Liekehtivä Leijona – Jääkiekkomuseo tarjoilee nyt MM-kotikisojen ilmeeseen keskittyvän näyttelyn

07.05.2022 09:01

Suomessa on pelattu jääkiekon arvoturnauksia vuodesta 1965 lähtien. Suomen Jääkiekkomuseon vaihtuvassa näyttelyssä keskitytään kotikisojen visuaaliseen ilmeeseen ja katsomon tunnelmaan.

29. toukokuuta saakka Vapriikin Galleriatilassa esillä oleva Liekehtivä Leijona-näyttely palauttaa mieliin rakastetut maskotit, kisatunnukset ja -biisit sekä oheistuotteet ja markkinointimateriaalit.

Kotikisoihin on aina kuulunut mielenkiintoisia ilmiöitä. Esimerkiksi vuoden 1965 turnauksen suojelijana toimi presidentti Urho Kekkonen ja vieraita kuljetettiin kisaorganisaatiolle lainatuilla Rambler-merkkisillä amerikanraudoilla. Myös kannattajakulttuurissa on nähtävissä suuri muutos ensimmäisten kotikisojen juhlavasta pukeutumisesta ja arvokkaasta tunnelmasta 1970-luvun leveiden lahkeiden ja pitkien tukkien kautta nykyiseen karnevaalimeininkiin.

Jääkiekkomuseossa on nähtävillä myös arvokisamitaleita. (Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto)

Kotikisojen ilmeessä ja markkinoinnissa rajapyykkinä voi pitää vuotta 1997. Sitä ennen kisojen ulkoasu oli nykypäivän näkökulmasta hillitty ja keskiössä olivat pääasiassa kaukalon tapahtumat. Maskotti Jello liekehtivine harjoineen esiteltiin vuoden 1997 turnaukseen, jolloin oheistapahtuminen ja kisatuotteiden sekä tarjonta että tuotto nousivat uudelle tasolle.

Samaa sarjaa ovat jatkaneet salamoiva Finkey (2003) ja tämän kevään revontulen väreissä hehkuva Miracleo. Vuoden 2012 kotikisojen maskottina toimi Angry Birds -buumin innoittamana Hockey Bird -hahmo.

Jääkiekkomuseo kertoo historiaa

Kun vaihtuva näyttely keskittyy MM-kotikisoihin, kerrotaan itse Jääkiekkomuseossa suomalaisen jääkiekkoilun varhaisista vaiheista pelin, varusteiden ja sääntöjen kehityksen kautta. Maajoukkueiden nousua esitellään epävarmasta alusta aina tämän päivän MM- ja olympiamenestykseen. Tuoreimpina lisäyksinä Pekingin leijonajoukkueilta nähtävillä ovat muun muassa Anni Keisalan pronssimitali ja Harri Säterin pelipaita.

Suomi-kiekon tarinaa valotetaan myös pääsarjojen osalta. Miesten puolella keskitytään erityisesti Liigan perustamiseen ja sen merkitykseen suomalaisen huippukiekon kehitykselle. Naisten Liiga saa oman naiskiekkoilun kehityksestä kertovan osionsa. Näyttelyssä esitellään totta kai myös suomalaisia sankareita ulkomaisista kaukaloista. Pelataan Suomessa -vaihtuvassa näyttelyssä tarkastellaan Suomessa järjestettyjä arvoturnauksia aina Hakametsän vuoden 1965 kisoista Espoon vuoden 2019 naisten MM-kisoihin asti.