Viime viikolla minulla oli kunnia vastaanottaa Veteraanivastuu ry:n myöntämä kultainen ansioristi. Veteraanivastuu ry perustettiin v uonna 2006 ja olin yhdistyksen hallituksen jäsen vuosina 2006–2013.
Veteraanivastuu ry:n perustajia olivat neljä veteraanijärjestöä sekä Kaatuneitten Omaisten Liitto. Näin siis sotalesketkin pääsivät osallisiksi valtakunnallisen veteraanikeräyksen tuotosta oman jäsenlukunsa mukaisessa suhteessa. Keräyksen tuotto on ohjattu täysimääräisesti veteraanien ja sotaleskien kuntoutukseen. Varusmiehet ovat innokkaasti toimineet lipaskerääjinä, mutta varoja on kerätty muillakin tavoilla.
Sodan päättyessä Suomessa oli veteraaneja 700 000, joista naisia 100 000. Vuonna 2022 heitä on elossa enää 4 000. Sodassa kaatui 90 000 sotilasta ja heitä suremaan jäi 30 000 sotaleskeä. Sankarivainajien vanhempia oli vielä huomattavasti enemmän. Sotaleskiä on elossa enää kymmenkunta. Sotaorpoja oli sodan päättyessä 50 000.
Kansakuntamme on joutunut kokemaan sodan mielettömyyden ja valtavat menetykset. Valtiovallan taloudellisen tuen lisäksi on veteraanijärjestöjen rahankeräykselle ollut suuri tarve. Lasten kokemat sodan kauhut ja kärsimykset siirtyvät yli sukupolvien. Kaikille jäi arvet.
Sotaorvot ovat kirjoittaneet omia kokemuksiaan useisiin kymmeniin kirjoihin. Vaikenemisen aikakauden jälkeen he ovat voineet vasta nyt eläkkeelle siirryttyään prosessoida isän menettämisestä aiheuttamaa suruaan.
Sotakokemukset ovat saaneet suomalaiset tukemaan runsaskätisesti Ukrainan sodan uhreja.
Kun äitienpäivänä vein ruusun äitini haudalle, pistäydyin myös sankarivainajien haudoilla. Koin sydämessäni voimakkaan myötätunnon ja osanoton niitä sankariäitejä kohtaan, joiden pojat eivät elävänä sodasta palanneet. Tuska on ollut suunnaton.
Kaatuneitten muistopäivää vietetään aina äitienpäivän jälkeisenä sunnuntaina.
Leena Mankkinen
