Huippusuosittu Mummodisko tanssitti Ylöjärvellä ­– ”Mulla tuli heti mieleen, että kuinka monta terveyskeskuskäyntiä tällaiset tapahtumat jättävät väliin”

10.05.2022 18:00

Suosittu Mummodisko rantautui perjantaina 6. toukokuuta Ylöjärvelle. Kahden geriatrin ideasta lähtenyt disko tarjoaa ikäihmisille liikunnan ja musiikin riemua eikä niputa ihmisiä samaan nippuun.

Ylöjärveläisten Raija Rintalan, Raila Riutan ja Liisi Kukkolan mielestä mummodiskoja saisi olla useamminkin. Ainakin kerran kuussa. Kaikki toivovat ikäihmisille enemmän liikunnallisia tapahtumia.

Myös Anne Saveliuksen mielestä diskoja tulisi järjestää useammin.

–Lempimusiikkiani on blues ja jazz. Kaikki, mistä löytyy jonkinlainen rytmi. Minusta on ihanaa, kun musiikki lähtee kehossa liikkeelle. Silloin nuorempana sitä oli aika kriittinen omille liikkeille ja keholle. Nyt uskaltaa lähteä liikkeeseen vapaasti. En enää ajattele, miltä näytän tai mitä muut ajattelevat, Savelius sanoo.

­– En ole ikinä ennen ollut mummodiskossa. Tässä on parasta musiikki ja tietenkin tanssiminen, Heidi Cagle sanoo. Cagle on ollut nuorempana kova diskoilija ja hänen mielestään ikäihmisille tulisi järjestää raikkaampaa ajanvietettä.

Raija Rintala (vas.) ja Raila Riutta tanssivat antaumuksella mukana. Molempien mielestä ikäihmisten liikuntaa tulisi lisätä.

 

Anne Savelius ei enää huolehdi, miltä näyttää, kun tanssii. – Liikunta on paras masennuslääke, Savelius sanoo.

 

Ei enää mustavalkoista musiikkia 

Mikko Haapalainen huomasi ollessaan työharjoittelussa vanhusten palvelutalossa, että vanhusten oletetaan pitävän samanlaisesta ”mustavalkoisesta musiikista”. Haapalaisen mennessä osastolle, siellä soi aina sama Youtube-soittolista. Hän tutustui naiseen, joka avautui Haapalaisen soittaessa vanhaa suomalaista jazzia.

Niinpä hän vei levysoittimensa ja vinyylilevynsä töihin ja soitti talon asukkaille musiikkia laidasta laitaan. Asukkaat pitivät kuulemastaan ja syntyi idea Mummodiskosta yhdessä Joni Tammisalon kanssa. Juontajaksi löydettiin Tuija Piepponen.

– Me otimme yhteyttä Tuijaan ja meillä synkkasi heti. Tuija on tuollainen hip hop -mummo, Haapalainen sanoo.

Kolmikko piti ensimmäisen Mummodiskon Tavastialla Helsingissä.

– Mietimme, että mitähän me menimme tekemään. Sitten siskoni laittoi viestiä, että kaikki invataksit olivat loppuneet Helsingissä. Loppujen lopuksi paikalla oli vajaa 800 ihmistä, Haapalainen kertoo.

Mikko Haapalainen ja Tuija Piepponen ovat molemmat sitä mieltä, että vanhustyö tarvitsee piristystä. Mummodiskostahan sitä saa.

Vanhustyölle nuorennusleikkaus

Haapalaisen ja Piepposen mielestä vanhustyö tarvitsisi piristysruiskeen. Haapalaisen mukaan vanhustyö on alkanut virkistymään ja kehittymään, mutta opiskeluaikana tuntui, että vanhustyö on keksitty sata vuotta sitten. Nyt ihmisten yksilöllisyyteen on alettu kiinnittämään enemmän huomiota.

– Eivät kaikki pidä virren laulamisesta, joku haluaa kuunnella Hurriganesia, Haapalainen sanoo.

– Vanhukset tuupataan odottamaan vääjäämätöntä. Ei ikä merkitse täyttä tylsyyttä ja mielenkiinnottomuutta. Päinvastoin ne ovat vain uinumassa ja pitää tempaista esiin, Piepponen jatkaa.

­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­Mummodiskon missio on saada yksinäisiä liikuteltua neljän seinän sisältä. Ja se on onnistunut. Monet ovat löytäneet ystäviä samanhenkisistä ihmistä ja onpa diskosta löytynyt kumppanikin. Mieleenpainuvimman palautteen Haapalainen ja Piepponen saivat toukokuun alussa, kun palvelutalossa asuva, pitkään pyörätuolissa ollut nainen nousi tukea vasten tuolista, jammaili hiukan ja laskeutui takaisin.

Haapalainen kertoo, että ihmiset ovat myös tulleet tanssimaan pyörätuoleilla ja rollaattoreilla. Kun disko oli ohi ja varusteita laitettiin kasaan, oli nurkassa muutama pyörätuoli ja rollaattori.

–Jotkut ovat niillä tulleet, mutta eivät ole niillä lähteneet, Haapalainen sanoo.

Heidi Cagle oli aikoinaan kova diskoilija. Caglen mielestä ikäihmisille tulisi järjestää raikkaampaa ajanvietettä.

”Ovet auki ja ihmiset tanssimaan” 

­Asuntilassa asuvat Tuula ja Eero Saurén ovat Ylöjärvellä diskossa ensimmäistä kertaa, mutta ovat jo pitkän linjan diskoilijoita. He ovat käyneet samankaltaisissa tapahtumissa muualla Suomessa. Molemmat tulisivat uudestaan, jos Ylöjärvellä järjestetään vastaavaa.

–Ylöjärvellä on valtavan paljon hyviä tiloja ja ne ovat tyhjillään. Ne pitäisi ottaa käyttöön, Eero Saurén sanoo.

–Mulla tuli heti mieleen, että kuinka monta terveyskeskuskäyntiä tällaiset tapahtumat jättävät väliin. Tämä on todella sellaista, mikä laittaa ihmiset liikkumaan, hän jatkaa.

–On tärkeää, että nämä ovat ilmaisia. Niin kaikki ihmiset pääsevät mukaan. Ikäluokkamme pistettiin sivuun, kun korona alkoi. Ovet auki ja ihmiset tanssimaan, Tuula Saurén sanoo.

Latinalainen tanssimusiikki, esimerkiksi tango, on Saurénien lempimusiikkia. Heidän juttunsa ovat paritanssit.

Ikiliikkuja-hanke innostaa liikkeelle 

 Ikiliikkuja-hankkeessa innostetaan ikäihmisiä liikkumaan ja halutaan korostaa, että vähäinenkin liikkuminen kohentaa elämänlaatua ja hyvinvointia. Ylöjärvi lähti mukaan Ikiliikkuja-hankkeeseen ja Mummodisko toimi projektin avaustapahtumana. Hankkeen tarkoituksena on lisätä kotona asuvien, toimintakyvyltään jo heikentyneiden ikäihmisten fyysistä aktiivisuutta. Toiminta on tarkoitus toteuttaa yhteistyössä julkisen sektorin ja eri järjestöjen kanssa.

–Korona-aika on heikentänyt entisestään ikäihmisten toimintakykyä ja kahden vuoden eristys lisännyt yksinäisyyttä. Tarkoituksena on tavoittaa uusia ihmisiä ja saada heidät mukaan toimintaan. Vapaaehtoistyö, etäohjauspalvelut sekä erilaiset tapahtumat ja tilaisuudet ovat ainakin hanketyön tavoitteissa, Ylöjärven kaupungin liikunnanohjaaja Jonna Kakkori kertoo.

Lue myös: Ylöjärven kaupunki sai liikuntahankkeelle valtionavustusta – tavoitteena lisätä ikäihmisten liikunnallista aktiivisuutta