Suomen faneilla tunnelma korkealla ja hymy herkässä: ”Koko ikäni olen seurannut Leijonia”

14.05.2022 14:25

Tunnelma Nokia-areenalla sekä sen lähistöllä oli äänekäs ja riemukas, kun Suomi avasi kisat ottelulla Norjaa vastaan.

Kokkolalaiset Saija Peltoniemi ja Sanna Sallansalmi olivat tulleet päiväretkelle katsomaan Leijonien avausmatsia. Leidit tosin pääsivät tutustumaan uuteen areenaan jo perjantain ensimmäisessä ottelussa, USA:n ja Latvian välisessä kohtaamisessa.

Saija Peltoniemi (vas.) ja Sanna Sallansalmi odottelivat pelin alkua Tampereen kannen Fan Zonen edustalla.

– Puitteissa ei ole moittimista, Sanna Sallansalmi kommentoi.

Naiset ovat omien sanojensa mukaan seuranneet Leijonia syntymästään lähtien.

– Siis vuodesta 1994 alkaen. Muistan kyllä tunnelman vuoden 1995 mestaruudestakin, Sallansalmi naurahti.

Leijonista etenkin Hannes Björnistä ja Marko Anttilaa seuraavat naiset odottivat peliltä paljon.

– Odotetaan mahtavaa tunnelmaa ja tietysti Suomen voittoa, Saija Peltoniemi totesi.

Ottelun jälkeen matka jatkui takaisin Keski-Pohjanmaalle.

– Haetaan evästä ja lähdetään yöjunalla kotiin. Junassa on varmaan tunnelmaa tai ainakin me luodaan sitä, naiset kertoivat.

Fan Zone tutuksi myöhemmin

Nokialainen Maaret ja Tampereen Hallilassa asuva Marko puolestaan odottivat Suomen pelin alkua Sorin aukiolla.

– Olimme jo haistelemassa tunnelmaa USA:n ja Latvian pelissä. Nyt mennään takaisin areenalle ja otetaan voitto kotiin, Marko kertoi.

Maaret ja Marko odottivat illalta Suomen voittoa ja sellaisen he myös saivat.

– Tämä on ainoa Suomen peli, mihin minä menen, joten haluan, että Suomi voittaa, Maaret komppasi.

Marko kertoo seuranneensa Leijonia niin pitkään kuin muistaa.

– Pelasin itsekin nuorena jääkiekkoa ja koko ikäni olen seurannut Suomen pelejä.

– Minä en ole niin pitkään seurannut, mutta Markon mukana nyt vähän enemmän, Maaret puolestaan kertoi.

Marko ja Maaret odottavat hienoja kisoja ja Suomen menestystä.

– Toivottavasti kaikki alkaisi hyvin ja kultajuna lähtisi liikkeelle. Uskon, että tästä tulee hyvä paketti. Ja kun Mikael Granlund saapuu niin siinä meillä on maailmantähteä kerrakseen, Marko mietti ja kertoi, että lauantaina tai seuraavana viikonloppuna olisi tarkoitus tutustua myös Fan Zoneen ja muihin tapahtumapaikkoihin.