Vuoden lintu -hanke selvittää nauru- ja pikkulokkien nykytilannetta

Naurulokki ja pikkulokki ovat BirdLifen vuoden linnut.  Lintuharrastajat selvittävät lajien nykytilannetta, sillä niiden kannat ovat vähentyneet.
Naurulokkien määrä on monin paikoin romahtanut viimeisen 50 vuoden kuluessa. (Kuva: Marcus Wikman)

Vuoden lintu -hankkeessa lintuharrastajat selvittävät lajien pesimäpaikat, pesivien lintujen määrän sekä tärkeimmät muutonaikaiset lepäily- ja ruokailualueet. Pesimäkauden aikana tarkistetaan muun muassa lajien vanhat pesimäpaikat, mikä tuottaa tietoa lajien kannanmuutoksista.

– Molempien lajien taantumisesta viime vuosina on viitteitä, joten uusi kattava selvitys on tarpeen nykytilanteen selvittämiseksi, kommentoi Esa Lammi, joka koordinoi vuoden lintu -hanketta.

Taantumisen syyt eivät ole tarkkaan selvillä, mutta naurulokkien tiedetään kärsineen ravinnon vähenemistä, haitallisten vieraspetojen – minkin ja supikoiran – runsastumisesta, pesimäpaikkojen umpeenkasvusta sekä sairauksista. Umpeenkasvu ja muut elinympäristöä muuttavat tekijät vaikuttavat myös pikkulokkiin.

Naurulokkien pesimäpaikat autioituneet

Nauru- ja pikkulokkeja tavataan koko Suomessa, ja ne suosivat pesimäpaikkoinaan reheviä järviä ja merenlahtia. Molemmat lajit pesivät yhdyskunnissa ja puolustavat ärhäkästi pesiään. Samalla ne tarjoavat suojaa myös muille lajeille, kuten uhanalaisille vesilinnuille.

Molemmat lajit ovat tummapäisiä. Naurulokilla on tummanruskea naama ja päälaki, pikkulokilla koko pää on musta. Pikkulokki on nimensä mukaisesti selvästi pienempi kuin naurulokki, ja lisäksi selviä eroja on äänissä ja siipien värityksessä.

Nauru- ja pikkulokki levittäytyivät Suomeen 1800-luvulta alkaen ja ovat sittemmin asuttaneet koko maan pohjoisimpia tunturiseutuja lukuun ottamatta. Naurulokin runsastuminen jatkui 1970-luvulle asti. Sen jälkeen monet pesimäpaikat ovat autioituneet ja naurulokkien määrä on monin paikoin romahtanut pieneen osaan entisestä.

Pikkulokin pesimäpaikat vaihtelevat huomattavasti vuodesta toiseen. Sen kannankehitys ja esiintyminen tunnetaankin huonommin kuin naurulokin.

Pikkulokin tunnistaa kokonaan mustasta päästä. (Kuva: Henrik Rantanen)