Hyvää starttia joukkueeltaan odottava Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen nauttii Tampereella pelattavista kotikisoista: ”Tämä on ainutlaatuinen kokemus”

12.05.2022 19:00

Suomen jääkiekkomaajoukkueen menestysluotsi Jukka Jalonen on innoissaan siitä, että MM-kisat järjestetään Suomessa ja Tampereella.

– Onhan se mukavaa. Tämä on kuitenkin Suomen kiekkokaupunki, ei siitä mihinkään pääse. Tampereellahan ei pääkisoja ole järjestetty sitten vuoden 1965, joten siitä on melkein 60 vuotta aikaa. Siinä mielessä on kaikin puolin hienoa, että Tampere sai nämä kisat ja uuden areena, Jalonen tuumaa Tampereen Kiakkoradion haastattelussa.

Päävalmentaja odottaa, että Leijonat onnistuu perjantain avausottelussa.

Jukka Jalonen on vienyt Leijonat jo monta kertaa menestykseen. (Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto)

– Ainahan sitä odottaa, että saataisiin vahva alku ja pelattaisiin hyvää jääkiekkoa. Silloin, kun siinä on onnistuttu niin yleensä on voitettukin pelejä. Hyvä leijonasuoritus on hakusessa huomenna. Uskon, että sellainen myös saadaan.

Jalosen mukaan leijonajoukkueessa on ollut hyvä meininki kisojen alla.

– Kaikki odottavat innoissaan, että päästään tositoimiin pelaamaan. Muutama viikko on jo odotettu ja tunnelma tiivistyy aina loppua kohden. Kyllä sen joukkueesta aistii, että aletaan olla valmiita.

Tämän kertaisen Suomen kisajoukkueen lopullinen kokoonpano alkaa selvitä torstai-iltana, kun ensimmmäiset pelaajien kisapassit leimataan.

– Kyllä me isolla rosterilla lähdetään. Ei jätetä mitään sattuman varaan. Ihan kunnon jääkiekkojoukkue saadaan kasaan. Illalla huomaatte, mikä se leimattujen passien määrä on, Jalonen kommentoi.

Joka tapauksessa Suomella on joukkueessa olympiavoittajia ja faneille tuttuja nimiä.

– Meillä on monipuolinen, kohtalaisen kokenut ja menestyt ryhmä. Pelaajat tietävät, mitä menestyminen tällä tasolla vaatii. Siitä on tietysti aina etua tiukoissa paikoissa. Ilmapiiriltään hyvä porukka. Luotetaan omaan tekemiseen ja siihen vieruskaveriin, Jalonen kuvailee.

Jalonen ei liikaa mieti mahdollisia paineita, joita MM-kotikisat voisivat tuoda.

– On se turnaus kotikentällä tai vieraissa niin aina vaan yksi voi voittaa. Sekin jo tarkoittaa sitä, että ei ole helppo voittaa MM-kisoja. Aina ne, jotka järjestävät eivät ole suosikkeja. Me olemme sellainen maa, jolla on mahdollisuus menestyä, mutta eihän ne kotikisat vielä takaa mitään. Konkreettinen tavoite on, että keskitytään hetkeen ja otteluun kerrallaan, ja mennään pikkuhiljaa pienin askelin eteenpäin. Fiksaillaan asioita, joita pitää korjailla ja jossain kohtaa nähdään, mitä on ansaittu.

Jalonen kehottaa ihmisiä lähtemään mahdollisuuksien mukaan Nokia Areenalle katsomaan pelejä. Lippuja vapautunee vielä jonkin verran myös Suomen peleihin.

– Täällä pelataan huippujääkiekkoa ja täällä on erittäin hyviä pelaajia ja joukkueita. On eri maiden joukkueita, joita ei usein näe missään suomalaisessa kaupungissa. Sitten tietysti tämä uusi areena ja sen viehätys. Katsomossa on paljon yleisöä, joten tunnelma tulee olemaan huikea. Tämä on ainutlaatuinen kokemus, eikä näitä hirveän usein uudestaan tule.