Kolmenkulmaan kohonneessa, maan suurimmassa padelkeskuksessa El Padelissa pelataan tulevana lauantaina ja sunnuntaina Suomen kärkipadelia yli sadan nais- ja miespelaajan voimin. Tapahtuma on maksuton.
Tapahtumassa pelataan Suomen Padelliigan otteluita, joissa nähdään maan parhaimmistoon kuuluvia seurajoukkueita pelaajineen.
El Padelin klubijohtaja Mikael Koivuniemi odottaa tapahtumaan isoa yleisöä.
– Suosittelen turnaukseen saapumista myös sellaisille, joilla ei ole padelista kokemusta. Huippupelaajien pelin katsominen livenä on tosi hienoa ja aivan erilaista kuin tv:n välityksellä, Koivuniemi huomauttaa.
Pelejä pelataan El Padelissa koko lauantain ja sunnuntain ajan seitsemällä eri kentällä, eikä kenttiä voi siis varata omaan käyttöön koko viikonloppuna.
Tapahtuma on yleisölle maksuton. Yleisölle rakennetaan oma lounge-tyyppinen katsomonsa sulkapallokentille.
– Sinne tulee baaripöytää ja säkkituolia. Samoin pelejä pääsee seuraamaan muualtakin lasien takaa. Ravintolamme Padellon palvelee myös koko viikonlopun ajan, tarjolla on esimerkiksi brunssia ja lounasta.
Lauantain tärppinä paikallisottelu
Koivuniemi nostaa yhtenä viikonlopun kiinnostavimpana otteluna lauantaina klo 12 pelattavan paikallispelin, jossa pelaavat vastakkain Padel Tampere ja Padel West.
Ylöjärveläisjoukkueita ei turnauksessa nähdä, sillä Ylöjärvi on padelpaikkakuntana vasta muutaman kuukauden ikäinen.
– Meillä ei ole vielä olemassa paikallisjoukkuetta, mutta sellainen on varmasti tulossa.
Suomen suurin padelkeskus, nuorten ylöjärveläisyrittäjien yhteisponnistus El Padel nousi Kolmenkulmaan viime vuoden lopussa. Tulevan viikonlopun turnaus on keskuksen ensimmäinen suuri tapahtuma ja lisää on tulossa: yksi vuoden isoimmista padeltapahtumista, FPT-Masters pelataan El Padelissa joulukuussa.
– Kyseessä on Finnish Padel Tourin huipentuma, jonne saapuvat vain parhaat pelaajat. Sinne rakennamme sitten kunnon valoshow’t ja isot katsomot.
Lue myös: Oma harrastaneisuus lajiin kannusti ystävykset rakentamaan Suomen suurimman padel-hallin