Keski-iän tarkkaa alkamis- ja loppumisaikaa on mahdotonta hakata kiveen. Kun olin 25-vuotias, ajattelin, että keski-ikä alkaa kolmestakympistä. Kun olin 35-vuotias, ajattelin, että se alkaa neljästäkympistä. Ja kun olin täyttänyt neljäkymmentä, ajattelin, että se alkaa joskus 50-vuotiaana. Nyt olen jo kuusikymppinen ja täytyy myöntää, että onhan keski-ikä ollut jo pitemmän aikaa menossa.
Omaan keski-ikääni liittyy monenlaisia pohdintoja: Mitä olen tähän mennessä saanut aikaan? Minkälaisia taitoja ja vahvuuksia minulla on?
Mitä olen itsestäni oppinut? Minkälaiset arvot minulla on?
Myös monenlaiset ajatukseni siitä, millaisia asioita olen kantanut mukana omassa elämässäni ja minkälaisista asioista haluan jo ehkä luopua, pyörivät nyt mielessäni.
Mietin usein keski-ikääni ja sitä, että olen elänyt jo varmaan kaksi kolmasosaa elämästäni. Eihän keski-iän pitäisi johtaa itseäni silti mitenkään kriisiin. En siis kriisiydy sen takia, että tulen keski-ikään ja alan pohtia ikääntymistäni. Taitaa vain olla niin, että elämäntilanteiden muutokset määritellään keski-iässä monesti kriiseiksi. Näin lienee käynyt itsellenikin. Kyse ei olekaan siis kriisistä, vaan syvällisistä elämääni liittyvistä omista pohdinnoistani.
Haluan ainakin uskoa niin, että keski-ikä on nykypäivänä jopa vuosikymmenien jakso elämässäni, joten siihen ehtii nivoutua monenlaisia elämänmuutoksia.
Yhteiskuntamme on edelleen hyvin työkeskeinen. Työelämässä pitäisi pysyä entistä pidempään, mikä korostaa omasta työkyvystäni ja hyvinvoinnistani huolehtimisen merkitystä. Työelämästä poistuminen sitten aikanaan vaikuttaa varmaan jollakin tavalla myös siihen, minkä arvoiseksi itseni koen. Eläköityminen vaatii varmasti totuttelua. Joudun miettimään arjen tasolla oman elämäni aikataulutuksia ja tekemisiäni.
Koen, että vanheneminen ei ole uhka itselleni vaan ennenkaikkea mahdollisuus. Mahdollisuus johonkin uuteen. Kun suhtaudun itse vanhenemiseeni avoimin mielin ja myönteisesti, voin oppia uutta sekä elämästä että omasta itsestäni. Tosi paljon on merkitystä myös sillä, kenen kanssa vanhenen. Onhan eliniän pidentymisen myötä monissa perheissä useampi sukupolvi elossa ja jopa kaksi sukupolvea eläkkeellä samanaikaisesti.
Läheiset ihmissuhteeni ja minkälaisessa kunnossa ne ovat, vaikuttavat hyvin olennaisesti omaan hyvinvointiini. Erityisesti juuri merkitykselliset vuorovaikutussuhteeni luovat yhteenkuuluvuutta ja kokemusta kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta. Yksinäisyys ja syrjäytyminen ovat aina merkittävä uhkia toimintakyvylle.
