vähän jotain, mutta ei sen suurempaa, Tonder jatkaa.