Vuorentaustassa saneerataan 2,7 kilometriä vesijohtoa: ”Pyrimme mahdollisimman vähiin haittoihin liikenteen suhteen”

22.03.2022 11:02

Saneeraus alkaa huhtikuun puolivälissä. Työt tehdään pääasiassa niin kutsutuilla kaivamattomilla menetelmillä.
Näillä sinisellä merkityillä kaduilla tehdään vesijohtosaneerausta Vuorenaustaustassa. (Kuva: Ylöjärven Vesi)

Vuorentaustan vanhan, valurautaisen vesijohdon saneeraus alkaa huhtikuun puolivälin paikkeilla.

Korjaustyöt alkavat vesitornilta tulevan, 900 metrin pituisen vanhan runkovesijohdon saneerauksella välillä vesitorni-Harjutie. Siitä työt jatkuvat pohjoisesta etelään päin kohti Pohjanpolkua ja Peltotietä.

Vesijohtokorjauksia tehdään Vuorentaustassa seuraavilla teillä: Harjutie, Ilmarintie, Metsäpolku, Harjupolku, Pohjanpolku, Pussikuja, Rivitien risteysalue, Peltotie, Välitie ja Kotipolku. Saneerauksen on tarkoitus valmistua elokuun loppuun mennessä.

Syy: Vähemmän vuotoja

Valurautaputket uusitaan muovisiksi siksi, että ne ovat peräisin 60-70-luvuilta. Uusiminen parantaa paitsi veden laatua myös toimitusvarmuutta, eli vesivuotoja ja putkien hajoamisia sattuu jatkossa nykyistä vähemmän.

Työt tehdään pääasiassa niin kutsutuilla ”kaivamattomilla menetelmillä”, joita ovat uuden vesijohdon suuntaporaus vanhan viereen, pakkosujuttamalla uusi vesijohto vanhan tilalle sekä sujuttamalla uusi vesijohto vanhan putken sisään. Vanhat putket jäävät pääosin maan alle.

Kun putkia ei tarvitse vaihtaa kaivamalla juurikaan teiden pintoja auki, auto-, linja-auto- ja kevytliikenne kärsivät vähemmän.

Esimerkiksi kiinteistöihin on tarkoitus päästä kulkemaan kaiken aikaa, ja kadunpätkiä vältetään laittamasta kokonaan kiinni.

– Tiet voivat kaventua ja reitit muuttua eli saatetaan käyttää kiertoteitä. Kadunpätkien ei toivota menevän kokoaan kiinni, mutta tietysti yllätyksiä voi tulla, kun kyseessä ovat vanhat putket. Jos tie menee poikki, pidämme mahdollisimman vähän aikaa korvaavia reittejä, kertoo Ylöjärven Veden rakennuttaja Tatu Hoikkala.

– Toivon asukkailta malttia. Täysin haitatta saneerausta ei voida tehdä, mutta pyrimme tietysti mahdollisimman vähiin haittoihin.

Myös melua on jonkin verran luvassa, mutta nekin pidetään minimissä niin, että töitä tehdään lähinnä päiväaikaan.

Korjaustyöt alkavat vesitornilta tulevan, 900 metrin pituisen vanhan runkovesijohdon saneerauksella välillä vesitorni-Harjutie. (Kuva: Ylöjärven Vesi)

Päällystys viimeistään ensi vuonna

Eniten teitä joudutaan kaivamaan auki jokaisen kiinteistön kohdalla ja teiden risteyskohdissa, sillä vanhat ja uudet vesijohdot sekä talohaarat pitää liittää toisiinsa.

Vesijohtotöiden jälkeen montut peitetään öljysoralla ja tiet päällystetään lopuksi asfaltilla joko tämän kesän lopulla tai viimeistään seuraavalla päällystyskaudella 2023.

Vanhaa vesijohtoa saneerataan kaikkiaan noin 2,7 kilometrin matkalta. Saneerausurakoitsijana toimii Infraliner Oy, ja hankkeen budjetti on noin 600 000 euroa.

Liikennehaittojen lisäksi saneeraus aiheuttaa ajoittaisia vesikatkoja, joista tiedotetaan asukkaille aina etukäteen.

Vuorentaustan vesijohtoja kunnostettiin myös vuosina 2015-2018. Tällä välillä hankkeisiin meni noin pari miljoonaa euroa.

Ilmakuvaa Vuorentaustasta. (Jani Saarenpää)